Ajankohtaista

Articles for category: uutinen, yhteiskunta

Äitejä on juhlittu Suomessa jo yli 100 vuotta

Äitienpäivää on vietetty Suomessa vuodesta 1918 lähtien. Isät puolestaan saivat merkkipäivänsä vasta 70-luvun alussa (juhlapyhät.fi). Äitienpäivänä äitejä hemmotellaan mm. kukkasilla, lahjoilla, korteilla, äitienpäivälounailla tai tuomalla aamiainen sänkyyn. Lohjan Museon amanuenssi Iiris Kankaanpää kertoo, että äitienpäivän, … Lue lisää

Kesäduunileiriltä valmiuksia työelämään

Lohjan kaupungin nuorisotyö järjestää kesäisin lohjalaisille nuorille Kesäduunileirejä. Kesäduunileirien ajankohta on tänä vuonna siirretty myöhäisemmäksi COVID-19-tilanteen vuoksi. Kesäduunileirit järjestetään ajalla 27.7.–7.8.2020, ellei tilanne muutu. Muutoksesta on tiedotettu leireille hakeneita. Kesäduunileiriläisten valinnat on tehty ja nuorille … Lue lisää

Lohjan kaupunki lomauttaa henkilöstöään

Suomen hallitus linjasi 16.3.2020 toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on hidastaa koronavirustartuntojen leviämistä, suojella riskiryhmiä, suojata väestöä ja turvata yhteiskunnan toiminta. Poikkeustilanteen alettua Lohjan kaupungin henkilöstöä on siirretty määräaikaisesti uusiin tehtäviin tukemaan erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa. … Lue lisää

HUS varautuu koronapotilaiden hoitoon varasairaalalla

Varasairaala tuo HUSille joustovaraa, jos koronaviruspotilaiden määrä kasvaa voimakkaasti. HUSissa varaudutaan siihen, että koronavirusepidemia kestää pitkään ja aaltoilee. Koronavirusepidemiatilanne on tällä hetkellä rauhallinen ja koronaviruspotilaiden hoitoon pääsy on ollut hyvin turvattu. HUSissa kuitenkin varaudutaan siihen, … Lue lisää

Viisi vinkkiä vappuun

Vappu on kansainvälinen työväen juhlapäivä, ja siihen liittyy yleensä paljon väkijoukkoja, puheita ja juhlimista. Tänä keväänä vietetään kuitenkin erilaista vappua ravintoloiden ollessa kiinni ja yli 10 hengen kokoontumisten ollessa kiellettyjä, joten katsotaanpa muutama vinkki, joka … Lue lisää

Vihdille Vuoden Pikkuyrittäjät-kunta 2020 -palkinto

Vihti palkittiin vuoden pikkuyrittäjämäisimpänä kuntana torstaina 23.4. Pikkuyrittäjät -finaalissa. Nuori Yrittäjyys ry antaa palkinnon sellaiselle kunnalle, joka on aktiivisesti edistänyt ohjelman leviämistä kunnassa, tukenut opettajien työtä sekä tehnyt monipuolista yhteistyötä alueen eri sidosryhmien kanssa. –Vihti … Lue lisää