Vihdissä Herrakunnan kylällä, Vierelän tilalla kokeillaan monenlaisia viljelytapoja. Nykyaikaisessa maanviljelyssä huomioidaan mm. maan hiilensidontakyky ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, luonnon monimuotoisuuden edesauttaminen ja kerääjäkasvit, jotka hiilensidonnan lisäksi parantavat maan kasvukuntoa ja estävät ravinteita valumasta pelloilta vesistöjä rehevöittämään.

Eliisa Malin ja hänen miehensäMika Malin viljelevät Vihdissä Malinin perheen sukutilaa.

–Tämä on kotikyläni. Aloimme mieheni kanssa viljellä tilalla vuonna 2007. Olemme kumpikin maa- ja metsätieteiden maistereita ja agronomeja, Malin kertoo.

Vuoteen 2013 saakka tilalla viljeltiin valkosipulia, mutta nykyään keskitytään luomuviljaan. Pelloissa kasvaa kauraa, ruista ja härkäpapua. Yhteensä peltoa on viljelyksessä noin 150 hehtaaria. Härkäpapu menee Karkkilaan sikojen rehuksi, mutta kaura päätyy myllyn kautta ihmisten lautasille.

–Tavoitteemme on tuottaa huippulaatuista elintarvikekauraa. Se on pääasiallinen tuotantokasvimme. Ruista kokeilemme vasta ja sato meni omaan siiloon seuraavia kylvöjä varten. Ruistakin on aikanaan tarkoitus viljellä elintarvikekäyttöön, Malin kertoo.

Millaista maanviljelijän työ on nykypäivän Suomessa?

–Mielenkiintoista. Luonnon muuttujien kanssa ollaan paljon tekemisissä ja niitä pitää ymmärtää, mutta sen lisäksi ympäristötavoitteet, politiikka ja hallinto vaikuttavat. Pitää siis olla tietoa ja taitoa sekä maasta ja kasvien kasvusta että seurata markkinoita ja ajankohtaisia ympäristöasioita.

Tuottava maanviljely ja ympäristöarvot eivät ole ristiriidassa

Malin näkee erittäin tärkeänä sen, että maanviljelijät pyrkivät vähentämään ympäristölle aiheuttamaansa kuormitusta. Siihen on monenlaisia keinoja, eikä asioita tarvitse edes tehdä aivan uudella tavalla, vaan esimerkiksi hienosäätää hieman aikatauluja ja tarkkailla enemmän viljelyksiensä ja maan tilaa, jotta oikeat toimet tehdään oikeaan aikaan.

–Maan hyvä kasvukunto on meille todella tärkeä asia ja pyrimme parantamaan sitä. Koko ajan pitää olla hereillä ja kehittyä. Tavoitteet täytyy pitää realistisina, mutta kyllä viljelijöillä on suuret mahdollisuudet tehdä hyvää ympäristötyötä, Malin sanoo.

Hän muistuttaa, että maanviljelyn kannattavuus ei ole ristiriidassa ympäristön huomioinnin kanssa, päinvastoin.

–Ne samat asiat, joilla parannetaan ympäristön tilaa, parantavat myös maan kasvukuntoa ja nostavat satotasoa.

Yksi tällainen asia on viljelykierto.

–Se on kaiken kannattavan tuotannon a ja o, että eri kasveja vuorotellaan pellossa. Nurmivuonna maa lepää ja siihen sitoutuu typpeä. Seuraavaksi tulee viljavuosi, jolloin kasvit käyttävät maassa olevia ravinteita. Sitten tulevat palkokasvit, jotka sitovat taas typpeä. Toinen viljavuosi käyttää jälleen ravinteita ja sen alle kylvetään nurmi. Kierto lähtee alusta.

–Kun kasveja vuorotellaan, kunkin kasvin omat tuhohyönteiset ja kasvitaudit eivät pääse yleistymään ja tavanomaisilla tiloilla kasvinsuojeluaineiden käyttö voidaan minimoida.

Eliisa ja Mika Malin viljelevät Vierelän tilaa Vihdin Herrakunnalla. (Kuva: Aleksi Lumme)

Hiilensidonnalla ilmastonmuutosta vastaan

Malin toteaa, että maanviljelijät hallitsevat isoa osaa maapinta-alasta.

