K-0 tarkoittaa selvittämättömiä konflikteja nolla. Toiminnan tarkoituksena on ratkaista vaikeita ja pitkään jatkuneita kiusaamistilanteita, joiden selvittämiseksi koulun omat resurssit eivät riitä. Kyseessä on Aseman Lapset ry:n kehittämä työote, jolla pyritään selvittämään konfliktien juurisyitä yhdessä eri toimijoiden kanssa. Paikalla voivat olla lasten tai nuorten ja heidän vanhempiensa lisäksi esimerkiksi poliisi, K-0-koordinaattori, sovittelutoimiston ja lastensuojelun edustajat sekä koulun henkilökuntaa.

K-0-koordinaattori Sanna Asikainen kertoo, että Lohjalla K-0-toiminta alkoi ensin Me-koulu-hankkeen pilottina Järnefeltin koulualueella ja laajeni sitten vuonna 2020 koko Lohjan alueelle.

–Alun perin Aseman Lapset aloitti pilotin vuonna 2017 Helsingissä, kun tarve toiminnalle nousi poliisin huolesta. Kaivattiin keinoja, joilla voitaisiin puuttua alle 15-vuotiaiden koulukiusaamiseen ja -väkivaltaan. Tällä hetkellä K-0-toimintaa on Helsingin ja Lohjan lisäksi Rovaniemellä ja Järvenpäässä, Asikainen sanoo.

Ratkaisuja juurisyihin puuttumalla

Usein puhutaan koulukiusaamisesta, mutta keskustelussa on viime vuosina noussut yhä useammin esiin toive siitä, että asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä. Osa koulukiusaamistapauksista on nimittäin kouluväkivaltaa, joka täyttää myös rikoksen tunnusmerkistön. Kyse voi olla esimerkiksi tappouhkauksista tai pahoinpitelyistä. Asikainen toteaakin, että tapauksiin tulee suhtautua niiden vakavuuden mukaan asioita vähättelemättä. Hän muistuttaa kuitenkin myös, etteivät tilanteet ole useinkaan selkeitä ja yksinkertaisia esimerkiksi kiusaajan ja kiusatun roolien osalta. Kiusaaminen voi myös olla moniulotteista ja tapahtua niin koulussa, vapaa-ajalla kuin sosiaalisessa mediassakin. Kun Asikainen pyydetään koululle, tilanne onkin usein monimutkainen.

–Tilanteessa voi olla paljon ristiriitoja. Tulemme paikalle ja kuulemma kaikkia osapuolia. Joskus yksi lyhytkin tapaaminen riittää. Joskus taas asiaa työstetään vuosia. Opetus voidaan pysäyttää luokassa ja keskittyä tunnetaitoihin ja luokan ryhmäyttämiseen, Asikainen avaa.

Tilanne on voinut kehittyä pitkänkin aikaa. Joskus kiusaaminen alkaa jo esikoulussa, mutta sitä ei tunnisteta.

–Konfliktit etenevät usein kriisin kaarella. Jossain kohtaa on huippu, jossa koulun keinot eivät enää tepsi. Niillä keinoilla saadaan kuitenkin hoidettua suurin osa koulukiusaamistapauksista.

–Etsimme konfliktien juurisyitä, jotta tiedämme, mihin ratkaisu tarvitaan. Olisiko apua esimerkiksi pienryhmätoiminnasta tai nuorisotyöstä? Yhteistyötä tehdään myös Länsi-Uudenmaan sovittelutoimiston kanssa, jos mennään viralliseen sovitteluun, Asikainen kertoo.

Asikainen sanoo, että K-0-toiminnan vaikutuksia on hankala arvioida, sillä usein kyse on pitkän ajan vaikutuksista. Hän kertoo kuitenkin pari positiivista tapausta. Toisessa viisi vuotta ilman kavereita ollut nuori, sai ystävän. Toisessa taas Lohjalta pois muuttoa harkinnut perhe päättikin jäädä.

Huomionhakua, valtasuhteita ja epävarmuutta

Kiusaaminen tuntuu olevan ikuisuusongelma, jota esiintyy kaikenikäisillä ihmisillä yhteiskunnan joka tasolla. Mistä siinä on kyse? Miksi ihminen kiusaa toista?

–Lapsella voi olla esimerkiksi oppimisvaikeuksia tai haasteita perheen sisällä, kuten päihde- ja mielenterveysongelmia. Lapsi oppii saamaan huomiota jollain tavalla. Jos on tunne, ettei tule kohdatuksi ja kuulluksi muuten, se tapa voi olla kiusaaminen. Lapsella tai nuorella voi myös olla kokemuksia siitä, että on itse tullut kiusatuksi. Roolit eivät ole aina selkeitä. Kiusaamisella voidaan myös hakea valtasuhteita ja esimerkiksi asemaa kaveripiirissä, Asikainen sanoo.

