Välittäjät ennustavat omakotitalokaupan kasvavan

Huoneistokeskus selvitti välittäjäbarometrilla, miltä tämän kevään ja tulevan kesän omakotitalokauppa näyttää ja millaiset omakotitalot kiinnostavat tällä hetkellä ostajia eniten. Huoneistokeskuksen välittäjät ennustavat omakotitalokaupan kasvavan viime vuodesta. Huoneistokeskuksen Omakotitalo-barometriin vastanneista välittäjistä 75 % ennustaa omakotitalokaupan kasvavan tänä keväänä ja kesänä viime vuoteen verrattuna.…

Asuntomarkkinoiden tulppa on vihdoin avautumassa

Koronarajoitukset eivät ole hiljentäneet vilkkaana käyvää asuntokauppaa. Sp-Kodin toimitusjohtajan Jukka Rantasen mukaan myynnissä olevien asuntojen määrän negatiivinen kehitys on pysähtynyt. Tarjontamäärissä on nähtävissä jopa pientä kasvua. Myös suomalaisten asunnonostoaikeet ovat nyt korkeammalla kuin koskaan ja jopa koko euroalueen korkeimmat. – Tammi–helmikuussa asuntokauppoja…

Asuntokaupan odotetaan piristyvän kevään edetessä

SKV Kiinteistönvälitys Oy:n liiketoimintajohtaja Anu-Elina Hintsa kertoo, että kun katsotaan koko Suomen tilastoa, asuntokauppa oli tämän vuoden tammikuussa 3,5 % miinuksella viime vuoden tammikuuhun verrattuna, mutta toisaalta tehtiin toiseksi vahvin startti asuntokauppaan viimeisen viiden vuoden sisällä. –Vuosi näyttää positiiviselta ja stabiililta. Uudellamaalla…

Länsi-Uudenmaan asuntomarkkina on maltillisessa kasvussa

Vuonna 2018 Länsi-Uudenmaan asuntomarkkina kasvoi noin 2,3 %. Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskuksen päätoimialueella (Kirkkonummi, Lohja, Siuntio, Vihti, Karkkila) tehtiin 2030 kauppaa. Vuonna 2017 kauppamäärä oli 1983. Kauppamäärät kasvoivat kerrostalohuoneistojen osalta 3,6 % ja omakotitalojen osalta 10,6 %. Rivitalojen kohdalla kauppamäärä pysyi vuoden 2017 tasolla.…

Asuntomarkkinakuulumisia ja OP-Kiinteistökeskuksen uutuuksia

Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskuksen porukka.   OP-Kiinteistökeskuksesta kerrotaan, että asiakaskokemus ja paikallisuus ovat sen valtteja. – Tunnemme toimialueemme tarkoin ja tiedämme mitä asuntomarkkinoilla tapahtuu. Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV kasvaa ja kehittää palveluitaan entistä asiakaslähtöisemmiksi. Olemme kasvattaneet joukkuettamme ja nyt asiakkaitamme palvelee yli 20 asuntokaupan ammattilaista.…

Asiakaskokemus on ykkösasia

-Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus on muutosmatkalla, jota johtaa asiakas. Tavoitteenamme on olla vetovoimaisin paikallisen asumisen asiantuntija ja yhteistyökumppani. Asiakaskokemus on kasvun rinnalla tärkein toimintaamme ohjaava tavoite vuodelle 2018, kertoo toimitusjohtaja Tuomas Tyrsky. Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV kasvaa, uudistuu ja kehittää palveluitaan entistä asiakaslähtöisemmiksi vuonna 2018. Samalla,…