Kuinka hyvin sinä olet tietoinen oman puhelimesi kuluista, tai oletko viime aikoina katsonut millaisia tarjouksia markkinoilla on eri liittymille? Hintoja kannattaa seurailla, varsinkin jos oikeasti käyttää puhelintaan kaikkeen mahdolliseen, ja sen lisäksi vielä matkustelee Suomen ulkopuolella.

Mistä sitten paras puhelinliittymä? Miten valinta pitäisi tehdä, ja mitä asioita pitäisi miettiä valitessasi sitä uutta liittymää, tai vanhaan jäämistä.

Lähdettäessä miettimään eri puhelinliittymien eroja, nousee muutama asia esille, joista kannattaa lähteä miettimään. Ensinnäkin kysymys siitä, kuinka pitkäksi aikaa sinun on sitouduttava sopimukseen? Monet liittymät saattavat vaatia parikin vuoden sopimusajan, ja kyse on silloin, haluatko sinä rajoittaa mahdollisuutesi vaihtaa liittymää seuraavaksi pariksi vuodeksi? Toisaalta taas tarjous voi olla niin hyvä, ettei parempaa ainakaan näy heti olevan tulossa, joten ei se kahden vuoden sopimus välttämättä paha ole.

Mitä asioita tulee tarkastella liittymässä?

Toisena kohtana tuleekin sitten erilaiset avausmaksut. Vaikka useimpiin liittymiin ei kuulu minkäänlaisia avausmaksuja, voi niitä toisissa olla, joista sitten syntyy aivan turhia kuluja.

Entä sitten liittymän käyttämä liikennöintiverkko, eli onko liittymä 4G vai 5G verkkoja käyttävä? Näiden kahden verkon nopeusmahdollisuuksissa on nimitttäin suuret erot, ja vaikka 4G toimii kohtuullisesti ja nopeudet saattavat lähes aina riittää, 5G alueiden 5G verkot tarjoavat entistä nopeammat ja paremmat yhteydet.

Entä lähetetkö vielä tekstiviestejä tai kuvaviestejä eli MMS-viestejä? Joissakin liittymissä näitä on tarjolla aivan ilmaiseksi, maksutta – tai ne ovat rajattu johonkin tiettyyn määrään. Mitä paremmin tunnet omat puhelintapasi ja käyttötarkoituksesi, sitä paremmin osaat valita sellaisen liittymän mikä sopii sinulle parhaiten.

Kuinka paljon sitten voit maksaa liikoja? Jopa kymmeniä euroja kuukaudessa, jos olet valinnut sellaisen liittymän, joka ei todellakaan sovi omaan käyttöösi – toisaalta olet voinut valita liian laajan liittymän, tai liian suppean, joissa tapauksissa sitten joko maksat liikaa lisäpalveluista, tai palveluista joita et koskaan käytä.

Esimerkiksi tuo 4G ero 5G verkkoihin? 5G-verkot tarjoavat yleisesti jopa moninkertaisesti 4G-verkkoja suuremmat tiedonsiirtonopeudet. Lisäksi ne mahdollistavat suuremman laitemäärän kytkemisen verkkoon sujuvalla tavalla ja tuovat kaivattua uutta kapasiteettia mobiiliverkkoihin.

Nykyaikainen puhelin ja sen käyttäminen

Nykyään älypuhelin on tullut tärkeäksi osaksi jokapäiväistä arkea. Puhelimella maksetaan laskuja kaupassa, käydään pankissa, hoidetaan puhelut ja kuvataan elämää sosiaaliseen mediaan. Puhelimella myös saatetaan katsella suoratoistokanavien ohjelmia ja seurata omien harrastusten etenemistä. Kun sitten miettii oman puhelinliittymän vaihtamista, on hyvä miettiä näitä kaikkia käyttökohteita, missä tällä hetkellä puhelintaan käyttää, ja josko joku niistä on kasvamaan päin – kuten suoratoiston seuraaminen, joilloin ainakin liittymän liikennemäärien on syytä olla lähes rajattomat.

Samalla kun mietit mahdollisesti liittymän vaihtoa, voisit samalla myös katsoa, missä kunnossa oma puhelimesi on, kuinka vanha se on, ja olisiko kenties aika ihan vaihtaa koko luuri samalla kerralla? Monet liittymiä tarjoavat operaattorit tarjoavat samaan pakettiin myös edullisia luurivaihtoehtoja.

Puhelintakin valikoidessasi kannattaa miettiä sen oman, todellisen käytön kautta, millaisen uuden puhelimen itselleen ostaa. Voi olla aivan turha ostaa yli tuhannen euron puhelinta vain koska siinä on kaikki hienoudet, jos oikeasti parin sadan euron puhelin toimittaa kaikki oikeasti tarvitsemasi toiminnot.

Puhelimesi ja sovellukset

Koska viimeksi olet katsonut, mitä kaikkea puhelimesi on ”syönyt”, eli mitä sovelluksia olet puhelimeesi ladannut? Näin kannattaa nimittäin aika-ajoin tehdä, ja poistaa samalla sellaiset sovellukset, joita et oikeasti enää käytä. Puhelimesi on yleisesti ottaen yksittäisistä tavaroista kenties tärkein arjessasi, joten siitä kannattaa pitää huolta, ja turhien sovellusten ylläpitäminen on aivan turhaa – varsinkin kun niiden jäädessä käyttämättömäksi, voi myös käydä niin, ettei niitä enää edes päivitä, ja niistä tulee turvallisuusriskejä.

Olit sitten vaihtamassa liittymää tai puhelinta, mieti uusi valintasi omien tarpeidesi ja käyttösi mukaisesti – näin säästät sekä kuukausikuluissa liittymän suhteen, kuin myös sen uuden puhelimen hinnassa, etkä maksa kaikista hinnoista ominaisuuksista, joita et koskaan käytä.

Kommentoi kirjoitusta