Sahakadun kundi tarinoi jälleen. Tällä kertaa hän kertoo asuntomessualueella sijainneen sahan toiminnasta ja rakennuksista.

Sahakadun kundi haluaa vielä kirjoittaa Lohjanvesistön Metsä Oy:n sahan tuotantoon ja toimintaan liittyvistä rakennuksista, joiden jäänteetkin ovat hautautuneet uuden asuntomessualueemme alle lukuun ottamatta kiisteltyä betonimöhkälettä. Yritän parhaan muistini mukaan kertoa kaikista tuotannon rakennuksista ja niiden toiminnoista. Aloitan Hiidensalmen sillan suunnasta kaupunkiin päin. Kertomuksen aikaan siellä sijaitsi kauppala.

Ensimäinen rakennus oli vedenpumppaamo ns. pumppukoppi, joka oli rakennettu järven päälle. Sinne kulki kävelysilta ja putkistoja suojaava rakennelma. Pumppaamo pumppasi kaiken käyttöveden sahan ja voimalaitoksen tarpeisiin ja oli siten elintärkeä osa varsinkin höyryvoimalan tarpeisiin.

Seuraava rakennus sillan suunnasta oli korjauspaja, jossa korjaus- ja sähkömiehet työskentelivät. Yhtiön korjausmiehet korjasivat kaikki rikkoutuneet laitteet, jotka vain vastaan tulivat. Rakennuksessa oli mm. ahjo sepän töitä varten sekä hitsauslaitteet ja muut tarvittavat työkalut. Siellä oli myös sorvi, jolla muuan Bruno Valo kävi sorvaamassa osia keksiessään uutta kuorimakonemallia. Siitä tulikin erittäin onnistunut keksintö, joka valloitti markkinoita ympäri maailmaa.

Sahuri syöttämässä tukkia raamiin.

Voimalaitos – toiminnan sydän

Seuraava rakennus oli saharakennuksen kylkeen rakennettu voimalaitos. Voimalaitos on koko toiminnan sydän, eikä saha voi toimia tällä periaatteella ilman sitä. Voimalaitoksella oli iso höyrykone, jossa oli muistini mukaan neljä noin metrin halkaisijalta olevaa mäntää. Höyrykattila sijaitsi lähellä ja siitä kone sai käyttämänsä höyryn. Höyrykattilaa syötettiin sahanpurulla yläkerroksesta käsin olevista kattila-aukoista. Lämmitys tapahtui 24/7 vuoden ympäri lukuun ottamatta kesällä tapahtuvaa lyhyttä huoltokatkoa. Erittäin pätevä konemestari valvoi voimalaitosta ja höyrykonetta sekä hoiti vielä korjauspuolen työnjohdonkin.

Höyrykone toimitti höyryä moniin tarpeisiin, esimerkiksi puunkuivaamo toimi höyryllä. Varsinainen saharakennus oli rakennettu kallion päälle ja korkeassa rakennuksessa oli puolipyöreä kattorakennelma. Varsinainen saha oli ns. kaksiraamisaha, jota kaksi kuljetinta syötti tukeilla jatkuvana virtana. Tukit tulivat sahan sisään järvestä sahan alapuolelta. Siellä sijaitsi niin kutsuttu pasonki.

Pasonki oli satoja metrejä laituria sisältävä tukkien lajittelupaikka, joissa oli erilaisia poteroita eripaksuisten tukkien lajitteluun. Pasonki antoi toimiessaan työpaikan monelle nuorelle miehelle. Pasongilta tukit syötettiin kiramoon, joka siirsi ne sahaan sahureiden käsittelyyn. Pasongille kuoritut tukit uitettiin ensin puunkuorimolta, joka oli jonkin matkaa pasongilta keskustan suuntaan. Puunkuorimo (nykyinen betonijalusta) toimi hankausperiaatteella, jossa tukit hankautuivat rummussa keskenään ja kun tukki oli kuorittu, koneenkäyttäjä nosti sen kiramon avulla ylös ja pudotti takapuolelta takaisin veteen, josta se sitten uitettiin pasongin kautta sahalle muiden vastaavien kanssa. Myöhemmin sahan alapuolelle rakennettiin uusi kuorimo kuivalle maalle ja vanha jäi tarpeettomaksi.

Tukkeja suomuksella pasongin reunalla.

Puujäte hyötykäyttöön

Sahauksessa syntynyt puru siirrettiin kuljettimella sahan päätyyn rakennettuun purusiiloon. Purusiilo oli rakennettu tarkoituksella junaradan päälle, jolloin puru oli helppo lastata junavaunuihin paperitehtaan voimalaitoksen tarpeita varten. Sahalla syntyi suuret määrät muutakin puujätettä. Tämä ylijäämäpuu haketettiin, ja purusiilon vieressä oli hakkeelle oma siilo, johon hake voitiin varastoida.

