Lahjoitukset varhaiskasvatukseen ja VPK-toimintaan

Lions Club Karjalohja-Sammatti juhlii tänä vuonna toimintansa 45-vuotisjuhlavuotta. Juhlavuotensa kunniaksi yhdistys on tehnyt lahjoitukset paikallisille päiväkodeille ja VPK:n nuoriso-osastoille. Vuonna 1976 perustettu Lions Club Karjalohja-Sammatti tekee työtä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi sekä apua…

Virkkalan VPK – 100 vuotta aktiivista palokuntatoimintaa

Virkkalan VPK:ssa juhlitaan tänä vuonna 100-vuotissyntymäpäiviä. Kyseessä on Lohjan alueen vanhin sopimuspalokunta. Sataan vuoteen mahtuu paljon. Alkunsa Virkkalan VPK sai kesällä 1921, kun joukko paikkakuntalaisia kokoontui pohtimaan palokunnan perustamista. Lohjan Kalkkitehdas Oy:n toimitusjohtajalla Peter Forsströmillä oli asiassa merkittävä roolinsa, niin kuin monessa…

VPK – harrastuksena toisten auttaminen

Vapaaehtoinen palokunta on monipuolinen harrastus, joka vetää väkeä auttamaan, vaikka monelle harrastus on omaa palkkatyötä raskaampaa. Vihdin VPK:n varapäällikkö Erkki Aronen (vas) ja päällikkö Jussi Tukkimies. Noin vuoden verran Vihdin VPK:n tehtäviin ovat kuuluneet myös ensivastetehtävät.   Vihdissä on ollut vapaaehtoista palokuntatoimintaa…