
Kauppakamarikysely: Yleistunnelmat taloudessa edelleen heikot, mutta pohjakosketus todennäköisesti nähty
Yritysten näkemykset suhdannekehityksestä ovat edelleen synkkiä, selviää vuoden ensimmäisestä kauppakamarien suhdannekyselystä. Arviot eivät kuitenkaan ole heikentyneet lisää vaan elpyneet hieman suhteessa lokakuussa tehtyyn edelliseen kyselyyn. Usealla kyselyn osa-alueella nähdään lievää paranemista, mutta kasvun eväät ovat … Lue lisää

Neidonkeitaan ennätysvuosi nosti vanhat ongelmat esille: mikä on lohjalaisen uintiharrastuksen tulevaisuus
Lohjalaisten oma uimahalli, eli virkistysuimala Neidonkeidas avattiin vuonna 1970 ja viime vuonna Neidonkeidas rikkoi entiset kävijäennätykset tilastoiden yli 305 tuhatta kävijää. Vaikka suuri osa kävijöistä on tyytyväisiä Neidonkeitaan palveluihin, on aika tehnyt tehtävänsä. – Nykyinen … Lue lisää

Sortter – Suomalainen lainapalvelu
Sortter on merkittävä toimija suomalaisilla lainamarkkinoilla, tarjoten asiakkailleen selkeitä ja henkilökohtaisia lainatarjouksia. Yritys erottuu kilpailijoistaan ainutlaatuisella palvelumallillaan, joka mahdollistaa lainojen vertailun yli 20 pankilta yhdellä hakemuksella. Lainasummat vaihtelevat aina 60 000 euroon asti, mikä tekee … Lue lisää

Telian evoluutio: Moderni teleoperaattori ja teknologiayhtiö – tammikuun liittymätarjous
Telia on muuntautunut viime vuosien aikana, siirtyen perinteisestä teleoperaattorista moderniksi media- ja teknologiayhtiöksi. Yhtiö on noussut yhdeksi Pohjoismaiden merkittävimmistä TV-yhtiöistä ja on tunnustettu johtavana toimijana ICT-palvelujen tarjonnassa Suomessa. Telian innovaatioilla on keskeinen rooli niin yksityisten … Lue lisää

Onko laatikoissa ja kaapeissa koruja – jotka voisi muuttaa rahaksi
NettiKullan kullanmyyntipalvelu on asiakkaalle maksuton ja kullan myyntipaketti on täysin vakuutettu 5000 euroon asti Kullan myynti on prosessi, joka vaatii luotettavuutta, turvallisuutta ja helppoutta. NettiKulla tarjoaa juuri näitä ominaisuuksia kullan myynnissä. Asiakkaalle tarjottava palvelu on … Lue lisää

Rosk’n Rollille kiitettävät arvosanat asiakastyytyväisyyskyselyssä
Rosk’n Rollin asiakkaat ovat edelleen varsin tyytyväisiä saamiinsa jätehuoltopalveluihin. Tyytyväisimpiä asiakkaat olivat jäteastioiden tyhjennyksiin, jäteasemien palveluihin sekä asiakaspalveluun. Tiedot ilmenevät vuodenvaihteessa valmistuneesta kyselytutkimuksesta. Kyselyyn vastanneiden mukaan parhaiten olivat onnistuneet jäteastioiden tyhjennykset (keskiarvo 4,6 asteikolla 1–5), … Lue lisää

Kuluttajan vastuullisuuden merkitys arjessa
Kuluttajan vastuullisuus ei ole vain trendisana, vaan se on tullut jäädäkseen osaksi jokapäiväistä elämäämme. Vastuullisuus kuluttajana tarkoittaa tietoisia valintoja, jotka vaikuttavat sekä ympäristöömme että yhteiskuntaan laajemmin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi tuotteiden valintaa, jotka on valmistettu … Lue lisää

Ystävänpäivä lähestyy – oletko jo miettinyt miten muistat ystävää: katso tästä vinkit ystävänpäivään
Ystävänpäivä on vuoden odotetuimpia juhlapäiviä, jolloin voimme osoittaa kiitollisuutta ja rakkautta läheisillemme. Tämä päivä tarjoaa erinomaisen tilaisuuden muistaa ystäviä ja rakkaudella valittuja lahjoja ja eleitä. Tässä artikkelissa käymme läpi parhaat ideat ja vinkit, joiden avulla … Lue lisää

Lohjan yrityselinvoimatutkimus 2023: Toimintaympäristön kehittäminen keskeinen tekijä alueen yritysten menestykselle
Lohjan kaupungin vuoden 2023 yrityselinvoimatutkimuksen vastausten perusteella alueen yritykset voivat melko hyvin, mutta toimintaympäristöä tulisi kehittää vastaamaan entistä paremmin liiketoiminnan tarpeisiin. Lisäksi hyvät liikenneyhteydet vaikuttavat keskeisesti siihen, minkälaisissa kunnissa yritykset ovat tulevaisuudessa halukkaita toimimaan. Yrityselinvoimatutkimuksen … Lue lisää

