Ajankohtaista

Talous ja yhteiskunta

Digitalisaatio etenee Tynninharjulla

Mediassa ja yrityselämässä on paljon ollut viimeisten vuosien aikaan puhetta digitalisaatiosta ja sen tuomista mahdollisuuksista niin tavalliselle kuluttajalle, kuin yrittäjille ja yrityksille. Lehtimaailmassa se on tarkoittanut tilausmäärien vähenemistä ja lukemisen jakautumista entistä useampaan kanavaan. Siinä … Lue lisää

1,7 miljoonaa suomalaista saa veronpalautuksia keskiviikkona 3. elokuuta

Elokuun veronpalautuspäivä on asiakasmäärältään vuoden isoin. 1,7 miljoonalle suomalaiselle palautetaan yhteensä 712 miljoonaa euroa. Verohallinto maksaa veronpalautuksia asiakkaille joka kuukausi heinäkuusta joulukuuhun sitä mukaa kun asiakkaiden verotus valmistuu. Elokuun jälkeen seuraavan kerran veronpalautuksia maksetaan 5. … Lue lisää

Perinteet kunniaan (?)

Millaisia perinteitä sinulla tai perheelläsi on? Liittyvätkö ne totuttuihin asioihin kuten syntymäpäivät, hääpäivät, joulu ja juhannus, vai ovatko teidän perinteenne aivan jotain muuta? Ja koska tapahtumasta syntyy perinne? Onko perinne jo se, että ensimmäisen kerran … Lue lisää

Karjalohjan Elonkorjuutori järjestetään jälleen perjantaina 5.8.2022

Karjalohjan Elonkorjuutori järjestetään jälleen perjantaina 5.8.2022 klo 16-20. Elonkorjuutori on Lohjan alueen ainoa vuosittain järjestettävä lähiruoka- ja maaseutuelinkeinojen ohjelmallinen kesätapahtuma. Elonkorjuutorin teemana vuonna 2022 on Omavaraisuus. Tapahtumassa on Lohjan maanpuolustusnaisten, VPK:n, MTK:n, LUVN Hyvinvointialueen ja … Lue lisää

Mitä lähiruoka merkitsee sinulle?

Lähiruoasta puhutaan paljon. Ruoantuotannosta puhutaan ja kirjoitellaan paljon, mutta kuinka paljon me voimme paikallisesti vaikuttaa asiaan, ja mitä meillä paikallisesti oikeasti tuotetaan ja on kaupoissa saatavilla? Nykykuluttaja on kuitenkin tottunut tekemään ostoksensa lähikaupan hyllyiltä, eli … Lue lisää

Miten sinä olet valmistautunut tulevaan?

Kun puhutaan tulevaan valmistautumisesta, otamme yleensä aikajänteeksi tulevat vuodet. Mietimme säästöjämme, sijoituksiamme, sekä mitä ruokaa teemmekään ensi viikolla. Saatamme myös miettiä tulevien syntymäpäivien tarjoiluja ja lahjaostoksia, tai jopa tulevaa joulua ja siihen liittyviä asioita. Mutta … Lue lisää

Suomen ensimmäinen Norilsk Nickelin jäänmurtaja odottaa rakennuslupaa

Venäläisen kaivosyhtiö Norilsk Nickelin ensimmäisen jäänmurtajan rakentaminen Suomessa, Helsingin telakalla odottaa vientirakennuslupaa, suomalainen yritysjulkaisu Kauppalehti kertoi 11. heinäkuuta. Venäjän vastaisten talouspakotteiden vuoksi alus vaatii vientiluvan ennen kuin se voidaan luovuttaa venäläiselle asiakkaalleen. Jäänmurtajahanke on hakenut … Lue lisää

Tarkista oma hiilijalanjälkesi helposti ja nopeasti verkkopalvelusta

Oletko itse miettinyt tai jopa jo ajatellut laskea oman hiilijalanjälkesi. Climatehero tarjoaa omaan hiilijalanjäljen laskemisee yksinkertaisen mahdollisuuden omalla hiilijalanjälkilaskurillaan. Hiilijalanjälki tarkoittaa jonkin tuotteen, toiminnan tai palvelun aiheuttamaa ilmastokuormaa eli sitä, kuinka paljon kasvihuonekaasuja tuotteen tai … Lue lisää