Myös hake kuljetettiin pääosin paperi- ja sellutehtaan käyttöön. Korkealavallinen kuorma-auto ajoi paperi-/sellutehtaan voimalaitokselle haketta joka arkipäivä ja välillä viikonloppuisinkin. Kuormia kertyi päivässä noin 20. Sen lisäksi haketta lastattiin junavaunuihin, joissa ne siirrettiin paperi- ja sellutehtaan käyttöön. Tehtaiden välinen yhteistyö toimi siis loistavasti.

Puutavaran lajittelu

Sahattu puutavara siirtyi kuljettimia pitkin rasamenttiin, jossa puutavara lajiteltiin joko lautatarhalle taapeloitavaksi tai kuivaamolle meneväksi. Rasamentti sijaitsi Karstuntien ”väärällä puolella”, joten kuljetin sijaitsi Karstuntien päällä. Myöhemmin rakennettiin sahan alapuolelle keskustan suuntaan uusi rimottamo ja rasamentin käyttö lopetettiin.

Rimottamo hoiteli puutavaran lajittelun tehokkaasti eri tarpeita varten ja kuljetus siitä eteenpäin hoidettiin omia kapearaiteisia ratoja pitkin. Kuljetuksessa hyödynnettiin kapeilla kiskoilla kulkevia kapeahkoja vaunuja. Vaunujen siirto kiskoilla tapahtui kuormasta riippuen joko miesvoimin tai traktoria käyttäen. Samoja vaunuja käytettiin tosin jo aiemminkin kaikissa alueen puutavaran siirroissa. Myös lautatarha oli kuin pieni kapearaiteisten kiskotusten kylä, sillä raiteita risteili alueella satoja metrejä. Kiskotusten risteyksiin oli tehty ns. kääntöpyöriä, joilla vaunujen suuntaa voitiin vaihtaa.

Kuvassa näkyy osa pasonkia ja pumppukoppi siltoineen.

Puutavaran kuivaus

Seuraava varsinaisista tuotannon rakennuksista oli kuivaamo, johon kuivattavaksi tarkoitettu puutavara tuotiin edellä mainituilla vaunuilla. Puutavaraa tuotiin joko lautatarhalta tai suoraan rimottamolta. Severi hoiteli kuivaamoa. Kuivaamossa oli erillisillä ovilla ja kiskotuksilla varustettuja erillisiä uuniosastoja muistini mukaan kahdeksan ja jokaiseen uuniin mahtui neljä täyspitkää, noin kuusimetristä vaunua peräkkäin. Kuivaamo sai käyttövoimansa voimalaitoksen höyrystä ja suuret puhaltimet huolehtivat kovan kuumuuden lisäksi kuivatuksesta.

Kuivaamon valvomo sijaitsi rakennuksen alla ja siellä pystyi mittareista pitkälti seuraamaan kuivauksen edistymistä. Kuivaamo toimi 24/7 läpi vuoden, niin tärkeä se tuotannolle oli. Kuivatusta puutavarasta otettiin kokeita, joilla kuivausaste saatiin selville ja kun puu oli vaatimukset täyttävää, se voitiin siirtää takapuolen ovilta ulos. Kuivattu puutavara, jota oli eri lajeja puun koostumuksen ja koon mukaan, jatkoi matkaansa joko seuraavaan rakennukseen eli höyläämöön tai suoraan höyläämön ohi myyntivarastoon.

Tukinuittaja pasongilla.

Höyläämön kautta maailmalle

Höyläämössä Kalle höyläsi puutavaran joko ennakkotilausten mukaan tai varastoitavaksi. Olihan Kallella apuvoimia tarpeen mukaan, muuten hän ei olisi hommasta selvinnyt. Höyläämön takana kulki teollisuusrata, joka jatkoi matkaansa puru-/hakesiiloille ja edelleen lautatarhan perukoille asti. Höyläämön kohdalla radan takana oli iso kutteripuruvarasto, johon höyläämön kuiva kutteripuru varastoitiin. Puru siirtyi putkikuljetinta pitkin radan yli varastoon. Kuivaa kutterinpurua käytettiin 50–60-luvuilla paljon talojen eristeenä.

Seuraava rakennus keskustan suuntaan oli suoramyyntivarasto ja toimisto, tästä pisteestä sai tarvitsemansa puutavaran käydä ostamassa, siitä piti Eikka huolen. Edelleen keskustan suuntaan mentäessä tuli vastaan uudempi rakennus, se oli muistaakseni nimeltään niputtamo. Siellä kuiva puutavara niputettiin kiristysvanteita käyttäen (uusi keksintö niihin aikoihin) noin 5–6 kuution nippuihin.

Viimeisinä rakennuksina olivat kaksi suurta katollista avovarastoa, joihin niputettu puutavara varastoitiin odottamaan markkinoille lähtöä. Puutavaraa lähti maailmalle niin auto- kuin junakuljetuksillakin.

Sahakadun kundi

Kommentoi kirjoitusta