Ajankohtaista

Harrastukset

Teatteritaidetta kouluihin -hanke on loppusuoralla

Lohjan kouluissa toteutettava Teatteritaidetta kouluihin -hanke on loppusuoralla. Hanke on osa Suomen hallituksen kärkihanketta taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille. Kolmessa Lohjan koulussa, Ojamon ja Mäntynummen alakouluissa sekä Harjun yläkoulussa Lohjan teatteritaiteen perusoppilaitoksen … Lue lisää

Rytmiä, voimaa ja hellyttäviä pikkupeikkoja

Tanssikoulu Un Dos Tresin kevätnäytökset on jälleen tanssittu. Tänä vuonna näytöksiä oli kolme aiemman kahden sijaan, jotta kaikki halukkaat pääsivät esiintymään, mutta näytöksen pituus pysyi yleisöystävällisenä. Laurentius-salin lavalla nähtiin jälleen vauhtia ja taidonnäytteitä baletista street … Lue lisää

Lohjanjärven ympäri polkaistaan joukolla jo 39. kerran

Lohjanjärven Ympäripyöräily järjestetään lauantaina 25.5. –Tapahtuma on maksuton, ei tarvitse kuin ilmestyä paikalle ja lähteä liikkeelle, tiivistää liikuntakoordinaattori Toni Ojala Lohjan Liikuntakeskuksesta. Yhteislähtö tapahtuu Harjun urheilukeskuksesta, Lohjan jäähallin parkkipaikalta kello 15.00. Noin 70 kilometriä pitkä … Lue lisää

Kurskin Torpedot ja Hope Lohja yhdessä vähävaraisten perheiden asialla

Tiistaina 7.5., kiiteltiin puolin ja toisin loistavasta yhteistyöstä, kun Kurskin Torpedot ja Hope Lohja tapasivat yhteisen hyväntekeväisyysprojektinsa päätöstilaisuudessa. Tilaisuus pidettiin itseoikeutetusti Opus K -ravintolassa, koska siellä idea yhteistyöhönkin oli syntynyt. Paikalla oli Kurskin Torpedojen pelaajia … Lue lisää

Erityistä tukea tarvitsevat nuoret pääsivät kokeilemaan eri liikuntalajeja Lohjalla

Laurea-ammattikorkeakoulun organisoiman NAPPI-hankkeen ensimmäinen liikuntalajikokeilu pidettiin Lohjan Liikuntakeskuksen aurinkoisessa ympäristössä torstaina 9.5. Nappi-hanke edistää erityistä tukea tarvitsevien nuorten hyvinvointia ja terveyttä järjestämällä liikuntalajikokeiluja sekä rekrytoimalla esimerkiksi liikuntakavereita erityisnuorille. Paikalla tapahtumassa oli eri seurojen ja lajien … Lue lisää

Onko tynnyrigrilli kesän hitti? – Lue huippukokki Akseli Herlevin grillausvinkit

Toukokuun lämpenevät säät tarkoittavat myös grillikesän käynnistymistä. Grillien klassikkomerkki Weber on edelleen suomalaiskuluttajien ykkössuosikki, mutta tuttujen mallien rinnalle kesän hittituotteeksi on noussut tynnyrigrilli. Data paljastaa myös, että tyyppivertailussa kaasugrillit hallitsevat yhä. Huippukokki Akseli Herlevillä on … Lue lisää

Kanoottipoolo ja muita Lohjan urheiluvaltteja

Uudellamaalla sijaitsevalta pikkukaupungilta ei ensikatsaukselta odota mitään ihmeellistä. Lohja on kuitenkin paljon muuta kuin vain unelias taajama Helsingin ulkopuolella. Pintaraapaisun alta löytyy laaja kirjo erilaisia aktiviteettejä, harrastusmahdollisuuksia, ja jopa urheilun huipputekijöitä. Lähempi tarkastelu osoittaa, että … Lue lisää

