Kuvataiteilija Eero Markukselan taidenäyttely tuo Galleria Lutsiin tuulahdukset Kiinasta. Dabievuori-installaatio täyttää koko seinän ja pienemmät riisipaperille ja silkille tehdyt tussimaalaukset täydentävät näyttelykokonaisuuden. Eväitä maalaustyöhönsä Markuksela on hakenut useilta Kiinaan suuntautuneilta matkoiltaan. Teosten taustalla vaikuttavat myös luontohavainnot. Markuksela on kehittänyt omia sovellutuksiaan kiinalaisen maisema- ja kasviaiheisen maalaustradition pohjalta.

–Ihmiset pitävät teoksiani kiinnostavina, mutta hämmentävinä. Idän ja lännen traditio yhdistyvät maalausteknisesti teoksissani, Markuksela sanoo.

Kiinalainen tussimaalaus voi tuntua katsojasta vieraaltakin, mutta Markuksela yrittää tuoda sen yleisölle muodossa, joka auttaa ymmärtämään kiinalaista maalaustapaa. Suomesta ei montaa muuta kyseisen tekniikan taitajaa löydykään.

–Ei tätä Suomessa tee juuri kukaan, koska riisipaperi ja silkki ovat niin vaikeita materiaaleja ja siveltimet erilaisia. Yksi taidekriitikko sanoi minulle, että sinä vissiin pidät haasteista. Maalaustaide on kiinnostanut minua nuoresta saakka ja olen sitten ilmeisesti halunnut valita kaikkein vaikeimman maalaustekniikan vieraasta kulttuurista ja vierailla välineillä, Markuksela naurahtaa.

Eero Markuksela ja Dabievuori-seinämaalausinstallaatio.

Tuhansia vuosia vanha perinne kiehtoo

Mikä Markukselan on saanut innostumaan Kiinasta ja kiinalaisesta tussimaalaustekniikasta?

–Kaikki idän kulttuurit ovat aina kiinnostaneet minua. Kiinassa kiehtovat niin kulttuuri ja tussimaalaus kuin kirjoitettu kielikin eli kalligrafia. Tussimaalausta aloin kokeilla vuonna 1996. Seuraavana vuonna kävin Japanissa ja sain sieltä kunnon tarvikkeet. Siitä se lähti vauhtiin, mutta meni vielä kauan ennen kuin matkustin ensimmäisen kerran Kiinaan vuonna 2006.

Näyttely tuo esille itäaasialaisen tavan hahmottaa kuvatilaa, mutta ei siinä vielä kaikki, sillä kiinalaisessa tussimaalauksessa kuva ja kirjoitettu teksti kulkevat rinnakkain. Tuhansia vuosia vanhat perinteet kiehtovat Markukselaa.

–Ajan patina on valtavan kiehtova asia. Se, että jonkun kulttuurin kirjoitettu kieli on säilynyt samanlaisina kalligrafisina merkkeinä 3 000 vuotta. On kiinnostavaa, miten ihmiset ajattelevat toisessa kulttuurissa ja lukea, mitä joku on kirjoittanut 2 000 vuotta sitten. Kiina on kiinnostava ja kaunis, mutta vaikea kieli, joka perustuu viiteen äänteen sävyyn. Kirjoitettu kieli on myös johtanut maalaustaiteeseen, kun välineet ovat samat. Sitä en ole vielä ratkaissut, miten suomen kielen saisi yhdistettyä maalaukseen, hän pohtii.

Valkoinen perhonen xuan-paperille.

Kirjoittava kuvataiteilija

Markuksela on valmistunut taidemaalariksi Suomen kuvataideakatemiasta vuonna 1988. Kiinan matkojensa yhteydessä hän on pitänyt yksityisnäyttelyjä Kiinan suurten kaupunkien keskeisessä museoissa ja gallerioissa. Markuksela myös kirjoittaa ja valokuvaa. Hänen uusin, tänä syksynä julkaistava kirjansa on nimeltään Kotiinpaluu kirjaillussa silkkiviitassa (Basam Books, 2020). Kirjassa yhdistyvät kuva ja teksti, mikä tuo yhteen visuaalisen ja sanallisen ajattelutavan. Kiinassa tällainen ajattelutapa yleistyi taiteilijoiden piirissä viimeistään Song-dynastian kaudella (960-1279), kun maalauksiin alettiin lisätä kalligrafiatekstejä.

–Kirjani eivät ole matkakirjoja, vaan havainnointia vieraasta kulttuurista, Markuksela sanoo.

Hän on julkaissut aikaisemmin kirjat: Legendat (2004), Vertauskuvakellot (2014) ja Suuri nauru Mile Fon kanssa (2018). Teoksia on myynnissä Galleria Lutsissa. Markukselan näyttely on esillä Galleria Lutsissa 26.8.–5.9 (avoinna ti-pe 14.00–18.00 ja la 10.00–14.00).

SMS