Lohjalla voi harrastaa lähes mitä tahansa joukkuepallopeliä, mutta vain yhtä maan korkeimmalla sarjatasolla. Laji on tietysti amerikkalainen jalkapallo, jonka lippulaiva United Newland Crusaders sijoittui miesten mestaruussarjassa eli Vaahteraliigassa kuudenneksi.
– Luotan, että saamme ensi kaudeksi jalkeille kilpailukykyisen joukkueen, sanoo Länsi-Uudenmaan Amerikkalainen Jalkapallo ry:n (LUAJ) puheenjohtaja Elli Metsola.
LUAJ on emoseura, jonka alaisuuteen kuuluvat UNC, naisjoukkue Lionesses sekä Crusaders juniorit ja lippupallojaosto Lohja Flag Lions.
Metsola arvioi, että UNC:n pelaajistoon tulee jonkin verran vaihtuvuutta, ja tavoitteena on saada mukaan entistä enemmän lohjalaisia. Myös päävalmentajan paikka on auki, sillä kuluneella kaudella UNC:ia luotsannut Marko Vartiainen jättäytyy taustavoimiin.
– Neuvottelemme muutaman ehdokkaan kanssa. Asia ratkeaa toivon mukaan lähiaikoina, Metsola sanoo.
Vuosi sitten naisten Vaahteraliigassa ensimmäisen kautensa pelannut Lionesses joutui tällä kaudella luopumaan sarjapaikastaan pelaajapulan takia. Ensi keväänä Lionesses on lähdössä jälleen sarjaan, mutta aloittaa pelit alimmalta tasolta eli toisesta divisioonasta.
– Koetamme koota noin 20 pelaajan ringin. Mukaan tulee sekä välivuoden pitäneitä että niitä, jotka pelasivat viime kauden muissa joukkueissa, valaisee Lionesses´n joukkueenjohtaja Miisa Eerola.

Koolla ei ole väliä

LUAJ:lla on myös nuorisotoimintaa, jota johtaa seuran juniorikoordinaattori Roosa Eklund.
– Ojamon kentällä on pidetty kesällä tutustumistreenejä yli 10-vuotiaille tytöille ja pojille. Nyt käynnistelemme jefukerhoja kouluissa. Pusulassa on peräti kolme kerhoa: 1.-3.-luokkalaisille, 4.-6.-luokkalaisille ja 7.-9.-luokkalaisille ja Mäntynummessa yksi 1.-3.-luokkalaisille, Elli Metsola kertoo.
Varsinaiset junioritreenit alkavat Ojamolla tiistaisin ja torstaisin. Kilpailutoimintaan lähteminen riippuu siitä, miten paljon ja minkä ikäisiä pelaajia tulee. Jenkkifutiksessa juniorijoukkueita on vähän, ja sarjat viedään läpi turnauksina.
-Jos Lohjalta ei saada omaa joukkuetta, voidaan muodostaa yhteisjoukkue toisen seuran kanssa, Metsola arvioi.
Lippupallo on jenkkifutiksen sisarlaji, jossa ei ole fyysisiä kontakteja. Yli 15-vuotiaat harrastajat pelailevat Lohjalla sitä kerran viikossa.
Metsolan mukaan nuorimmat tytöt ja pojat voivat pelata jenkkifutista samassa joukkueessa lajin fyysisestä rajuudesta huolimatta.
– Mukaan mahtuu niin isoja ja vahvoja kuin pieniä ja ketteriä. Pelissä on tarjolla monia erilaisia rooleja.
Sama pätee aikuisiinkin. UNC:n ja Lionesses´n joukkueet treenaavat syksyllä yhdessä kahdesti viikossa.
– Kun harjoitellaan tekniikkaa ja taktisia peruskuvioita, heittämistä, vastaanottoa ja juoksujen ajoituksia ja suuntia, fyysisillä eroilla ei ole niin suurta merkitystä, Metsola sanoo.

