Virkkalan päiväkoti ja sateenkaariliputus valtuustossa

Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 17.8. mm. Virkkalan alueen päivähoitoa, kaavoitusta Tunnin junan ratalinjauksen alueella sekä sateenkaariliputusta Lohja Pride -tapahtuman yhteydessä. Virkkalan päiväkodin hankesuunnitelmaan oltiin pääosin tyytyväisiä, mutta siinä nähtiin myös haaste tulevan päiväkodin sijainnin suhteen. Hankesuunnitelmassa on päädytty siihen tulokseen, että päiväkoti…

Lahjoitukset varhaiskasvatukseen ja VPK-toimintaan

Lions Club Karjalohja-Sammatti juhlii tänä vuonna toimintansa 45-vuotisjuhlavuotta. Juhlavuotensa kunniaksi yhdistys on tehnyt lahjoitukset paikallisille päiväkodeille ja VPK:n nuoriso-osastoille. Vuonna 1976 perustettu Lions Club Karjalohja-Sammatti tekee työtä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi sekä apua…

Kuljetuspalvelut, Tennari ja yksityinen varhaiskasvatus valtuuston käsittelyssä

Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 13.10. mm. sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen hankintaa, Sporttikeskus Tennarin hankesuunnitelmaa sekä yksityisen varhaiskasvatuksen järjestämistä Lohjalla. Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen palvelutuottajiksi valittiin Lähitaksi Oy ja Menevä Oy. Keskustelun aikana sosiaalidemokraattien valtuutettu Leena Saari esitti asiaan lisäystä, että…

Hinku, Taimisto ja varhaiskasvatus valtuuston käsittelyssä

Lohjan kaupunki liittyi Hinku-kunnaksi vuonna 2013 ja otti tavoitteekseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 80% vuoteen 2030 mennessä. Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 22.1. Hinku 2.0 toimenpideohjelman ja päätti käydä läpi ja päivittää toimenpideohjelman kerran valtuustokaudessa. Ohjelman läpi käyminen ja päivittäminen tulivat mukaan päätökseen vihreiden valtuutettu…

Uusi varhaiskasvatuslaki hyväksytty eduskunnassa

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona uuden varhaiskasvatuslain. Uusi laki vahvistaa varhaiskasvatuksen laatua nostamalla henkilöstön koulutustasoa ja selkiyttämällä tehtävänimikkeitä. Lapsen etu nostetaan keskeiseksi. Varhaiskasvatusta suunniteltaessa ja järjestettäessä on huomioitava lapsen etu. Lasta on myös suojattava väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Varhaiskasvatuslaki tulee voimaan 1.9.2018. Henkilöstön osaamistasoa…