Kalkkipetteri Ultra Runille lähtee jälleen innokkaita juoksijoita

Lohjan kahvakuulaurheilijat järjestää jälleen Kalkkipetteri Ultra Runin Virkkalassa 18.5. Siihen osallistujat pääsevät juoksemaan harvinaisissa maisemissa, sillä 1990-luvulla toimintansa lopettaneen kalkkitehtaan alueella ei muuten saa vapaasti liikkua. Aiemmilta vuosilta kiitosta onkin tullut mm. juuri kilpailuympäristön ainutlaatuisuudesta. … Lue lisää

Loska-musiikkinäytelmä koskettaa katsojia takariviä myöten

Jos teatteri kiinnostaa yhtään, kannattaa nyt olla hereillä. Tarjolla on voimakas ja kantaaottava musiikkinäytelmä Loska, joka jättää tuskin ketään kylmäksi. Ainutlaatuista juuri tässä näytelmässä on se, ettei teos ole ammattilaisten eikä harrastajanäyttelijöiden kädenjälkeä, vaan Lohjan … Lue lisää

Lohjan ensimmäinen koiravaljakkokilpailu ajettiin harjulla

Lauantaiaamu 27.4. valkeni kauniina Lohjanharjun ulkoilureitillä, kun koiravaljakkourheilijat saapuivat Lohjalle. Kilpailukauden toiseksi viimeiseen kilpailuun oli kerääntynyt valjakkourheilijoita ympäri Suomea. Suomalainen Siperianhuskyseura järjesti kilpailun nyt ensimmäistä kertaa Lohjalla. Lohjalaista Trailwinds Huskies -tiimiä edustava Jukka-Pekka Ahonen starttasi … Lue lisää

Partioviikon teemana ovat tänä vuonna aikuiset partiolaiset

Lohjalla ja Virkkalassa pääsee tutustumaan partion toimintaan. Lohjalla paistetaan tikkupullia ja lettuja nuotilla ja ratkotaan ryhmässä aivopähkinöitä. Virkkalassa järjestetään Tikkarijuoksu. Partiolaiset näkyvät katukuvassa ympäri Suomen huhtikuun viimeisellä viikolla 22.4.–28.4., kun 65 000 lapsesta, nuoresta ja … Lue lisää

FC Länsi-Uusimaa yhdistää eri seurojen pelaajat

Lohjalle on perustettu uusi jalkapalloseura FC Länsi-Uusimaa. Puheenjohtaja Heikki Kaunisto kertoo, että uusi seura sai alkunsa eri seurojen välisestä tehoryhmätoiminnasta. Tehoryhmässä pelaa niin FC Lohjan, Saukkolan Pallon, Lohjan Pallon kuin Virkkalan Tarmonkin pelaajia. –Kyseessä on … Lue lisää

Ratsastuksen iloa kaikentasoisille harrastajille

Vuonna 2014 perustettu Laakspohjan ratsastuskoulu sijaitsee idyllisessä maalaisympäristössä Laakspohjan kartanon mailla. Hevosia ratsastuskoulusta on 13 ja poneja kahdeksan. Tunteja eritasoisille ratsastajille löytyy aloittelijoista kokeneisiin. –Meillä on tunteja ihan pienille tarkoitetuista minitunneista lähtien. Este- ja kouluratsastusryhmiä … Lue lisää

Apua hevosten tuki- ja liikuntaelinsairauksiin

Kylmälän Hevosklinikka on erikoistunut urheiluhevosten tuki- ja liikuntaelinsairauksiin. Eläinlääkäri Timo Talviolta löytyy kyseiseen erikoisalaan vankka kokemus. Hän on käynyt mm. kymmenillä alan kursseilla ulkomailla ja hankkinut FEI-oikeudet (oikeus toimia kansainvälisenä kilpailueläinlääkärinä). –Kilpailujen kautta on kertynyt … Lue lisää

Hiiden Opiston kuvataidenäyttely pääkirjastossa

Lohjan pääkirjaston Linderinsalissa on esillä Hiiden Opiston menneen lukuvuoden runsasta ja värikästä satoa 16. – 30.4.2019. Tarjolla on aiheita ja tekniikoita laidasta laitaan. Linderinsalin seinillä esittäytyvät akvarelliryhmä, kaikki avoimet ateljeet ja kuvataiteen peruskurssi. Vitriineissä säihkyvät … Lue lisää