Valtakunnallinen Se löytyi -mediamissio alkoi 19.9. Kyseessä on kuukauden kestävä, yhteiskristillinen kampanja, jonka puitteissa järjestetään tapahtumia ympäri Suomea. Lohjan tapahtumien suunnittelua vetävä Aatos Lindroos on otettu siitä, että Lohjalta kaikki kristilliset seurakunnat ovat mukana missiossa.
–Suunnittelu aloitettiin keväällä. Monet kerrat olemme istuneet alas miettimään yhdessä, miten haluamme toteuttaa tämän Lohjalla. Porukassa on ollut innostusta ja yhdessä tekemisen meininkiä. On myös iloittu seurakuntien keskinäisestä yhteydestä. Se on koettu rikastuttavaksi, Lindroos kertoo.
Kampanja on IRR-TV:n järjestämä. Kyseessä on yleiskristillinen medialähetysjärjestö, joka on järjestänyt missioita eri puolilla maailmaa, mm. Venäjällä ja Ukrainassa. Lindroos kertoo, että Suomen missiota on suunniteltu parin vuoden ajan. Suomessa on aiemminkin järjestetty vastaavia kampanjoita, mutta pienemmässä mittakaavassa.
–Nyt mukana missiossa on noin 400 seurakuntaa ja lisäksi yli 30 kristillistä järjestöä.
Niin pienempiä kuin isompiakin tapahtumia riittää pitkin kampanja-aikaa.
–Tarkoituksenamme on avata seurakuntien toimintoja ja ymmärrystä siitä, että seurakunnat ovat ihmisiä varten. Kaikki kampanjan tapahtumat ovat matalan kynnyksen tapahtumia, joihin on helppo tulla vain kuulemaan ja kokemaan ilmapiiri. Pyrimme siihen, että ihmisille jäisi niistä positiivinen ja hyvä tunnelma ja toivomme, että lohjalaiset lähtevät rohkeasti kuulemana ja näkemään, Lindroos sanoo.
–Mission tarkoitus on kertoa hyvää sanomaa rakastavasta Jumalasta, siitä että ihminen voi löytää tulevaisuuden ja toivon elämäänsä Jeesuksen sovitustyön kautta, Lindroos lisää.

Missiotapahtumat Lohjalla
Lohjalla kampanjan ensimmäinen tapahtuma järjestetään ensi lauantaina 24.9. klo 16.00 Harjulassa. Luvassa on eri seurakunnista kootun suurkuoron esiintyminen. Yhteensä soittajia ja laulajia on paikalla noin 50. Tilaisuudessa puhuu Hannu Nyman.
Tiistai 27.9. klo 18.00 alkaen tarjolla on sanaa ja rukousta Virkkalan kirkossa. Tilaisuudessa puhuvat Hanna Tolonen ja Maija Nyman.
Tiistaina 4.10. klo 18.00 Lohjan pääkirjaston Järnefelt-salissa kuullaan runoja elämästä ja uskosta sekä missiolauluryhmän musisointia. Runoja lausuu Leena Lehtinen.
Lauantai 8.10. klo 13.00 Hannu Nyman puhuu Virkkalan kirkossa aiheesta kristinusko ja muut uskot.
Keskiviikkona 19.10. klo 14.00 Lohjan seurakuntakeskuksessa pidetään Elämän äärellä – runo- ja musiikkihetki. Tilaisuuden vetävät Leena Lehtinen ja Henna Nieminen. Järj. Krell.
Torstai 20.10. klo 18.00 Lohjan kirkossa pidetään sanan ja rukouksen ilta. Tilaisuudessa puhuu Heikki Linnavirta.
Lauantai 29.10. luvassa on ohjelmaa lapsille ja nuorille, kun Se löytyi – Jippii! -lasten ja nuorten tapahtuma järjestetään Sporttikeskus Tennarissa. Ohjelmaa riittää koko päiväksi niin musiikin kuin aktiviteettienkin merkeissä. Lapsille on luvassa klo 14.00–15.00 Jippii-kuoron esiintyminen ja klo 15.00–17.00 puuhapisteitä. Nuorten ohjelma alkaa klo 19.00–20.00 pidettävällä Jippii Youth -konsertilla ja jatkuu klo 20.00–2200 toimintapisteiden merkeissä.
Missio huipentuu musiikkipainotteiseen pääjuhlaan, joka järjestetään Laurentius-salissa sunnuntaina 27.11. klo 18.00. Se löytyi -juhlassa puhuvat Pekka Simojoki ja Markku Vuorinen.
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.
Asemakirkossa pidetään lisäksi missiokahvilaa koko kampanjan ajan. Kahvila on avoinna ma-to klo 13.00–19.00 ja pe klo 12.00–17.00.
Lohjan Adventtiseurakunnassa on useita tapahtumia mission aikana: 19.9.–16.10. Hyvinvoinnin rukouspolku Rukoushuoneen vieressä. 24.10. klo 14.00 ukrainankielinen perhejumalanpalvelus. 5.11. klo 13.00 perhejumalanpalvelus. 23.10.–27.11. hengellinen kasvuohjelma Lähemmäksi Jumalaa 30 päivässä.
Diakoniatyön puitteissa yksinäisiä ja apua tarvitsevia muistetaan myös ruoka-avulla.
–Ihmisiä halutaan kohdata ruoka-avun jaon kautta, Lindroos sanoo.

Nuorten bussi kiertää ympäri Lohjaa
Osana missiota seurakunnat ovat vuokranneet Lohjan nuorisotyön bussin käyttöönsä.
–Kierrämme sillä eri puolilla Lohjaa. Haluamme tavoittaa nuoria ja jutella heidän kanssaan. Bussissa on myös pientä tarjoilua, Lindroos kertoo.
–Resurssien mukaan on tarkoitus käydä myös Lohjan sivukylillä. Käymme niin monessa paikassa kuin vain ehdimme.
Toivoa muutoskertomuksista
Mediamission myötä joka kodin postilaatikkoon kolahtaa lisäksi missiokirja, johon on koottu muutoskertomuksia
–Kirjaa on painettu yli 2 miljoonaa kappaletta. Se sisältää lyhyitä elämäntarinoita, jotka luovat toivoa ja tulevaisuuden näkymiä. Vaikeistakin tilanteista voi selvitä, Lindroos avaa.
Hän toteaa, että koko mission tarkoituksena on toki levittää evankeliumin sanomaa, mutta tuoda myös toivoa epävakaassa maailmantilanteessa.
SMS