Kaikki saavat pelata, jokaiselle tulee mahdollistaa yhtäläiset mahdollisuudet harrastamiseen, jokaisen pitää saada harrastaa. Nämä ovat hyvinvointiyhteiskunnan teemoja, jotka eivät kuitenkaan oikeasti toteudu, eivätkä oikeastaan edes voi toteutua.

Perusajatus on oikein, eli se, että jokainen voi harrastaa. Sitä ei pidä kuitenkaan sekoittaa siihen, että kuka tahansa voisi harrastaa mitä tahansa. Esteiksi tulevat sekä taidot että kustannukset. Yhteiskunta voi tukea tiettyyn rajaan asti, ja luoda mahdollisuuksia harrastamiselle, mutta harrastusten kulut ovat pääosin itse harrastajien harteilla.

Urheilua, kädentaitoja, esittäviä aineita….

Harrastuksia on paljon valittavana. On yksin harrastamista ja ryhmässä tekemistä, joukkueena pelaamista, ja näiden välimuotoja. Harrastuksia on kotona tehtäviä, ulkona, halleissa, saleissa yms. Näistä harrastuksista monesti urheilu pääsee etujoukkoihin puhuttaessa harrastuksista, mutta yhtä hyvin musiikki, teatteri, lukeminen, käsityöt, historia, matkailu, ruoanlaitto, sisustus ja monet muut tekemiset ovat harrastuksia ja siitä syntyy se todellisuus, että jokainen meistä voi harrastaa, mutta me emme voi kaikki harrastaa välttämättä sitä mitä haluaisimme.

Monet harrastukset maksavat. Niiden harrastaminen itsessään saattaa maksaa tunti- ja kurssimaksujen kautta, mutta myös harrastevälineiden kautta, ja koska jokaisella ihmisellä ei välttämättä ole taloudessaan varaa tehdä kaikkea haluamaansa, emme välttämättä voi myös harrastaa kaikkea sitä, mitä kenties omassa lähipiirissämme harrastetaan. Silloin on hyvä kehittää itselle jotain muuta tekemistä. Meillä ei ole mikään pakko tehdä sitä samaa, kuin muut tekevät, vaikka nykyaikana sosiaalinen media saattaa luoda paineita sellaiselle.

Mielekäs harrastus ja vapaa-ajan tekeminen vaikuttavat positiivisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin- mutta se mikä on mielekästä tekemistä, vaihtelee henkilöstä toiseen.

Harrastamisen Suomen malli

Harrastamisen Suomen malli, jossa harrastaminen kytketään koulupäivän yhteyteen, on erinomainen askel kohti tasavertaisempaa mahdollisuutta harrastaa, mutta sekään malli ei kykene tarjoamaan sitä laajuutta, mitä harrastamisen maailma edustaa, pikemminkin se jossain tapauksissa saa aikaan entistä rajumman eron eri henkilöiden mahdollisuuksissa.

Pitää myös muistaa, että me voimme harrastaa ikään katsomatta. Ihan samalla tavalla kuin nuori etsii uusia harrastuksia, samalla tavalla ikäihmiset kaipaavat tekemistä.

Jos sinä olet hyvä jossain, mutta sitä ei vielä harrasteta tällä omalla alueellamme, oletko ajatellut kerhon perustamista? Tilat voisivat olla saatavilla kunnalta, kaupungilta, ja mahdollisesti joku paikallinen yritys voisi sponsoroida kuluissa?  Kannattaa olla aloitteellinen, ei sitä muuten tiedä, mitä kaikkea voi saada aikaiseksi.

KO