Lohjan syksystä päästään viimein nauttimaan perinteisissä tunnelmissa, kun Omenakarnevaalit järjestetään viimein parin vuoden tauon jälkeen. Tapahtumamiljöönä toimii jälleen Lohjan Museon idyllinen pihapiiri.
Lohjan Omenakarnevaalit pidetään ensi lauantaina 17.9. klo 10.00–16.00 Lohjan Museolla.Karnevaalit järjestetään nyt jo 29. kerran.
–Tapahtumalla on pitkät perinteet, mutta se ei tarkoita, etteivätkö Omenakarnevaalit olisi uudistuneet, sanoo Lohjan Omenakarnevaalit ry:n puheenjohtaja Päivi Kallo.
Hän näkee Omenakarnevaalit varsin lohjalaisena ja lohjalaisille rakkaana tapahtumana, sillä sadesäälläkin ihmiset ovat tulleet sankoin joukoin paikalle. Omenat näyttelevät totta kai tärkeää roolia muiden sadonkorjuutuotteiden ohella. Niitä pääsee ostamaan ja maistamaan, mutta myös haistamaan ja tutkimaan tarkemminkin.
–Kun astuu sisälle makasiinin omenalajikenäyttelyyn, tulee omenan tuoksu vastaan jo ovella. Omenat ovat lohjalaisuuden ydintä. Väitän, ettei Lohjalla ole kovin montaa uuttakaan rivi- tai omakotitaloa, jonka nurkalla ei kasvaisi omenapuuta, Kallo toteaa.
Omenakarnevaaleja on järjestetty vuodesta 1992 lähtien. Alkuun tapahtuma sijoittui Lohjan torille, mutta vuonna 2010 paikaksi vaihtui Lohjan Museon alue. Idyllisine maalaismiljöineen ja vanhoine rakennuksineen se sopiikin erinomaisesti sadonkorjuuhenkisen tapahtuman järjestämispaikaksi.
Kallo kuvailee Omenakarnevaaleja koko perheen tapahtumaksi, jossa riittää katseltavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Siinä missä aikuisia saattaa kiinnostaa enemmän omenalajikenäyttely, saattavat lapsivieraat innostua vaikkapa askartelemaan ja piirtämään puuhapajassa tai kokeilemaan kepparirataa.

Satokauden herkkuja ja käsitöitä
Omenakarnevaaleille odotetaan jälleen lähes sataa kojua, joista löytyy mm. käsitöitä, vaatteita, koruja, yrttejä ja saippuoita sekä totta kai omenaa monessa muodossa.
–Moni myyjistä varasi paikan jo vuoden 2020 karnevaaleille ja siirsi varauksensa eteenpäin, kun karvenaalit peruuntuivat parikin kertaa. Nyt monet heistä löytää aiemmilta vuosilta tutuilta paikoiltaan, Kallo sanoo.
Käsityötaidon osaajiakin on paikalla, nimittäin navettapihalta löytyy Onnellisen Sepän Paja ja sieltä kisälliseppien PM-kultaa voittanut Sami Niinilampi.
Ohjelmaa riittää pitkin päivää. Puuhapajan lisäksi lapsia viihdyttävät Apple Tree Ringette ja variksenpelätin Valle Valpas, joka jututtaa pieniä karnevaalivieraita ja jakaa heille tarroja. Islanninhevostalli Hestbakin talutusratsastus kulkee perinteisesti Rovastinkatua pitkin.
Museon päärakennuksen edessä nähdään makupaloja Lohjan Teatterin tulevan kauden ohjelmistosta sekä pusulalaisen Teatteri Usvan näytelmästä Päällystakki. Lisäksi julkistetaan vuoden omenatuote ja totta kai valitaan vuoden 2022 Omenatyttö. Luvassa on myös musiikkia. Perinteiseen tapaan päästää ihailemaan myös Autohistoriallisen seuran museoautoja sekä tutustumaan alpakoihin. Kallo toteaa, että nälkäisenä ei kenenkään pitäisi joutua paikalta lähtemään, sillä ruokatelttojen tarjontaa riittää letuista kevytkääryleisiin.
Aivan kaikki eivät kuitenkaan ole tervetulleita karvenaalialueelle. Koirat tulee jättää kotiin, sillä museoalueelle niitä ei tavallisestikaan saa tuoda, eivätkä ne muutenkaan sovellu parhaalla mahdollisella tavalla markkinavilinään.
Variksenpelättimien SM-kilpailu
Variksenpelättimien SM-kilpailua järjestetään nyt 10. kerran Lohjan Museon peltoalueella. Kisa on avoin kaikille marja- ja hedelmäpenkkien ja kasvimaan suojelijoille. Mukaan voi tuoda myös suoraan kisaan valmistuneen pelättimen. Kallo toteaa, että oman pelättimensä ehtii vielä hyvin valmistaa tai ehostaa paraatikuntoon, sillä riittää kunhan pelättimensä ilmoittaa mukaan kilpailuun paikan päällä klo 10.00 mennessä. Pelättimet pystytetään markkina-alueelle yleisön ihailtaviksi.
–Kun Omenakarnevaalit muuttivat museolle, mukaan tapahtumaan haluttiin tuoda jotain uutta ja sadonkorjuuhenkistä. Sitten syntyi idea variksenpelättimien SM-kilpailuista. Emme ole kuulleet, että missään muualla sellaisia järjestettäisiin. Mukaan haluttiin myös leikkimielisyyttä ja huumoria – Omenakarnevaaleilla pitää tulla hyvälle mielelle.
Oman pelättimensä voivat askarrella niin yksittäisiä ihmiset, perheet, kaveriporukat kuin yhdistyksetkin.
–Pelätin voi olla iso tai pieni, materiaali on vapaa. Vaatimuksena on, että se pysyisi pystyssä ja ainakin teoriassa pelottelisi lintuja. Pelätinpellolla on rautakanki, jonka avulla pelättimen voi tarvittaessa pystyttää nurmelle. Kilpailu on leikkimielinen, mutta takavuosien kokemuksen mukaan pelättimien ideoinnissa ja rakentamisessa on nähty vaivaa.

Museon näyttelyt ovat avoinna
Omenakarnevaalien aikaan museon näyttelyihin on vapaa pääsy. Myös museon kahvila ja museokauppa ovat avoinna.
–Lohjan seudun hevoshistoriasta kertova Hevosvoimaa-näyttely on avoinna vielä loppu vuoden ja Pelargoniarakkautta-näyttely karnevaalien ajan. Perusnäyttelyt ovat myös avoinna. Pihalta löytyy vielä yksi Jenni Tieahon ympäristötaideteoskin. Museon puutarhassa voi myös kävellä. Museokaupasta voi ostaa mm. Pappilan hunajaa, joka on lähtöisin museoalueen omista puista ja kukkasista, kertoo museoamanuenssi Matti Mäki Lohjan Museosta.
Katse kääntyy jo Lohja 700 -juhlallisuuksiin
Vaikka tämänkään vuoden Omenakarnevaaleja ei ole vielä taputeltu, tähyävät katseet jo ensi vuoden karnevaaleihin
–Lohja täyttää silloin 700 vuotta, joten tähänkin tapahtumaan tuodaan uutta sisältöä ja yllättävä huipennus, Kallo vihjaisee.
–Otamme vastaan vinkkejä siitä, mitä ihmiset toivovat Omenakarnevaaleilta.
Tähän mennessä moni on toivonut, että tapahtuma säilyisi pitkälti sellaisenaan ja sadonkorjuuhenkisyys säilyisi. Myös maalaismiljöö on hurmannut karnevaalikansan.
SMS