Ajankohtaista

Articles for tag: tori

Kaupunki ja kaupungin keskusta: tori

Tässä työssä kaupunkilehden toimittajana olen saanut nähdä, kuinka toria kehitetään, torilla järjestetään ja toria kehutaan ja haukutaan vuorotellen. Olemme saaneet vuosien aikana tehdä yhteistyötä useiden toritapahtumien kanssa yli kymmenen vuoden ajan ja näiden vuosien aikana on ollut selvää yksi asia: Lohjan torilla ei ole selvää asemaa Lohjan kaupungin strategiassa.

Iltatori voitti Lohjan osallistuvan budjetoinnin äänestyksen – Käärijä torilla kesäkuussa

Kuva: Lohjan Kaupunki

Osallistuva budjetointi on saanut jalansijaa Lohjan kaupungin päätöksenteossa. Tänä vuonna kaupungin asukkaat saivat ensimmäistä kertaa vaikuttaa siihen, kuinka 20 000 euron potin käyttökohteet määräytyvät. Osallistuvan budjetointi antaa asukkaille mahdollisuuden päättää julkisen rahan käytöstä. Lohjalaiset jättivät … Lue lisää

Lohjan torin kesäavajaisia vietetään lauantaina

Lohjan Kaupunki

Lohjan torin kesäkausi käynnistyy tänä vuonna lauantaina 27.5.2023 klo 7.00–14.00 juhlallisuuksien merkeissä. Tapahtuman järjestävät yhdessä torikauppiaat ja Lohjan kaupunki. Kesäavajaisissa on tarjolla sekä kiinnostavaa ohjelmaa että monipuolisesti ostosmahdollisuuksia. Torin tunnelmaan tuovat oman säväyksensä erilaiset tapahtumat, … Lue lisää

Mitä Lohjan torille kuuluu?

Jututimme torimyyjiä, torikahvilayrittäjää ja toritoimintaa vetävän Lohjan Yrittäjien puheenjohtajaa ja kysyimme, mitä Lohjan torille kuuluu nykyään ja miten sen toimintaa voisi kehittää. Lohjalla, kuten monella muullakin torilla, on nykyään hiljaisempaa kuin vielä muutamia vuosia sitten. … Lue lisää

Lohjalla torin paikka on keskustassa

Viime aikoina on keskusteltu yllättäen siitä, voisiko Lohjan torin paikan vaihtaa? Sinällään ehkä vitsinä lähtenyt keskustelu on edennyt jo kahvipöydissä ja sosiaalisessa mediassa, joten oli aika meidänkin ottaa asiasta selvää. On totta, että tori voisi … Lue lisää

Torilla tavataan

Maailmamme muuttuu ja kehittyy – yksi ilmentymä siitä on torikulttuurin jatkuva muutostila. Ennen torit olivat paikkoja, missä ihmiset tapasivat toisiaan ja keskusteltiin päivän polttavista aiheista. Politiikkaa käytiin toreilla ja tärkeistä asioista keskusteltiin yhdessä. Vähitellen toreista … Lue lisää