Ajankohtaista

Harrastukset

Ylijäämäkangas muuttuu kutojien käsissä kauniiksi räsymatoiksi

Puu-Anttilan yläkerrasta kantautuu torstaiaamuna iloinen puheensorina, kun Puu-Anttilan Kutomo Taikan väki puuhailee räsymattojen parissa. Yksi viimeistelee pian valmistuvan maton päätyjä ja muut istuvat kangaspuiden takana. Vuoroin nauretaan toisten jutuille ja pohditaan lähestyvää myrskyä, joka heiluttelee … Lue lisää

Purjehdusta lukio-opintojen ohessa

Lohjan Yhteislyseon lukiossa on järjestetty purjehduskursseja nyt kahtena syksynä peräkkäin. Ensimmäisessä jaksossa pidetylle kurssille osallistui tänä syksynä noin 15 purjehduksesta kiinnostunutta nuorta. Kurssiin sisältyi sekä teoria- että käytännön harjoittelua ja se huipentui viikonlopun kestävään päätösretkeen … Lue lisää

Säästöpankin Hyviä tekoja –lahjoitus Lohjan Salibandy ry:lle

Hyviä Tekoja -kampanja on Säästöpankin hyväntekeväisyyslahjoitus, jossa paikkakuntalaiset ovat saaneet äänestää ja ehdottaa paikallisia tukikohteita. Länsi-Uudenmaan Säästöpankin kohteet tälle vuodelle on valittu ja yksi lahjoituksen saajista on Lohjan Salibandy ry. LoSB:ssa voivat harrastaa salibandyä kaiken … Lue lisää

Uusia liikuntaryhmiä senioreille

Lohjan Liikuntakeskus järjestää tänä syksynyä senioreille uusia liikuntaryhmiä ulkona. Lisäksi tiistai-iltapäiviin on lisätty kehonhuoltotunti Harjun koululla. Tunneille niihin voi ilmoittautua Liikuntakeskuksen varausjärjestelmässä osoitteessa liikuntakeskuksen verkkosivuje kautta tai asiakaspalvelun kautta puhelimitse p. 019 369 1803 (arkisin klo 9.00 … Lue lisää

Lohjan keskustaan avautui uusi kehonhuoltostudio

Satu Kataja-Portti ja Johanna Österberg ovat avanneet kehonhuoltoa ja -hallintaa tarjoavan Method Putkisto -kehonhuoltostudion Lohjan keskustaan. Toiminta perustuu suomalaisen Marja Putkiston kehittämään kehonhuoltometodiin. Sen puitteissa Lohjan studio tarjoaa palautumiseen erikoistunutta kevyt ohjelmaa, koko kehoa huoltavia … Lue lisää

Mitä kulttuuri on?

Kulttuuri on kaikkea sitä, mikä liittyy meihin ja historiaamme, tekemäämme, uskomaamme ja nauttimaamme. Kulttuuria ovat niin taide, kirjallisuus, ajattelu, tunteet, kehokieli, elintavat, perinteet, vakaumukset, arvot sekä toimintatapamme. Kulttuuri on jokaiselle yksilölle hieman erilainen, mutta se … Lue lisää

Lohjalle hopeamitali postimerkeistä

Lohjalainen Kari J. Kemppainen osallistui elokuussa kansalliseen SFEX 2020 Filatelian SM-kisoihin Helsingissä. Alun perin alkuvuonna olleiden kisojen siirtyminen syksyyn antoi kisailijoille lisää aikaa valmistella omia kokoelmiaan ja niin teki Kemppainenkin. Kemppainen kisasi postihistoriallisessa luokassa omalla … Lue lisää

Valtaosa suomalaisista allekirjoittaa kypärän hyödyt

Liikenneturvan kysely kertoo, että vain reilu kymmenesosa suomalaisista pitää pyöräilykypärän käyttöä tarpeettomana. Liikenneturva kampanjoi syksyllä kannustaakseen eritoten nuoria pyöräileviä kypärän käyttöön. Aikuisetkin voivat omalla toiminnallaan tukea nuoria kypärän käytössä. Liikenneturva selvitti suomalaisten suhtautumista pyöräilykypärän käyttöön … Lue lisää

