Ajankohtaista

Articles for tag: lapset ja nuoret, syysloma

Lohjalle ei myönnetty toista Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta

Lohjan kaupunki on ollut mukana Unicefin Lapsiystävällinen kunta -ohjelmassa vuodesta 2016 ja sai lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen vuonna 2018. Lohjan kaupunki asetti vuosille 2018-2020 Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyölle kunnianhimoiset, rakenteellisiin ja pitkäkestoisiin muutoksiin tähtäävät tavoitteet. Lohjan Lapsiystävällinen … Lue lisää

Nuorisotyön kesäleirit siirtyvät heinä- ja elokuulle

Perinteisesti kesäkuussa järjestetyt kesäleirit siirtyvät koronavirusepidemian vuoksi tänä vuonna pidettäväksi heinä-elokuun taitteessa. Päiväleirejä järjestetään alakouluikäisille tänä vuonna Lohjan keskustassa, Virkkalassa, Routiolla, Nummella, Pusulassa, Sammatissa sekä Karjalohjalla. Lisäksi Karjalohjalla pidetään kotieläinleirejä sekä seikkailuleiri, joilla leiriläiset pääsevät … Lue lisää

Vihdille Vuoden Pikkuyrittäjät-kunta 2020 -palkinto

Vihti palkittiin vuoden pikkuyrittäjämäisimpänä kuntana torstaina 23.4. Pikkuyrittäjät -finaalissa. Nuori Yrittäjyys ry antaa palkinnon sellaiselle kunnalle, joka on aktiivisesti edistänyt ohjelman leviämistä kunnassa, tukenut opettajien työtä sekä tehnyt monipuolista yhteistyötä alueen eri sidosryhmien kanssa. –Vihti … Lue lisää

Jyri Paretskoi naurattaa ja innostaa nuoria lukemaan

Kirjailija Jyri Paretskoi vieraili viime viikolla Lukki-kirjastojen alueen (Lohja, Vihti ja Karkkila) ylä- ja yhtenäiskouluissa kertomassa kirjoistaan ja kirjailijan työstä 6.- ja 7.-luokkalaisille. Koulukiertueen mahdollisti Aluehallintovirastolta saatu hankerahoitus (”Kirjailijavieraita varhaisnuorille”-hanke). Hankkeen tarkoituksena on ylläpitää ja … Lue lisää