Lohjalaiset tuntevat Jyrki Kakon todellisista taidonnäytteistä, joita hän lavastajana luo Lohjan Teatterin lavalle. Nyt Kakon kädenjälkeä päästään ihailemaan myös maalausten muodossa, sillä hän on pystyttänyt näyttelyn Lohjan pääkirjaston Linderinsaliin. Sisäisen maalarinsa hän löysi pitkän tauon jälkeen.

–Olin Helsingissä yhdessä teatterissa hoitamassa ihan muita asioita, kun huomasin, että siellä purettiin korona-ajan esityksen lavastusta. Siihen kuului videoprojisointia varten tehtyjä isoja taulunpohjia, jotka olivat menossa roskiin. Kysyin, saisinko ne Lohjan Teatterille, Kakko kertoo.

Alkuun hän ajatteli hyödyntää taulunpohjat Lohjan Teatterin lavastuksessa, mutta ne olivat vääränkokoisia, eivätkä istuneet kunnolla Lohjalle. The Sound of Music -musikkaalissa Kakko pystyi niitä hieman hyödyntämään, samoin Jyrki Anttilan Raatteentie-oopperassa, mutta muuten ne jäivät tyhjän pantiksi.

–Kysyin, voinko ottaa ne itselleni maalaamista varten, Kakko toteaa.

Siitä sai alkunsa nuoruuden harrastuksen virkistäminen.

–Nuorempana maalasin öljyväreillä monta vuotta ja töitäni oli esilläkin. Silloin tein esittävää taidetta, koska olin hyvä piirtämään. Abstraktia en kokeillut, koska pohjat ja värit olivat niin kalliita. En tiennyt, mitä haluaisin tehdä, joten ajattelin, että kalliit pohjat menevät hukkaan.

Kun pohjat nyt olivat ilmaisia ja ylijäämä maalejakin löytyi, Kakko tarttui siveltimeen.

–Ajattelin, että otan nyt vastaan haasteen, jonka elämä toi eteeni monen vuosikymmenen jälkeen. Aikoinaan lopetin maalaamisen, koska en halunnut tuottaa maailmaan lisää tavaraa, ja aloitin laulunopiskelun, koska se on saastuttamaton taidemuoto. Nyt minulla oli kuitenkin tilaisuus maalata, kun sain nämä pohjat. Ajattelen, että voin jalostaa roskiin menevästä tavarasta jotain parempaa.

Kakko on myös teatterilla tunnettu tarkkuudestaan kierrätyksen saralla. Lavasteet nimittäin syntyvät pitkälti moneen kertaan uudelleen käytetyistä materiaaleista, ja Kakko kiertää roskalavoilla pelastamassa käyttökelpoista tavaraa.

–Ihmiset antavat mielellään tavaraa lavasteita varten.

Maalienkin osalta hän vei kierrätyksen niin pitkälle, että teatterilta yli jääneiden lavastemaalien ja äidiltään saamiensa akryylimaalien lisäksi hän tyhjensi jäljelle jääneet musteen rippeet myös kaupungin kopiokoneiden mustekaseteista.

Abstrakti taide antaa tilaa tulkinnoille

Ilmaiset välineet siis tarjosivat Kakolle myös mahdollisuuden kokeilla abstraktia maalausta, jota hän ei ollut aiemmin tehnyt. Edessä oli kuitenkin seuraava ongelma.

–Luulin, että abstraktia taidetta on helpompi tehdä kuin esittävää, mutta asia onkin toisinpäin. Esittävässä taiteessa tiedän, että puussa on ruskea runko ja vihreät lehdet ja kyse on vain siitä, miten hyvin kopioin ne. Abstraktissa taiteessa on ihan eri lähtökohta. Pitää miettiä, millä värillä aloitan, mihin sitä länttään ja kuinka paljon. Ja millä värillä sitten jatkan. Jos teos on liian pliisu, miten lisään kontrastia ja millä taas lisään levollisuutta, jos maalaus on liian räyhäkäs. Käytänkö rättiä, suihkepulloa, pensseliä vai lastaa? Entä, milloin teos on valmis ja pitää lopettaa? Pitää uskaltaa lopettaa ajoissa ja jättää teos vähän rosoiseksi. Silloin se on raikkaampi ja mielenkiintoisempi kuin loppuun asti hierottu, Kakko avaa.

Kysymyksiä siis riitti ja Kakko haki niihin vastauksia mm. katsomalla videoita erikoistekniikoista. Lopputulokseen hän on tyytyväinen, vaikka välillä jännittikin.

–Pelotti, luonko upean jännitteen vai pilaanko koko taulun yhdellä punaisen maalin roiskaisulla. Halusin löytää oman esteettisen maailmani. Välillä meni vikaan, mutta sitten maalasin niiden kohtien päälle, jotka eivät tukeneet sitä. Kun prosessi lähti alkuun, syntyy muotoja, jotka resonoivat kannassani.

Valmiissa maalauksissa jokainen voi nähdä juuri sen mitä näkee. Ainakin järvimaiseman kankaalta pystyy löytämään. Sen vahvistaa taiteilija itsekin.

–Esittävän taiteen vivahteitakin näkyy, hän toteaa.

Rescue-tauluja tarjolla

Kakko on iloinen siitä, että Lindesinsalista löytyi vapaa aika näyttelylle. Muihin Lohjan näyttelytiloihin kookkaan maalaukset eivät nimittäin mahtuisikaan. Ajankohtakin on hieno, sillä näyttely pääsee aloittamaan Lohja 700 vuotta -juhlavuoden. Kakko toivoo, että näyttelyn myötä maalaukset löytäisivät myös uuden kodin, sillä niiden koko muodostuu jälleen ongelmaksi.

–Minulla on kyllä iso autotalli, mutta haluaisin auton sinne talveksi. Toivonkin, että ihmiset ostaisivat teoksia, koska talossani ei ole riittävän isoja seiniä, jotta pystyisin tarjoamaan niille kodin. Tässä olisikin nyt rescue-tauluja pelastettavaksi.

Näyttely on esillä 7.1. asti.

SMS