
Kodissa riittää aina rempattavaa
Jokainen meistä tietää, että asuu sitä missä tahansa, niin aina kodissa on jotain remontoitavaa, mutta se, että asuuko asunto-osakeyhtiössä, vuokralla vai omakotitalossa tuo tuohon ajatteluun erilaisia ulottuvuuksia. Itsehoituva piha on utopiaa Otetaan aluksi esimerkiksi vaikka … Lue lisää

Asiakaskokemus on ykkösasia
-Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus on muutosmatkalla, jota johtaa asiakas. Tavoitteenamme on olla vetovoimaisin paikallisen asumisen asiantuntija ja yhteistyökumppani. Asiakaskokemus on kasvun rinnalla tärkein toimintaamme ohjaava tavoite vuodelle 2018, kertoo toimitusjohtaja Tuomas Tyrsky. Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV kasvaa, uudistuu ja … Lue lisää

Identiteettivarkaat iskevät myös verkossa – silti suomalaiset pitävät tärkeimpänä papereistaan huolehtimista
Tuoreen kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista uskoo identiteettivarkauksien lisääntyvän tulevaisuudessa. Sen uhriksi joutumista pidetään todennäköisempänä verkossa kuin sen ulkopuolella. Siitä huolimatta identiteettiä suojataan eniten perinteisin keinoin: 98 prosenttia vastaajista piti huolta henkilöllisyyspapereistaan, mutta jopa viidesosa ei … Lue lisää

Kannattaako nyt ostaa ensiasunto ja miten sen rahoitan?
Suomen talous jatkaa kasvuaan – onko nyt hyvä aika ostaa ensimmäinen oma koti? Kuinka paljon omaa rahaa pitäisi olla säästössä sitä varten? Katso esimerkkilaskelma ensiasunnon rahoituksesta. Onko nyt hyvä aika satsata ensimmäisen oman kodin hankkimiseen? … Lue lisää

Ovatko röörisi kunnossa? – Viisi vinkkiä putkivaurioiden välttämiseksi
Ilmatieteenlaitoksen ennusteet varoittavat kireistä yöpakkasista. Nopeasti laskeva lämpötila voi yllättää, kun jokapäiväisen tarpeeseen tottuneena aamulla ei saa hanasta edes kahvikeittovettä. Jäätyessään putket voivat usein vielä rikkoutua, mikä saattaa aiheuttaa jopa useita kuukausia kestäviä kalliita korjaustöitä. … Lue lisää

Vuosittain jopa 60 000 kotitaloutta ottaa lyhennysvapaan
Korkojen laskiessa entisellä kuukausierällä voi lyhentää enemmän lainaa. Lyhentämisen sijaan jopa 60 000 kotitaloutta on kuitenkin intoutunut ottamaan vuosittain lyhennysvapaan. Lainoja siis jätetään lyhennettäväksi ajalle, jolloin korot ovat korkeammat. Lyhennysvapaan saanti edellyttää uutta asuntolainasopimusta, sillä vain … Lue lisää

Miten on kotisi turvallisuus?
Helmikuun 11.päivä Suomessa vietetään turvallisuuspäivää. 112-päivä on Suomen turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja arjen turvallisuuden parantamiseksi. Haluamme kiinnittää suomalaisten huomion tapaturmien ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn kotona, töissä ja vapaa-ajalla – pieniin arjen tekoihin ja valintoihin, joilla jokainen meistä … Lue lisää

Sisustus on kokonaisuus, joka tuo tilaan eloa, väriä ja ilmettä
Sisustusteeman puitteissa poikkesimme Nummelassa Kodin Tyyli & Stemmassa ja Vihdin kirkonkylässä S Saniainen silkkikukkien erikoisliikkeessä. Sisustuksessa oma roolinsa on niin valaistuksella, huonekaluilla, peileillä kuin tekokukillakin. Tillesien myymälälästä löytyy mm. erikoisia ja kierrätysmateriaaleista tehtyjä tuotteita. … Lue lisää

Suunnitelmissa oman talon rakentaminen?
Onnistuneen talonrakennusprojektin takaa huolellinen suunnittelu ja realistinen kustannusarvio. Lue, mitä jokaisen talonrakentajan tulisi tietää rahoituksesta. Omakotitalon rakentaminen on yksi elämän suurimmista investoinnista. Rakennusprojektin suunnittelu kannattaakin aloittaa juttelutuokiolla rahoituksen ammattilaisen kanssa. – On kaikkien kannalta … Lue lisää

Tee se itse- kodin sisustaja
Oma kotini on linnani ja siltä sen tulisi näyttää. Minä kylläkin ymmärsin jo ala-asteella, että remonttimiestä minusta ei koskaan tulisi, niin hyvä olin vasaran, taltan ja sahan kanssa. Koulun jälkeiseen aikaan on mahtunut nyt joitain … Lue lisää

Tuomo Paaso Lohjan Seudun Omakotiyhdistyksen puheenjohtajaksi
Lohjan Seudun Omakotiyhdistys-Lojonejdens Egnahemsförening ry:n vuosikokouksessa marraskuussa 2017 valittiin Tuomo Paaso uudelleen yhdistyksen puheenjohtajaksi. Hallituksen muut jäsenet ovat Anja Aaltonen, Mirva Gullman, Matti Holmstén, Seppo Hänninen (uusi), Veikko Häyrinen, Ahti Karhapää, Eemeli Riihiaho (uusi), Tarja Putkonen, Torleif … Lue lisää


