Tunnelmallinen sauna kosken partaalla

Karkkilassa Högforsin ruukkialueella sijaitsevan Ala-Emalin kehitystä on yksi jos toinenkin seurannut innosta kihisten viime vuodet. Ensin ruukin vanhassa emalointilaitoksessa avautuivat elokuvateatteri Kino Laika, ravintola Kylärafla Kanto ja joukko pieniä puoteja ja nyt joukon jatkoksi on saatu vielä Uunisauna. Sen löylyissä voi rentoutua…

Ideakilpailu Vahermanjärven alueen kehittämisestä ratkesi

Suomalainen saunamaailma Saaga voitti Metsähallituksen ja Lohjan kaupungin arkkitehtiopiskelijoille järjestämän ideakilpailun Vahermanjärvi-nimisen alueen kehittämisestä. Järjestäjät toivoivat ideoita, joiden avulla Vahermanjärven rannalla sijaitsevaa aluetta voidaan markkinoida yrittäjille. Kilpailun voittivat arkkitehtiopiskelijat Pia Mikkonen ja Lumi Alastalo Saaga-nimisellä työllään. Voittoidean ytimen muodostavat viisi erilaista kokemuksellista…

Haikarin saunalle voi hakea talviuinnin vakiovuoroja

Haikarin saunalla käännetään jo katsetta kohti talvea. Saunan talvikausi alkaa 4.10. ja nyt haettavissa on talviuinnin vakiovuoroja tiistai- ja lauantai-iltapäiviin. Talviuinnin vakiovuorokausi on 4.10.2021–30.4.2022. Vakiovuorojen hakuaika on 13.9.–23.9. Vakiovuorot myönnetään hakuajan päätteeksi. Vapaaksi jääneitä vuoroja voi hakea vielä hakuajan päätyttyäkin. Vuoron hinta…

Asuntomessujen elämyksellisimmät saunat on valittu

Sauna from Finland palkitsi jälleen asuntomessujen kolme elämyksellisintä saunaa, joissa on otettu innovatiivisesti huomioon koko moniaistinen saunapolku. Palkinnot menivät taloille Joutsela, Pyörre ja Lohjan Saarenta. Kunniamaininnan sai TA-Asumisoikeus Oy:n kohteen, Sahapihan huipun, yhteissauna. Sauna from Finland ry on suomalainen asiantuntijayhdistys ja sauna-alan…

Saunaperinne Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon

Suomen ensimmäinen kohde Unescon Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa on saunaperinne. Suomi allekirjoitti Unescon yleissopimuksen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta vuonna 2013. Museovirasto vastaa sopimuksen toimeenpanosta Suomessa. Suomalainen saunaperinne nimettiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon 17.12.2020 järjestetyssä hallitustenvälisen komitean kokouksessa. Museoviraston sitoutuu Suomen valtion valtuuttamana yhdessä…

Mukaan Saunapäivään!

Saunapäivää vietetään 27.7. Silloin saunotaan, juhlitaan ja pidetään hauskaa yhdessä! Saunapäivä-kampanja on Ylen kesän 2019 kärkihanke, jonka tavoitteena on saada yhden päivän aikana kaikki mahdolliset saunat Suomessa auki ja suomalaiset yhdessä saunomaan, kohtaamaan toisensa ja pitämään hauskaa. Kampanja huipentuu kaikkien yhteiseen Saunapäivään…