Ajankohtaista

Yhteiskunta

Virkkalassa odotetaan tulevaa toiveikkain mielin

Virkkalassa järjestettiin tammikuun lopussa ideointipalaveri, jonka tavoitteena oli löytää keinoja Virkkalan kylänraitin elävöittämiseksi ja viihtyisyyden lisäämiseksi. Toiveissa oli myös keinoja, joilla uusia yrittäjiä saataisiin houkuteltua Virkkalaan. Virkkalan Yrittäjien puheenjohtaja Nina Granath kertoo, että alkuun näytti … Lue lisää

Äitejä on juhlittu Suomessa jo yli 100 vuotta

Äitienpäivää on vietetty Suomessa vuodesta 1918 lähtien. Isät puolestaan saivat merkkipäivänsä vasta 70-luvun alussa (juhlapyhät.fi). Äitienpäivänä äitejä hemmotellaan mm. kukkasilla, lahjoilla, korteilla, äitienpäivälounailla tai tuomalla aamiainen sänkyyn. Lohjan Museon amanuenssi Iiris Kankaanpää kertoo, että äitienpäivän, … Lue lisää

Kesäduunileiriltä valmiuksia työelämään

Lohjan kaupungin nuorisotyö järjestää kesäisin lohjalaisille nuorille Kesäduunileirejä. Kesäduunileirien ajankohta on tänä vuonna siirretty myöhäisemmäksi COVID-19-tilanteen vuoksi. Kesäduunileirit järjestetään ajalla 27.7.–7.8.2020, ellei tilanne muutu. Muutoksesta on tiedotettu leireille hakeneita. Kesäduunileiriläisten valinnat on tehty ja nuorille … Lue lisää

Lohjan kaupunki lomauttaa henkilöstöään

Suomen hallitus linjasi 16.3.2020 toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on hidastaa koronavirustartuntojen leviämistä, suojella riskiryhmiä, suojata väestöä ja turvata yhteiskunnan toiminta. Poikkeustilanteen alettua Lohjan kaupungin henkilöstöä on siirretty määräaikaisesti uusiin tehtäviin tukemaan erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa. … Lue lisää

HUS varautuu koronapotilaiden hoitoon varasairaalalla

Varasairaala tuo HUSille joustovaraa, jos koronaviruspotilaiden määrä kasvaa voimakkaasti. HUSissa varaudutaan siihen, että koronavirusepidemia kestää pitkään ja aaltoilee. Koronavirusepidemiatilanne on tällä hetkellä rauhallinen ja koronaviruspotilaiden hoitoon pääsy on ollut hyvin turvattu. HUSissa kuitenkin varaudutaan siihen, … Lue lisää