Marja Koski, Katri ja Saara Tamminen, Seppo Lehtelä ja Niko T Mikkonen herättävät näytelmän tarinan eloon taitavilla näyttelijäsuorituksillaan.

 

Lohjan Teatterissa viime lauantaina ensi-iltansa saanut Katoava maa kertoo yhden pariskunnan elämäntarinan iloineen ja suruineen. Vahvaa roolia tarinassa esittää myös alzheimer, joka nostaa esille tarpeen muistella asioita vielä, kun se on mahdollista.

Niin kuin lähes kaikilla pariskunnilla, myös Helenalla ja Aarnella on jäänyt paljon selvittämättömiä asioita ja jopa syvälle mieleen haudattuja salaisuuksia. Siksi muistelu nostaakin pintaan monenlaisia tunteita. Vaimon muistisairauden myötä aviomiehelle tulee kuitenkin tarve puhua vaietuista asioista ja saada ne myös anteeksi.

Katoava maa ei kuitenkaan ole pelkkä sairaskertomus, vaan myös vahva tarina rakkaudesta ja pitkästä liitosta. Tarinan rakenteeseen luodaan jännitettä ja syvyyttä kuvaamalla parin elämää nuoruudesta aina vanhuuteen saakka. Matkan varrella katsojakin voi tunnistaa monia kohtia, joissa voisi käyttäytyä ymmärtävämmin toista kohtaan. Saman havaitsevat muistojensa nuorta paria seuraavat Helena ja Aarne.

Rankkaakin tarinaa kipupisteineen kannattelevat kuitenkin huumori ja rakkaus. Kun omat voimat ovat lopussa, kukapa meistä ei haluaisi vierelleen luotettavaa kumppania, joka suo turvaa elämän polun viimeisillä metreillä.

-Nauru ja itku ovat elämässä lähekkäin, pohtii Katoavan maan ohjannut Sari Niinikoski.

 

Erinomaiset näyttelijät herättävät koskettavan tarinan eloon

Dramaturgi Satu Rasila kuvaa tekstissään muistisairauden eri vaiheita ja herättää kysymyksen siitä, mitä ihmisestä jää jäljelle, jos koko muistihistoria pyyhkiytyy pois. Onko niin, että vain vahvasti emotionaaliset muistot jättävät suurimman jäljen mielen sopukoihin? Herää myös kysymys, miksi tietyn tilanteen saattaa muistaa ihan eri syystä kuin toivoisi. Niinikoski kertoo, että vastaavanlaista tekstiä ei ole valittu Lohjan Teatterissa esitettäväksi pitkään aikaan.

-Luemme paljon tekstejä, mutta on haastavaa löytää itseä kiinnostava. Tätä tekstiä lukiessa tiesi heti, että se on tässä. Teksti on hyvin kirjoitettu, runollinen, mutta maanläheinen, sekä hauska että surullinen. Tunteet ailahtelivat paljon jo tekstiä lukiessa, Niinikoski kertoo.

-100-vuotiaan Suomen kunniaksi valitsimme nyt pitkästä aikaa suomalaisen tekstin. Rasilan tekstit ovat tällä hetkellä Suomen suosituimpia. Tämä teksti on haastava, mutta meillä on hyvät näyttelijät, jotka ovat näytelleet paljon, Niinikoski jatkaa.

Hän ei kehu näyttelijöitä turhaan, sillä he todellakin ovat erittäin hyviä, saavat yleisön eläytymään vahvasti mukaan tarinaan ja onnistuvat välittämään tunteet katsojille niin hyvin, että monella nousee tippa linssiin, vaikka vastaan yrittäisikin taistella. Katsomossa tunteet voi kuitenkin kohdata yhdessä toisten kanssa.

-Teatteri on kollektiivinen kokemus, tunne tarttuu isossa porukassa, toteaa nuorta Aarnea näyttelevä Niko T Mikkonen.

Näytelmän tarina seuraa pariskunnan elämää nuoruudesta lähtien. Kuvassa vanhaa Helenaa näyttelevä Marja Koski, nuorta Helenaa näyttelevä Katri Tamminen sekä nuorta Aarnea näyttelevä Niko T Mikkonen.