Ura melkein ammattilaisena

Jenkkifutis on myös sikäli erikoinen laji, että huipulle tai ainakin sen tuntumaan voi päästä, vaikka aloittaisi vasta aikuisena. Elli Metsola on itse erinomainen esimerkki. Hänellä ei ollut kilpaurheilutaustaa, kun hän liittyi Lionesses´iin yli kolmikymppisenä. Silti hän ehti luoda uran jopa lajin emämaassa USA:ssa.
– Jokunen vuosi sitten olin lomamatkalla New Yorkissa ja menin katsomaan paikallisen naisjoukkueen Wolvesin ottelua. Pyysin päästä treeneihin, ja sehän sopi. Ja niin siinä kävi, että kolmena vuonna pelasin Wolvesin puolustuksen tukena.
Tekeillä oli myös naisten ammattilaisliiga, ja San Diegon joukkue tarjosi Metsolalle sopimusta. Lopulta korona ja rahoitusvaikeudet kaatoivat liigahankkeen, mutta tänä kesänä Metsola saavutti New York Wolvesin riveissä kansallisen amatöörisarjan mestaruuden.
-Olihan se huimaava kokemus, vaikka jouduin itse maksamaan matkani ja oleskeluni.
Enää hän ei aio palata kentälle edes Lionesses´n riveissä, vaan seuran puheenjohtajuus riittää. Jo sponsoreiden etsiminen on urakka: pelimatkat, tilavuokrat ja valmentajien ja pelaajien palkkiot saattavat kasvattaa seuran budjetin kuusinumeroiseksi. Tällä kaudella UNC:ssä pelasi myös muutamia täysammattilaisia.
Mutta vasta-alkajatkin ovat tervetulleita. Urheilullisille, sopiville tyypeille voi löytyä käyttöä.
– Järjestämme miesten alkeiskurssin sekä avoimia treenejä niin miehille, naisille kuin junioreille. Kiinnostuneet rohkeasti kokeilemaan, Elli Metsola toivottaa. 
JP.

Shakkia ja pystypainia

Amerikkalainen jalkapallo on ristiriitainen laji jo nimeään myöten. Peliväline ei ole pallo vaan kiveksenmuotoinen nahkamötikkä, eikä sitä pelata jaloilla kuin erikoistilanteissa.
Äkkipäätä näyttää kuin topatut jääkaappipakastimet nuhjaisivat pystypainia. Mutta peli on hienovaraista ison kentän shakkia, jonka lukuisia taktisia kuvioita ja vaihtoehtoja valmentajat puntaroivat lehtiöidensä ja läppäreidensä ääressä ja välittävät niitä pelaajilleen. Pelaajilta vaaditaan hoksottimia ja eritoten voimaa ja nopeutta.
Suomeen amerikkalainen jalkapallo eli jenkkifutis tai jefu tuli 1970-luvulla vaihto-oppilaiden mukana. Ensimmäinen Suomen mestaruus ratkaistiin vuonna 1979. Seuraavalla vuosikymmenellä laji eli vahvaa kasvukautta; perustettiin Vaahteraliiga, Suomen korkein sarjataso, ja Suomi voitti ensimmäisen kerran miesten Euroopan mestaruuden 1989.
Naiset alkoivat pelata Suomen mestaruudesta 2008. Lajin kansainvälinen toiminta alkoi vasta samana vuonna, ja maailman ensimmäisessä naisten amerikkalaisen jalkapallon maaottelussa Suomi kohtasi Ruotsin ja voitti 64-0. Sen jälkeen naisten maajoukkue on voittanut kahdesti Euroopan mestaruuden ja yltänyt kolmesti MM-pronssille.
Nykyisin jefua pelataan runsaassa 30 seurassa eri puolilla Suomea, ja pelaajia on noin 3500. Harrastajamäärä ei ole juurikaan lisääntynyt, mutta laji on vakiinnuttanut asemansa muiden joukkuepelien katveessa.

JP.