Lohja on Hinku-kunta, mutta mitä se tarkoittaa
Suomi on maailmanlaajuisesti tunnettu sitoutumisestaan kestävän kehityksen periaatteisiin, ja tässä artikkelissa keskitymme erityisesti Hinku-kuntiin. Hinku-kunnat ovat edelläkävijöitä ilmastotyössä ja niiden innovatiiviset ratkaisut ilmastonmuutoksen torjunnassa ovat esimerkillisiä. Tässä artikkelissa tutustumme tarkemmin Hinku-kuntien periaatteisiin ja toimiin, jotka … Lue lisää

Yleisten saunojen trendi Suomessa
Sauna on ollut keskeinen osa suomalaista kulttuuria vuosisatojen ajan. Viime vuosina yleiset saunat ovat kokeneet uudenlaisen renessanssin, muuttuen perinteisestä perhekeskeisestä kokemuksesta moderniksi yhteisölliseksi ilmiöksi. Tässä artikkelissa tarkastelemme, kuinka yleiset saunat ovat kehittyneet ja millainen merkitys … Lue lisää

Seura keskellä kylää
Mikä on Virkkalan Tarmon olemassaolon tarkoitus?Puheenjohtaja Mikko Mustalahti vastaa empimättä:– Liikuttaa virkkalalaisia lapsia.Edellinen puheenjohtaja, nykyinen taloudenhoitaja Kata Länsisaari täydentää:– Myös aikuisia, asuinpaikasta riippumatta kaikkia, jotka kokevat seuran toiminnan läheiseksi.– Ja kohtuullisin kustannuksin, Mustalahti lisää.Virkkalan Tarmo, … Lue lisää

Hiilijalanjälki ja sen laskeminen omalla kohdallasi
Hiilijalanjäljen ymmärtäminen ja sen laskeminen omalla kohdallasi on olennainen osa kestävää elämäntapaa. Tässä artikkelissa keskitymme siihen, kuinka voit arvioida ja pienentää omaa hiilijalanjälkeäsi, edistäen näin ympäristön suojelua ja kestävää kehitystä. Hiilijalanjäljen määritelmä ja sen merkitys … Lue lisää

S-Bonusta puheluista ja nettikäytöstä
Nyt on mahdollista kerryttää S-ryhmän Bonusta puheluista ja nettikäytöstä, kun käytössäsi on Moi Mobiilin liittymä. Tämä tarjoaa ainutlaatuisen etuuden Moi Mobiilin asiakkaille, sillä se mahdollistaa Bonuksen kertymisen arkipäiväisessä mobiilikäytössä, kuten puheluissa ja internetin käytössä. Bonuksen … Lue lisää

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO: SSO laajentaa ruoan verkkokaupan noutolokerikkoverkostoaan – ruoan verkkokauppaostosten nouto käy nyt entistäkin sujuvammin
ABC Lohjalle avautuu 15.1.2024 uusi Prisman ruoan verkkokaupan noutopistelokerikko, joka mahdollistaa ostosten noudon aiempaa useammasta noutopaikasta. Prisma Lohjalla taas ruoan verkkokaupan noutolokerikko on siirretty pohjakerroksesta Prisman parkkihallin 3.kerrokseen. Siirto on osa alkuvuodesta 2024 alkavaa Prisman uudistustyötä … Lue lisää

Kodin tekniset laitteet ja mennyt joulu
Joululahjoissa on useasti mukana jotain henkilökohtaista, ja jotain käyttötavaraa arkeen. Kyselimmekin joulun jälkeen muutamalta paikalliselta liikkeeltä menneen joulun suosikkilahjoista ja -tuotteista, joilla oli menekkiä nimenomaan jouluna. Paljastuiko myynneistä jotain erikoista lohjalaisista? Säästötalo Latvalasta kerrotaan, että … Lue lisää

Vuoden 2023 virtavesitöissä purettiin pato ja edistettiin kalojen kulkua
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY) toteutti vuonna 2023 virtavesikunnostuksia vesienhoidon tehostamisohjelmasta rahoitetussa LUUVIRSU-hankkeessa, sekä Helmi-elinympäristöohjelmasta rahoitetussa Pienvesi-HELMI-hankkeessa. Kunnostuksia toteutettiin yhteensä viidellä kohteella Karjaanjoen ja Siuntionjoen vesistöissä. Vuonna 2023 kunnostettiin 2 170 metriä purouomastoa ja … Lue lisää

Vuosi 2024 ja Ykkös-Lohja
Nämä menneet muutamat vuodet ovat olleet haastavia niin kotitalouksille kuin paikallisille yrityksillekin. Tänä vuonna me olemme nostamassa esille näitä meidän omia paikallisia yrityksiä ja näiden yritysten yrittäjiä lehtemme sivuilla, sillä olemmehan mekin paikallinen ja yksityinen … Lue lisää


