Helsinkiläisen kuvataiteilija Ritva Larssonin näyttely Maalauksia kaduilta on esillä Galleria Lutsissa 6.3. saakka. Larsson keskittyy tuotannossaan etenkin teemoihin, jotka nivoutuvat tiukasti urbaanin arkielämän ympärille. Esillä ovat niin ihmiselon laaja kirjo kuin ihmisen muovaama ympäristökin.

–Yksi keskeinen kulmakivi taiteellisessa työssäni on pitkään ollut ”katu” eli kadulla elävien ja/tai paljon aikaa viettävien, osin marginalisoitujen ihmiskohtaloiden tarkastelu maalaustaiteen keinoin. Aihevalikkoon kuuluvat alkoholistit, kerjäläiset, asunnottomat ja muut kadun kulkijat. Taide toimii tienä epäoikeudenmukaisuuden, syrjäytymisen ja muiden päivänpolttavien sosiaalisten ongelmien tarkasteluun. Maalaus on itselleni poliittinen kannanotto, Larsson avaa.

Mikä hänet on saanut kiinnostumaan kadulla elävistä ihmisistä?

–Kaupunki ja ihminen itsessään ovat monella tavalla kiinnostavia. Olen toiselta koulutukseltani sosiologi ja sosiaalityöntekijä. Luulen sosiologitaustan ja kuvataiteilijakoulutuksen yhdistymisen aiheuttavan tämänkaltaisen fuusion: kiinnostus ihmisen toimintaan, olemisen muotoihin ja myös sosiaalisiin rakenteisiin, Larsson avaa.

Larsson on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista vuonna 2009. Aiemmalta koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri (Tampereen yliopisto 1996).

–Tällä taustayhdistelmällä on melko luontevaa päätyä tutkimaan ”sosiaalista” myös taiteen keinoin. Ajattelen ihmisoikeuksien kuuluvan kaikille. On käsittämätöntä, että olemme luoneet järjestelmän, jossa toisilla ei ole mitään. Olen siinä mielessä hyvinvointivaltioihminen, että ajattelen ihmisten mahdollisuuksien avaamisen olevan tärkeää. Kerjääminen on rankkaa työtä, en itse menisi istumaan kadunkulmaan räntäsateella. Kuitenkin siellä joutuu joku istumaan. Ratkaisu ei kumminkaan voi riippua yksittäisen ihmisen heittämästä lantista, hän jatkaa.

–Olen ollut aiemmin töissä a-klinikalla. Kohtasin siellä paljon ongelmallisia ihmisiä, joilla oli tarina. Taiteen avulla on hidasta ottaa kantaa, mutta koetan. Nämä ovat maalauksia lajitovereistani, joilla ei ole ollut ihan yhtä hyvä tuuri kuin itselläni.

Ilmastolakossa.

Minkälaisen jäljen ihminen jättää ympärilleen?

Larssonia kiinnostavat myös ihmisen ympäristöönsä jättämät jäljet.

–Toinen lähestymis- tai tarkastelukulmani on painotukseltaan puhtaasti esteettisempi; ihmisen, kaupunkiluonnon ja rakennetun ympäristön suhteen tarkastelu maisemamaalauksen näkökulmasta. Eli maisema, johon ihminen on jättänyt kädenjälkensä. Pyrin tässäkin luomaan visuaalista jännitettä yhdistämällä perinteen ja nykypäivän. Yleensä sidon kaupunkinäkymät aikaan liittämällä mukaan esimerkiksi ihmisiä tai kulkuneuvoja.

–Ihminen on nähdäkseni sekä nero että idiootti. Olemme tehneet elämäämme helpommaksi ja ympäristöämme kauniimmaksi. Toisaalta samalla olemme tuhoamassa elinmahdollisuuksiamme lopullisesti. Tästä syystä mukana näyttelyssä on maalauksia lapsista, molemmat ovat ilmastolakkomielenosoituksesta.

Larsson maalaa perinteisellä akvarelli- tai öljyväritekniikalla.

–Maalaukseni ovat siten historiallisen tradition ja nykyhetken kohtaamista: kuvan jännite syntyy modernin aiheen törmäyksestä perinteiseen tekniikkaan.

Larssonin teosten takaa löytyy painava sanoma, johon hän haluaa kiinnittää myös katsojien huomion.

–Tasa-arvo ja ihmisoikeudet, estetiikka arjessa, humanismi. Ja vaikken olekaan uskonnollinen, niin armon käsite, hän toteaa.

SMS

Vanha mies.