–Sitä maata voi hyödyntää monella tavalla. Hiilensidonta on pellolla sitä, että pyritään maksimoimaan pellossa oleva yhteyttävä kasvimassa, jotta mahdollisimman paljon hiilidioksidia sitoutuisi kasveihin ja siirtyisi niistä maan mikrobiston käyttöön, eikä vapautuisi ilmakehään. Hiili pitää saada sitoutumaan maahan pysyvään muotoon.

Hiilensidonta ei ole kuitenkaan mahdollisimman pitkän kasvipeitteisyyden ainoa hyöty.

–Kun pellossa on kasvipeite, tärkeä ruokamultakerros pysyy paikoillaan, eikä lähde sadeveden mukana pois pellolta. Siksi pellossa on hyvä olla kasvipeite talvellakin, se sitoo maata. Etenkin Etelä-Suomen sateisina talvina pintamaan ravinteita joutuu vesistöihin. Se on huono asia myös viljelijän kannalta, kun hoidettu ja lannoitettu pintamaa lähtee pois.

–Kerääjäkasvien käyttö on hyvä ja edullinen tapa hoitaa maan kasvukuntoa ja lisätä

yhteyttämistä. Viljelijälle sen hyödyt ovat mahtavat. Kerääjäkasvit voidaan kylvää samaan aikaan viljan kanssa. Sen sijaan, että peltoon jäisi puinnin jälkeen vain ruskea sänki, kerääjäkasvit jatkavat yhteyttämistä Etelä-Suomessa jopa joulukuuhun asti. Kauran alle voi kylvää esimerkiksi apiloita, italianraiheinää ja hunajakukkaa. Maan rakenne paranee ja pieneliöt viihtyvät maassa.

Peltoja pitäisi muokata mahdollisimman vähän.

–Kun peltoa muokataan, aina vapautuu hiiltä. Siksi muokkauksen pitäisi olla minimissä ja oikea-aikaista. Muokata voi myös monella tavalla. Moni käyttääkin jo kevytmuokkausta. Kynnössä hiiltä vapautuu paljon, mutta joskus sekin on perusteltu muokkaustapa. Silloin kylvö kannattaa tehdä mahdollisimman pian kynnön jälkeen. Muokkaus kannattaa tehdä silloin, kun maan tiivistymisen riski on pieni, jotta maan mikrobiston ja kasvien elinolosuhteet eivät heikkene. Muokattaessa sienirihmastot menevät poikki, eivätkä lierot pidä siitä, että niiden käytävät katkeavat, Malin avaa.

Luomuviljelyssä synteettisiä torjunta-aineita ja lannoitteita ei käytetä lainkaan, vaan tuetaan luonnon omia prosesseja. Luomuviljely vaatii kuitenkin helposti enemmän pellon mekaanista muokkausta, kun rikkakasveja ei voida torjua kemiallisesti. Luomuviljelyssä muokkauksen oikea-aikaisuus korostuukin entisestään. Myös onnistuneet nurmivuodet ja kerääjäkasvien käyttö on olennaista, sillä kun tiivis nurmi valtaa alueen, ei rikkakasveille jää enää tilaa.

Samat keinot, jotka auttavat luontoa, auttavat myös maanviljelijää.

–Nämä keinot lisäävät maatalouden kykyä sietää muutoksia, kuten sateisia jaksoja ja kuivia kesiä. Pellon pitäisi olla kuin pesusieni, joka varastoi vettä, mutta ei liety.

Carbon Action -tutkimuksen koelohkolla kasvoi kauraa vuonna 2020. (Kuva: Eliisa Malin)

Työtä vesistöjen eteen

Vesistöjen hyvinvoinnin kannalta on siis olennaista, että pellossa olisi kasvipeite mahdollisimman ison osa vuodesta. Sen lisäksi vesistöt kiittävät, kun maanviljelijä tarkkailee peltojaan, ottaa niistä testejä ja esimerkiksi mitoittaa lannoituksen kasvien tarpeiden mukaan.

–Maatalouden kehittymisellä on iso rooli vesistökuorman vähentämisessä. Näitä asioita tutkitaan koko ajan ja maanviljelijät ovat asioista perillä, Malin sanoo.