 

”Tällaista kokemusta ei ole tarjolla vähään aikaan”

Nuorin näyttelijä on vasta 11-vuotias Saara Tamminen, joka vetää väkisin katseen puoleensa liikkuessaan kevyesti näyttämöllä. Vuorosanoja hänellä ei juuri ole, mutta hieno roolisuoritus vangitsee katsojan silti tehokkaasti.

-Saara on niin hyvä ja luonteva, että hänestä tulee varmaan ammattilainen, kehuu Niinikoski.

-Tässä on ollut tosi erilaista näytellä kuin lasten näytelmissä, mutta tosi kivaa on ollut. Ajatuksia on tullut, mutta tajuan, että tämä on näytelmää. Marjan kanssa on tosi luontevaa näytellä, Tamminen kertoo.

Alzheimeria sairastavaa Helenaa näyttelee Marja Koski, jolla on työnsä puolesta kokemusta muistisairaista. Helppo rooli ei silti ollut hänellekään.

-Vaativaa on ollut, koska näytelmän aikana tehdään niin pitkä matka, mutta ihana rooli tämä on. Nyt on takki tyhjä ja hyvä olo, kun pääsemme esittämään tätä ihmisille. Tulkaa ihmeessä katsomaan. Tällaista kokemusta ei ole tarjolla vähään aikaan, Koski sanoo.

-Muistisairaan perheen sisälle näkee harva, mutta tällaista se voisi olla. Tarina on rankka, mutta sitä on tehty kivalla porukalla ja vastapainoksi naurettu harjoituksissa, kertoo puolestaan vanhaa Aarnea näyttelevä Seppo Lehtelä.

-Elämänmakuinen tarina, tiivistää nuorta Helenaa näyttelevä Katri Tamminen.

 

”Eletään tässä hetkessä rakkaiden ihmisten kanssa”

Näytelmässä käsitellään rankkojakin aiheita, mutta sitä ei kannata säikähtää. Rankat vaiheethan kuuluvat elämään siinä missä iloisetkin ja jokainen kohtaa niitä omassakin elämässään. Samaistumiskohtia tarinasta löytyykin useita.

-Teatterin tehtävä on kasvattaa ihmistä. Siksi on tärkeää tehdä monenlaista teatteria, muistuttaa Koski.

-Teatterin tehtävä on herätellä ihmistä huomaamaan esimerkiksi, että minulla on ihana puoliso, vaikka välillä riidelläänkin ja muistikin pelaa. Sellaisia ajatuksia voi jäädä, kun lähtee kotiin, sanoo myös Niinikoski.

Katoava maa kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa ja haastaa itseään hieman, kuten Koski kehottaa. Loistavat näyttelijäsuoritukset ja koskettava tarina takaavat sen, ettei kukaan jää kylmäksi. Kotimatkalle viemisiksi jää pohdittavaakin. Ajatuksia näytelmä herätti myös tekijöissään.

-Elän kyllä itse tätä päivää, enkä ajattele, että teen asioita sitten kun…, Lehtelä sanoo.

Muiden ajatukset ovat samansuuntaiset.

-Aika kollektiivisesti me jaamme sen ajatuksen, että eletään tässä hetkessä rakkaiden ihmisten kanssa. Tällaisen näytelmän tekeminen nostaa sitä tarvetta ja tuo omia kokemuksia pintaan. Itselläkin on ollut hengenlähtö lähellä pari kertaa, joten tässä ollaan syvien ajatusten ja tunteiden kanssa tekemisissä. Elämän sattumanvaraisuus nousee esille, kertoo Mikkonen.

-Tämä onkin se pääpointti, jota haluan tuoda esille näytelmissämme, että eläkää nyt ja tässä hetkessä, nauttikaa ja hankkikaan kokemuksia, päättää Niinikoski.

Hän muistuttaa myös, että näytelmän esityskausi on melko lyhyt, joten liput kannattaa varata ajoissa.