Lohjan Kameraseura ry:n jäsenen Toivo Igon valokuvanäyttely koostuu kahdesta mielenkiintoisesta aiheesta. Korona-aika & Saunatarina kertoo sekä korona-ajan havainnoista että Igon omakohtaisen kokemuksen siitä, kuinka erikoisia käänteitä tavallinen saunapäivä voikaan saada. Näyttely on esillä Lohjan pääkirjaston galleriakäytävässä 31.3. saakka.

Korona-aikaa kuvaava osuus näyttelystä sai alkunsa taiteilija Majbritt Huovilan Rajattu tila -valokuvausprojektin myötä, johon Igo osallistui.

–Kun rupesin ajattelemaan, miten voisin näyttää, miltä tämä rajattu tila tuntuu, tuli mieleeni heti Meltolan sairaala. Sitten ajattelin, että siihen tarvitaan kuitenkin myös inhimillinen näkökulma, jotta ei kuvattaisi pelkästään rakennuksia, Igo kertoo.

Hän päätti ottaa yhteyttä Ralf Backmaniin, joka työskenteli aikoinaan lääkärinä Meltolassa. Backman suostui ja niin Igo kuvasi häntä sairaalan alueella. Kun tämä projekti valmistui, Igolle syntyi idea seuraavasta.

–Minulle heräsi ajatus, että jos jatkan tätä valokuvaprojektia, voin ehkä näyttää, miten korona vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Kävin kyselemässä pääterveysasemalla lupaa, voisinko kuvata tilannetta, jossa ihmiset käyvät koronateltassa antamassa koronanäytteitä, Igo kertoo.

Lupa heltisi ja niin Igo kameroineen vieraili Lohjan sairaalan pihalle pystytetyssä testausteltassa.

–Olen erittäin kiitollinen sairaanhoitajalle, joka teltassa työskenteli sekä hoitohenkilökunnalle, joka antoi minulle luvan kuvata. Mielestäni nämä ihmiset ovat nykypäivän sankareita. Haluankin näyttää omilla valokuvillani, miten he toimivat omassa työssään meidän kaikkien hyväksi, Igo sanoo.

–Haluan näyttää, että kaikesta huolimatta meissä kaikissa elää toivoo, että tämä karmea tilanne, joka meitä tällä hetkellä ympäröi, joskus myös loppuu. Sen takia olen laittanut kuvasarjan loppuun kuvan virtaavasta purosta. Kuvan nimi on ”Kyllä aika haavat parantaa.”

Epäonninen saunareissu

Igon valokuvanäyttelyn toinen osa sai alkunsa eräästä perin huono-onnisesta saunareissusta viime maaliskuussa.

–Ajattelin lämmittää itselleni saunan. Asun rivitalohuoneistossa ja minulla on asunnossani oma pieni sauna. Laitoin sähkökiukaan päälle ja ajattelin, että käyn hakemassa nopeasti vihdan parvekkeella olevasta varastosta, Igo kertoo.

–Olin ainoastaan alushousuissa ja kun menin parvekkeelle en tullut ajatelleeksi, että ovi pitää laittaa salpaan. Ja kuten joskus käy, rangaistaan sinua, jos et ajattele järkevästi. Niin kävi myös minulle. Kun olin varaston luona, tuli äkkiä erittäin kova tuulenpuuska ja iski oven kiinni.

Ovi meni lukkoon ja Igo jäi alusvaatteisillaan parvekkeelle ilman avainta tai puhelinta. Ensin hän päätyi odottamaan kaupungille lähtenyttä tytärtään, mutta häntä ei kuulunut kotiin.

–Kun olin ollut parvekkeella pikkuhousuissa jo yli kymmenen minuuttia huomasin, että minä jäädyn siinä, jos en tee jotain. Parvekkeella oli silloin vielä lunta ja minua alkoi paleltaa.

Ainoa oljenkorsi muodostui parvekkeella olevasta pöydästä ja sen päälle laitetusta suojapeitteestä.

–Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin mennä pöydän alle. Kun olin ollut siellä jo noin puoli tuntia, alkoi minua niin kovin paleltaa, että oli pakko lähteä ulko-ovelle. Koska olin parvekkeella ainoastaan pikkuhousut jalassa, ajattelin, että laitan suojaksi grillin päällä olevan suojan. Kun olin lähestymässä ulko-ovea, näin naapureita. Totta kai he ihmettelivät, miksi minä olen sen näköinen. Kun selostin heille, miksi tällä tavalla siellä ulkona kävelen, soitti naapurin rouva isännöitsijälle. Hän tuli ja aukaisi asuntoni oven, Igo kertaa tapahtumia.

Myöhemmin Igo kertoi tapauksesta veljelleen.

–Hän nauroi oikein kunnolla ja sanoi, että minun on pakko tehdä tapahtuneesta kuvatarina. Nyt olenkin toteuttanut sen tarinan ja ajattelin esitellä sen ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita valokuvauksesta.

Innostus valokuvaukseen sai alkunsa veljen jalanjäljissä

Virosta Suomeen vuonna 1995 muuttanut Igo on inkerinsuomalainen paluumuuttaja.

–Valokuvausta olen harrastanut jo noin 50 vuotta. Kiinnostukseni valokuvaukseen heräsi, kun seurasin sivusta vanhemman veljeni Arvon touhuamista valokuvien parissa. Oli erittäin mielenkiintoista seurata pimiössä, miten valkoiselle paperille ilmestyi äkkiä valokuva! Tämä mielenkiinto valokuvausta kohtaan on säilynyt, vaikka nykyään kuvaan digitalikameralla ja pimiötyöskentely on vaihtunut tietokoneeseen, Igo kertoo.

Igo on ollut Lohjan Kameraseura ry:n jäsen vuodesta 1996 lähtien. Ihmiset ovat pääosassa monissa hänen valokuvissaan.

–Tykkään kuvata ihmisiä. On mielenkiintoista, että nykyisin ihmiset kuvaavat pääosin luontoa. Esimerkiksi kameraseurassamme lähes 98 % jäsenistä kuvaa luontoa, Igo pohtii.

Myös veli menestyi.

–Arvo työskenteli noin 30 vuotta elokuvien parissa kameramiehenä ja ohjaajana. Valokuvaajana on Arvo tehnyt 14 valokuvanäyttelyä ja esittänyt niitä Virossa sekä myös kansainvälisesti Venäjällä, USA:ssa, Kiinassa, Sri Lankalla, Unkarissa, Tšekissä ja Suomessa.

Inkerinsuomalaisen tarina

Igon vanhemmat Aino ja Eino Iho olivat inkerinsuomalaisia. Hänen muita sukulaisiaan oli muuttanut Suomeen jo enne sotia ja he asuivat Turussa.

–Myös äitini ja kolme vanhempaa siskoani asuivat Suomessa sodan aikana, kun saksalaiset siirsivät inkerinsuomalaisia Suomeen Viro Kloogan kautta. Mutta kun Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin vaati vuonna 1943, että kaikki inkerinsuomalaiset pitää palauttaa takaisin Neuvostoliittoon ja valehteli, että ihmiset pääsevät takaisin kotiseudulle, ja myös Suomen viranomaiset vaativat ihmisten palauttamista, joutui äitini pienten lasten kanssa palamaan Neuvostoliittoon, Igo kertoo.

–Valitettavasti inkerinsuomalaisia ei päästetty palaamaan kotiseudulle, vaan heidät kuljetettiin junavaunuissa suoraan Siperian metsätöihin. Kun Stalin kuoli vuonna 1953, pääsi äitini palamaan metsätyöleiriltä, mutta menetti siellä oman terveytensä.

–Neuvostohallinto oli kuitenkin päättänyt, että inkerinsuomalaiset eivät voi asua 101 kilometriä lähempänä Pietaria. Koska äitini ja isäni asuivat ennen sota lähellä Pietaria, eli Hietamäen seurakunnan Annamoision kylässä, ei äidilläni ollut mahdollisuutta palata kotikyläänsä. Talo, jossa he asuivat ennen sotaa, oli jo venäläisten hallussa eikä lainsäädäntö antanut mahdollisuutta asettua sinne taas elämään. Äitini sai tiedon siitä, että hänen vanhin siskonsa asui Virossa ja niin muutti myös äitini asumaan Viroon, Igo kertoo.

SMS