Lohjanjärven ympäripyöräily poljetaan tällä kertaa syksyllä

Lohjanjärven ympäri poljetaan lauantaina 12.9. Lähtö tapahtuu Harjun Urheilukeskukselta kello 14.00. Reitin pituus noin 68 km ja se kulkee perinteistä reittiä harjun urheilukentältä Karstuntietä kohti Karjalohjaa ja Mustion kautta takaisin Neidonkeitaalle. Reitillä on kaksi taukopaikkaa, … Lue lisää

Laskettelukeskus jakaa jälleen ilmaiset kausikortit 1.- ja 2.-luokkalaisille

Vihti Ski Center jatkaa paikallisten nuorten ulkoliikunnan tukemista. Talviliikuntaan tulee kaikilla lapsilla olla oikeus. Vihdin kunnassa kaikille ekaluokkalaisille oppilaille jaettiin jo kaksi vuotta sitten pioneerihankkeena kausikortit paikalliseen rinnekeskukseen. Viime kaudeksi hanke laajennettiin koskemaan eka- ja … Lue lisää

Aploodin teatteritaiteen perusopetuksen 9. kausi käynnistyy

Lohjalla teatteritaiteen perusopetusta antava Teatteri Aploodin yhdeksäs toimintakausi käynnistyy 14.9. –Yhdeksäs kautemme näyttää todella hyvältä. Koronasta huolimatta ilmoittautumisissa ollaan lähes viime vuoden tasolla, joka oli ennätyskautemme. Kaikessa toiminnassamme menemme turvallisuus edellä hygieniaohjeita noudattaen ja lähikontakteja … Lue lisää

Lohja voisi olla Uudenmaan koripallokeskus

Uudistunut LoU Basket toivoo lisää harrastajia Lohjan Urheilijat ry:n alaisuudessa toimiva koripallon erikoisseura LoU Basket porskuttaa positiivisten uudistusten alla. Paukkuja on laitettu niin päivittäisen toiminnan laatuun ja harrastajien määrään kuin taustaorganisaation toimivuuteenkin. Myös seuran ulkoista … Lue lisää

Pyöräilyviikko kannustaa polkemaan ympäri vuoden

Pyöräilyviikko järjestetään pääkaupunkiseudulla 5.–13.9.2020. Maksuttomiin matalan kynnyksen tapahtumiin ja opastetuille pyöräretkille ovat tervetulleita kaikenikäiset ja kaikentasoiset pyöräilijät sekä pyöräilystä kiinnostuneet. Et tarvitse omaa pyörää, vaan mukaan pääset vaikka kaupunkipyörällä.  – Pyöräilyviikon tarkoituksena on saada mahdollisimman … Lue lisää

Toestar tarina

ToeStar nimi on syntynyt artistinimestäni Toester, jota käytin osallistuessani tanssikilpailuihin nuorempana. Vuonna 2008 Hollannissa tanssitaidetta opiskellessani ryhdyin järjestämään tanssitapahtumia, jolloin tarvitsin nimen toiminnalle ja omasta artistinimestä muovautui ToeStar. Sittemmin syntyi Tanssiteatteri ToeStar, jonka puitteissa tuotin … Lue lisää

HOKUTORYU JU-JUTSU – SUOMALAINEN ITSEPUOLUSTUSLAJI

Hokutoryun, ”Pohjoisen tähden” -tyylisuunnan on kehittänyt Soke Auvo Niiniketo 10 dan, joka on merkittävä vaikuttaja Suomen turvallisuusalojen koulutuksissa ja kansainvälisesti arvostettu kamppailukouluttaja. Tyylisuunnan japaninkielisellä nimellä halutaan osoittaa kunnioitusta ju-jutsun synnyinmaata Japania kohtaan. Hokutoryu ju-jutsu on … Lue lisää