Lohjan kahvakuulaurheilijat järjestää jälleen Kalkkipetteri Ultra Runin Virkkalassa 18.5. Siihen osallistujat pääsevät juoksemaan harvinaisissa maisemissa, sillä 1990-luvulla toimintansa lopettaneen kalkkitehtaan alueella ei muuten saa vapaasti liikkua. Aiemmilta vuosilta kiitosta onkin tullut mm. juuri kilpailuympäristön ainutlaatuisuudesta.

–Positiivista palautetta on tullut paljon. Miljöö on uniikki ja siinä riittää paljon katseltavaa. Maastossa on pieniä korkeuseroja ja tiukempia kurveja, joten tämä on ultrajuoksumaastoksi vähän erilainen kuin yleensä, kertoo Merja Jossfolk Lohjan kahvakuulaurheilijoista.

Kalkkipetteri Ultra Run järjestetään nyt kolmannen kerran, eikä sille tulevaisuudessakaan ole loppua näkyvissä.

–Tapahtuma sai alkunsa, kun olin Kokkolassa kahvakuulakilpailuissa ja heillä oli siellä myös tällainen kilpailu. Ajattelimme muiden kanssa ensin, että menemme sinne juoksemaan, mutta sitten päätimmekin järjestää oman kilpailun Lohjalla. Järjestäjinä emme tosin ole päässeet itse vielä juoksemaan, Jossfolk naurahtaa.

Juoksemaan yksin tai joukkueen kanssa

Kalkkipetteri Ultra Runiin voi osallistua joko yksin tai 2–6 henkilön joukkueena. Reitin pituus on noin kolme kilometriä ja juoksuaika on kuusi tuntia. Joukkueen jäsenmäärä vaikuttaa paljon juoksun vaativuuteen, sillä esimerkiksi kuuden hengen joukkue voi jakaa ajan tasan, jolloin yhdelle juoksijalle jää vain tunti. Yksin osallistuva sen sijaan juoksee itse koko kuuden tunnin ajan.

–Yksi juoksee kerralla, mutta sen joukkue saa päättää itse, kuinka kauan kukin jäsen juoksee. Juoksijaa saa vaihtaa, kun itse haluaa, Jossfolk sanoo.

Reitille lähdetään kello 12.00. Matkaa voi taittaa kävellen tai juosten.

–Mukana on aina myös kävelyjoukkueita, toteaa Jossfolk.

Kuuden tunnin juoksukilpailu voi kuulostaa melkoiselta suoritukselta etenkin yksin juostuna. Jossfolk arvelee, että ultrajuoksussa ihmisiä vetää juuri itsensä voittaminen. Joukkun kanssa juoksu on kevyempi.

–Joukkuekilpailuun voi tulla vain pitämään hauskaa omasta kuntotasosta riippumatta.

Juoksun lisäksi luvassa on kahvakuulaurheilua.

–Kahvakuulan puolelta järjestämme kahden ja neljän tunnin supermaratonit,

Tapahtumasta löytyy buffetti. Paikalle voi tulla myös seuraamaan, vaikkei itse osallistuisi kilpailuihin.

–Voi tulla katsomaan ja kannustamaan. Tapahtumassa on aina ollut hyvä henki.

Tällä hetkellä mukaan on ilmoittautunut jo ainakin neljä joukkuetta sekä yksin juoksijoita, mutta mukana mahtuu vielä hyvin. Juoksijoiden on hyvä ilmoittautua etukäteen, mutta mukaan pääsee, vaikka ilmestyisi paikalle vasta tapahtumapäivänä. Ilmoittautua voi Lohjan kahvakuulaurheilijoiden Facebook-sivulla tai osoitteessa kalkkipetteriultrarun.wordpress.com.

Paino putosi 100 kiloa ja juoksu vei mennessään

Yksi juoksuun osallistujista on Arttu Marttinen. Hän osallistuu tapahtumaan nyt ensimmäisen kerran. Marttisen juoksijan tausta ei ole aivan tyypillinen, sillä vielä vuoden 2017 alussa hän painoi 185 kg.

–Lähdin silloin osana insinööritutkintoani Yhdysvaltoihin puoleksi vuodeksi. Palasin kesällä Suomeen 25 kg kevyempänä. Painon putoamiseen vaikutti eniten syömisen säännöllisyys. Suomessa söin koko ajan jotain, mutta Yhdysvalloissa syötiin vain ruokalan tarjoamaan ruokaa aina samoihin aikoihin, Marttinen kertoo.

Laihtuminen jatkui Suomessa.

–Muutin helmikuussa 2018 Lohjalta Helsinkiin ja aloitin saliharrastuksen. Aluksi se oli vain älytön idea, kun työkaveri ehdotti, että aloittaisimme. Ei minua aluksi kiinnostanut, mutta sitten aloin ajatella, että voisin osallistua FightBack Runiin ja juosta edes pari kierrosta. Kävikin niin, että salikaverista loppui puhti, vaikka hän oli ajatellut, että minusta loppuisi.

Marttinen kertoo, että aluksi juokseminen oli vaikeaa, mutta vähitellen paino putosi yhteensä 75 kg. Nykyään hän painaa noin 85 kg.

–Alussa juokseminen tuntui aivan järkyttävältä, enkä siinä painoluokassa pystynyt juoksemaan kovaa. Juoksin ensin minuutin pätkiä ja pidensin niitä pikkuhiljaa. Noin neljä kuukautta meni ennen kuin pystyin juoksemaan tunnin yhtäjaksoisesti. Se oli iso virstanpylväs.

Nykyään Marttinen juoksee mielellään.

–Olen yksi niistä hulluista, jotka hymyilevät aamuneljältä juostessaan pitkin Jätkäsaarta, hän naurahtaa.

Ensimmäinen pidempi juoksukilpailu, johon Marttinen osallistui, oli viime vuoden syyskuussa järjestetty Pekka Hyysalon FightBack Run.

Entä, mitä hän ajattelee Kalkkipetterin Ultra Runista.

–Juoksen yksin. Olettaisin, että ehdin juosta noin 45–50 kilometriä. Nykyään pystyn juoksemaan kevyesti neljä tuntia. Kuutta tuntia en ole kokeillut, koska arjessa ei tavallisesti ole aikaa juoksennella niin pitkään.

Hän aikoo osallistua erilaisiin juoksutapahtumiin pitkin kesää.

–Nämä ovat hauskoja, sosiaalisia tapahtumia. Tavoitteenani on osallistua Lahden Ironman Triathloniin kesäkuussa. Se sisältää noin 112 km uintia, pyöräilyä ja juoksua. Osallistun ehkä myös Lohjanjärven ympäripyöräilyyn.

–Juokseminen on hauskaa etenkin, kun sitä ei ole joskus pystynyt tekemään. En olisi ennen uskonut, että osallistun tällaisiin tapahtumiin, mutta kaikki on mahdollista, kun lähtee testaamaan, pystyykö.

Hänellä on vinkki juoksuharrastusta harkitseville.

–Alkuun kannattaa juosta hitaammalla tahdilla ja katsoa, kuinka pitkälle pääsee pysähtymättä. Itse tein sen virheen, että yritin mennä heti kovaa.

Painon pudotuksestakin löytyy kommentti.

–Mitään taikakonstia siihen ei ole. Syömisen säännöllisyys on tärkeää. Itselläni eivät toimi mitkään dieetit, koska se tekee laihduttamisesta mentaalisesti mahdotonta, jos sanoo itselleen, ettei saa syödä jotain herkkua enää koskaan. Itse en kieltäytynyt mistään täysin.

SMS