Puolustusministeri Antti Kaikkonen: Turvallisuus on tärkeitä

Antti Kaikkonen on 49 vuotias Suomen Puolustusministeri, joka aloitti kansanedustajan työnsä 2003. Tämän lisäksi hän on myös Tuusulan kunnanvaltuutettu. – Aloittaessani puolustusministerinä arvelin, että isoin asia edessäni tällä vaalikaudella tulee olemaan vanhenevien Hornet-hävittäjien korvaamispäätös. No eihän se ihan niin mennyt, synkkä sota…

Metsänomistajaa pitää kuunnella ja yhteisten metsiemme tulevaisuudesta tulee huolehtia paremmin

Matti Saarni on Vihdin kunnanvaltuuston varajäsen, joka on jo saanut kosketuksen kuntapolitiikkaan. Nyt Matti haluaa lähteä viemään eteenpäin hänelle tärkeitä näkökohtia liittyen metsiin ja ihmisiin, eläimiin sekä suomalaisen teollisuuden tulevaisuuteen. Kun puhutaan suomalaisten metsien tulevaisuudesta, ja vaikkapa metsähakkuiden rajoittamisesta, se ei tarkoita,…

Eduskuntavaalit 2023 lähestyvät kovaa vauhtia

Meidänkin lehtemme sivuilla on jo vähän ollut näkyvissä tulevat vaalit. Vaalitapahtumia on joka viikko niin Lohjalla, Vihdissä kuin Karkkilassa ja oma lehtemme on hyvä media näiden tapahtumien kertomiselle, jaetaanhan lehteä Pohjois-Siuntion, Lohjan ja Nummelan alueille joka viikko sellaiset 34 000 kappaletta, eli…

Kuinka hyvin tunnet suomalaiset poliitikot?

Jokaisen suomalaisen aikuisen tulisi pystyä luettelemaan kohtuullisen hyvin pääpuolueet. Kaikkien ministereiden muistaminen ei ole välttämätöntä, mutta ainakin pääministeri on hyvä tietää. Mutta muuten, kuinka hyvin esimerkiksi itse tunnet ja seuraat suomalaista politiikkaa? Petteri Orpo on päätynyt usein otsikoihin terveystilansa takia Kokoomuksen keulakuvana…

Eduskuntavaalit 2023 – mitä odotettavissa

Nato ei siten luultavimmin nouse vaalikamppailussa tärkeäksi kysymykseksi, koska päätös on jo tehty. Eduskuntavaaleihin 2023 lähdetään asetelmasta, jossa julkinen talous on ollut 7,6 miljardia euroa alijäämäinen vuonna 2022 ja on 7,4 miljardia euroa alijäämäinen vuonna 2023. Lisäksi inflaatiosta, sähkön ja energian hinnoista…

Tulevat eduskuntavaalit 2023

Eduskuntavaalit ovat taas edessä ensi keväänä. Tämäkin sivusto saattaa saada oman osansa tulevasta vaalikampanjoinnista, ainakin siltä osin, miltä vaalimainokset osuvat tälle alueelle, ja mitkä niistä laitetaan myös digitaalisesti jakeluun. Vaikka vaalityössä mennään yhä 2020-luvullakin pitkälti vanhojen askelmerkkien mukaisesti, eli se puolueen näkyvyys…

Eduskuntavaalit 2019

Länsi-Uudenmaan vaalilehteen on aikaa vain kolmisen viikkoa. Länsi-Uudenmaan vaalilehti ilmestyy 27.-30.3.2019 alueella Siuntio – Lohja – Vihti – Karkkila – Kirkkonummi. Lehti jaetaan yli 60 000 kotitalouteen ja lehti sisältää Uudenmaan vaalipiirin ehdokkaiden haastattelua, vaalimainoksia sekä normaalin Ykkös-Lohjan uutiset ja mainokset. Täyttä…