Vesistöjä suojataan myös pellon ja vesistön, kuten ojan tai järven, väliin kasvatettavalla suojakaistalla. Suojakaistalla kasvavat kasvit käyttävät vesistöä kohti valuvia ravinteita ja vähentävät siten vesistöön asti päätyvien ravinteiden määrää. Laajempia suojavyöhykkeitä on hyvä käyttää myös tulvivilla alueilla.

Luonnon monimuotoisuus ja pölyttäjät

Kerääjäkasvit lisäävät pellon monimuotoisuutta. Peltoaukeita katkaisemaan voidaan kylvää myös monilajisia kukkakaistoja eli petopenkkoja.

–Se on luontainen suojakaistale niin hyönteisille kuin uhanalaisille kasvilajeillekin, Malin sanoo.

Pitkäikäiset suojavyöhykkeet ovat tärkeitä esimerkiksi pölyttäjille ja petohyönteisille.

–Luonnon monimuotoisuuden eteen voidaan tehdä paljon asioita. Esimerkiksi torjunta-aineiden käytön yhteydessä voidaan jättää pientareiden viereen normaalia leveämpi varoalue, jotta ainetta ei pääse ojaan, eivätkä pientareella olevat hyönteiset kärsi ruiskutuksesta.

Luonnon kannalta riskien minimointiin kuuluu myös se, ettei torjunta-aineita käytetä kuin tarpeeseen.

–Käydään pellolla tutkimassa, paljonko rikkakasveja tai tuhohyönteisiä on ja tarvitaanko ruiskutusta, eikä ruiskuteta vain siksi, että tähän aikaan vuodesta kuuluu tehdä niin.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta oma roolinsa on myös karjalla.

–Laiduntava nauta polkee heinää maahan, jolloin sinne päätyy eloperäistä ainetta. Lanta tuo maahan ravinteita, joita maaperän eliöt käyttävät. Maan mikrobilajisto monipuolistuu. Monet linnutkin hyötyvät laidunmaista, koska siellä on monenlaisia hyönteisiä. Jos tehdään perinnebiotooppilaidunnusta, uhanalaiset laidunmaiden kasvitkin lisääntyvät, Malin kertoo.

Kerääjäkasvit jatkavat yhteytystä pelloilla satokasvien puinnin jälkeen. (Kuva: Eliisa Malin)

Suomi on hyvä maa kokeilla uusia viljelymenetelmiä

Maanviljely on muuttunut paljon Malinin viljelijänuran aikana. Esimerkiksi luomutuotanto oli alkuun vierasta.

–Nykyään se on hyvin tunnettu viljelymuoto. Viljelijät ovat muutenkin todella valveutuneita ja kiinnostuneita kehittämään tuotantoaan.

Asiaan ovat vaikuttaneet sekä kasvava huoli ympäristöstä että kuluttajien tietoisuuden lisääntyminen ruoantuotannosta.

–Nykyään ollaan tarkkoja siitä, mitä syödään, Malin tiivistää.

Moni maanviljelijä tietää kyllä esimerkiksi kerääjäkasvien hyödyntämisestä, mutta kaikki eivät silti ole ottaneet uusia tapoja käyttöön. Kuten monessa muussakin asiassa, muutos tapahtuu vähitellen, viljelijä kerrallaan. Malin muistuttaa, ettei kyse ole isoista muutoksista.

–Pienillä ratkaisuilla voidaan vaikuttaa, kuten niittokorkeudella. Sen sijaan, että nurmet niitettäisiin totutusti 3–4 sentin sängelle, jätetäänkin 15 sentin sänki. Silloin nurmikasvien juuristo jatkaa kasvuaan ja nurmi lähtee uuteen kasvuun nopeammin, kun taas lyhyt sänki palaa helposti auringossa. Tehdään siis samoja asioita kuin ennenkin, mutta vähän eri tavalla. Kyse ei ole uusista keksinnöistä, vaan kokonaisuuden näkemisestä ja siitä milloin mitäkin kannattaa tehdä niin hiilensidonnan, ötököiden kuin maan kasvukunnonkin kannalta.