Nornickel Harjavallasta tuli suomalais-venäläisen kaupan veturi

Nornickel Harjavallan lähetyksistä on tullut ainoa Suomen Venäjälle suuntautuvan viennin luokka, joka kasvoi vuoden 2022 viiden ensimmäisen kuukauden aikana Tullilaitoksen 7. heinäkuuta julkaisemien ulkomaankauppatilastojen mukaan. Tavaravienti kasvoi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 30,7 prosenttia ja … Lue lisää

Kuinka sijoittaa joka iässä

Useimmat eläkkeelle jäämistä suunnittelevat ihmiset ovat erittäin kiinnostuneita ottamaan selvää, kuinka sijoittaa. Loppujen lopuksi se, miten säästät ja sijoitat vuosikymmeninä ennen kuin jätät yhdeksästä viiteen työstäsi, vaikuttaa siihen, kuinka vietät työvuosisi. On myös tärkeää tietää, … Lue lisää

”Kirkkistä, leipomista, askartelua ja tanssia”

– Nuoren ensimmäinen kesätyökokemus Pääsin tänä kesänä kokeilemaan työelämää Nuoren Lohjan kautta kesäkerhoon Ojaniitun koululle. Toimin kahden viikon ajan avustajana noin 30 aktiiviselle alakoululaiselle. Meitä nuoria ohjaajia oli lisäkseni neljä muuta. Olin iloinen saadessani töitä … Lue lisää

OP Uusimaa kerää Hope ry:n kanssa reppuja ja koulutarvikkeita lahjoituksina vähävaraisille

Jo ennen koronakriisiä yli 112 000 lasta Suomessa eli vähävaraisissa perheissä, ja tilanne on muuttunut haastavammaksi pandemian myötä. Hope ry:n toiminnan piirissä oleville lapsiperheille kaikki tuki on tervetullutta, ja nyt apua kaivataan etenkin jännittävän koulutien alkaessa. … Lue lisää

Niittotalkoissa hoidetaan arvokkaita perinneympäristöjä

Lohjalla on useita eliölajistoltaan arvokkaita niittyjä ja ketoja. Kahta kohdetta, Maksjoen niittyä ja Kokkilan ketoa hoidetaan 13. ja 20. heinäkuuta niittotalkoissa, jonne kaikki ovat tervetulleita.   Molemmat kohteet ovat aikoinaan olleet laidunmaita. Maatalouden muutosten myötä tällaiset … Lue lisää

Mitä mökki on sinulle?

Mitä mökkeily tarkoittaa sinulle ja perheellesi? Onko se toinen ”koti” järvenrannalla tai pellon kupeessa, kun se ykköskoti on kaupungissa? Vai onko mökki vieläkin se, missä ei ole sähköjä, eikä vesi tule sisälle, ja missä on … Lue lisää

Vuokra-asuminen vs omistusasunto

Oletko koska viimeksi miettinyt tätä asiaa: vuokra-asuminen vs omistusasunto. Näissä molemmissa on sekä hyvät, että huonot puolensa, eikä voi yksiselitteisesti sanoa, kumpi on parempi, vaan silloin pitäisi tietää myös asukkaan omat taidot, tahtotila ja varallisuus … Lue lisää

Omaishoitajien kesäpäivä Leporannassa

Lohjalla, Vihdissä ja Karkkilassa on arviolta 20 000 henkilöä, jotka auttavat läheistään. Heistä noin neljäsosa toimii läheisensä pääasiallisena auttajana. Raskasta ja sitovaa hoivatyötä heistä tekee noin 900 henkilöä. Hiiden Omaishoitajat ry. on Lohjan, Vihdin ja Karkkilan alueella toimiva … Lue lisää

Ykkösakseli tukemassa paikallisia hankkeita

Ykkösakselin hallitus on myöntänyt kesäkuussa Leader-rahoitusta uusille hankkeille Karkkilassa, Salossa ja Vihdissä. Myönnetyt hanketuet alkavat olla viimeisiä, sillä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman vuonna 2014 alkanut ohjelmakausi on päättymässä tämän vuoden lopussa. Uusi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) … Lue lisää

Huijausviestejä liikkeellä – ole tarkkana pankkitietojesi kanssa

Poliisi kehottaa huolellisuuteen pankkitietojen ja salasanojen kanssa, sillä huijausviestejä on paljon liikkeellä. Uhriksi joutumisen voi välttää olemalla tarkka pankkitunnusten kanssa ja käyttämällä niitä ainoastaan pankkien virallisilla sivuilla ja sovelluksissa. Poliisi tiedotti 1.6.2022, että FluBot-haittaohjelma on … Lue lisää