Hän muistuttaa, etteivät ihmiset ole pohjimmiltaan pahoja, vaan taustalla on usein esimerkiksi vääristyneitä malleja siitä, miten ihmissuhteissa ja ryhmässä toimitaan. Hyvin pienellä prosentilla ihmisistä ilmenee empatiakyvyttömyyttä.

–Useimmille ihmisille tulee paha mieli, kun he ymmärtävät satuttaneensa toista. Vastuuta voi silti olla vaikea ottaa, Asikainen sanoo.

Usein voi myös olla niin, että kiusaaja ja kiusattu mieltävät tilanteen eri tavalla. Kiusaajalle kyseessä voi olla lyhyt hetki, jolloin toisen päälle heitetään esimerkiksi jokin haukkumasana ja tilanne on sitten ohi. Kiusattu taas voi pelätä jatkuvasti, milloin hän joutuu uudelleen kiusaamisen kohteeksi.

–Osa nuorista ei ajattele kiusaamisen seurauksia, osa taas tietää ne kyllä. Kyse voi olla myös ryhmän sisäisestä sosiaalisesta pelistä, jossa muut eivät puutu kiusaamiseen, jotta eivät joutuisi itse kiusatuiksi. Kiusaamisella saatetaan tiedostamattomastikin hakea vallantunnetta ja hyväksyntää. Taustalla voi olla oma pelko ryhmän ulkopuolelle jäämisestä. Huomio käännetään pois omasta epävarmuudesta, sanoo puolestaan Lohjan kaupungin nuorisotyön ehkäisevä päihdetyöntekijä Helena Sipiläinen.

Turvattomuuden tunteet, epävarmuus, pelot ja tunteiden käsittelyn vaikeus löytyvät siis monen kiusaamistapauksen taustalta. Kiusaamista voitaisiinkin ehkä vähentää sillä, että kaikilla olisi tunne hyväksytyksi tulemisesta.

–Tämä on vahvasti ryhmädynamiikkaan liittyvä asia, sillä on paljon luokkia, joissa ketään ei kiusata.Kun kaikilla on turvallinen tunne olla oma itsensä, ei ole tarvetta lytätä toisia. Voidaan harjoitella näkemään hyvää ja vahvuuksia toisissa sekä kehittää vuorovaikutustaitoja, Sipiläinen tiivistää.

Millaista mallia aikuiset näyttävät?

Ristiriitatilanteiden ratkaisutaitojen opettaminen on aikuisten vastuulla. Välillä on kuitenkin niin, että aikuiset ovat itse kiusaajia. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

–Miksi kiusaaminen jatkuu aikuisena ja esimerkiksi sosiaalisen median keskustelukulttuuri on niin törkeä? Omalla nimelläkin voidaan sanoa mitä tahansa välittämättä muista. Niin kauan kuin emme näe omassa käytöksessämme vikaa, on vaikea vaikuttaa lapsiinkaan, Sipiläinen sanoo.

–Tässä se dilemma onkin, kun aikuisten pitäisi opettaa toisten kunnioittamista ja konfliktien ratkaisua, mutta heillä itselläänkään ei välttämättä ole näitä taitoja. Nykyään tunnetaitoja opetetaan onneksi jo päiväkodista alkaen, Asikainen vahvistaa.

Vanhempien voi myös olla vaikea myöntää, että heidän lapsensa kiusaa.

–Sen myöntäminen ja tilanteen läpikäyminen on kuitenkin ainoa keino vaikuttaa asiaan, Sipiläinen sanoo.

Lisäapuja kouluihin

Sipiläinen näkee, että kouluihin tarvitaan opettajien lisäksi muitakin aikuisia, jotka keskittyvät opetustyön sijaan ryhmän toimintaan ja tarkkailemaan oppilaiden välisiä sosiaalisia tilanteita sekä hakemaan ratkaisuja niihin. Asikainen toteaa, että perhetyön osaamista voitaisiin hyödyntää enemmän esi- ja alakouluikäisten kohdalla ja nuorisotyön osaamista yläkoululaisten kohdalla. Jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla ainakin yksi luotettava aikuinen, jolle he voivat asioistaan puhua.

–Aitoa kohtaamista ja kuulemista tarvitaan. Sitä, että aikuinen on paikalla, kun lapsella tai nuorella on hätä. Pitää olla aikaa kuulla, pysähtyä ja olla enemmän hiljaa, kuin kertoa miksi toinen toimii niin kuin toimii, Asikainen tiivistää.

SMS