Uudenlaisia viljelyvinkkejä löytyy mm. Uudistavan viljelyn opistosta, jota Malinkin on ollut tekemässä. Opisto aukesi helmikuussa. Kyseessä on e-kurssi, jonka jokainen halukas voi käydä. Viljelijöille kurssilta löytyy monta käytännön ideaa ja oppia.

Malinin mielestä Suomi on oiva paikka testata erilaisia viljelymenetelmiä.

–Suomi on loistava elävä laboratorio ympäristöystävällisten toimintatapojen kehittämiseen, koska täällä on pieni, helposti tavoitettava viljelijäyhteisö. Asioita on helppo kokeilla ja viedä täältä vinkkejä muualle. Niin tuotantoprosessiin kuin viljelijöiden hyvinvointiinkin voidaan vaikuttaa monella tavalla. Täällä prosessi on kokonaan omissa käsissä.

Malin haluaa itsekin kehittyä jatkuvasti. Suunnitteilla on mm. jonkin uuden viljelykasvin kokeilu.

–Kasvia ei ole vielä päätetty, mutta esimerkiksi öljyhamppu olisi todella mielenkiintoinen. Se on hyvä maanparannuskasvi, jolla on vahva juuristo, hän pohtii.

Malin työskentelee Itämeren ekologisen tilan parantamiseen keskittyvän Elävä Itämeri -säätiön (Baltic Sea Action Group) suunnittelijana ja Malinien tila on mukana BSAG:n koordinoimassa Carbon action -hankkeessa, jossa kehitetään hiilensidonnan tehostamista.

–Samalla voidaan hoitaa niin vesistöjä kuin ilmastoakin. Carbon Actionissa on mukana 100 tilaa, jotka testaavat hiiliviljelymenetelmiä. Tutkimuksesta vastaavat Ilmatieteenlaitos ja Helsingin yliopisto, jotka mittaavat ja tutkivat, miten hiilidioksidi liikkuu ja kuinka hiiltä maahan sitoutuu.

Kotimainen tuotanto osana huoltovarmuutta

Korona-aikana kotimainen tuotanto on noussut keskusteluun entistä vahvemmin. Pandemian myötä asiaa on alettu tarkastella myös huoltovarmuuden näkökulmasta.

–Jonkun kriisin, kuten esimerkiksi pandemian aikana kansainvälinen kaupankäynti voi häiriintyä, toteaa Malin.

Huoltovarmuuden ajattelu on toki viranomaisten tehtävä, mutta jokainen kuluttaja voi olla osaltaan mukana mahdollistamassa sen säilymisen.

–Ostopäätösten kautta voi vaikuttaa. Normaalina aikanakin kannattaa suosia kotimaista, jotta tuotanto pysyy yllä jatkuvasti. Muuten sitä on mahdotonta nostaa tyhjästä kriisiaikana.

Harva viljelijä pärjää omillaan

Entä viljelijät itse, miten se pärjäävät tekemällään työllä? Malin miettii hetken ja toteaa sitten, ettei pelkästä viljelystä saatavalla tuotolla kyllä ihan toimeen tulo. Eri tilojen välillä tosin on suuria eroja toimeentulossa mm. kulurakenteen ja investointitarpeiden vuoksi. Yleisesti ottaen viljasta tulisi kuitenkin maksaa hieman enemmän, jotta viljelijät pärjäisivät omillaan.

–Viljasta maksettu hinta ei nyt riitä kattamaan kaikkia kustannuksia ja turvaamaan toimeentuloa. Siksi meillä on tukijärjestelmä, joka kattaa tuotantoon liittyviä kiinteitä kuluja, jotta ruoka pysyy niin edullisena kuin se on nyt. Monella maatilalla eletään kuitenkin kädestä suuhun ja käydään myös muissa töissä. Harva tila tulee toimeen pelkällä maanviljelyllä, Malin sanoo.

Ruoan hinta onkin astetta monimutkaisempi asia, sillä siihen vaikuttavat Suomen sisäisten markkinoiden lisäksi myös maailman markkinat. Malin kertoo, että tällä hetkellä tonnista luomukauraa maksetaan noin 250 euroa.

–Ei sitä sillä rahalla tuoteta. Jos summa olisi yli 300, se olisi jo paljon parempi, hän toteaa.

SMS