
Aktiivista toimintaa Uudenmaan kylissä
Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 -kilpailussa on mukana kahdeksan ehdokasta. Kahdeksan aktiivista kylää tavoittelee Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 -titteliä. Kylät ovat Bromarv Raaseporista, Itäinen Jokipuisto Sipoosta, Kimonkylä Lapinjärveltä, Pohjan kirkonkylä Raaseporista, Routio Lohjalta, Valkjärvi Nurmijärveltä, Valko … Lue lisää

Ravintolat ja lohjalaisten elintaso
Suomalaisten elintaso on noussut vuosi vuodelta. Yksi asia mistä se on nähtävillä, ovat ravintolat, joita on tarjolla entistä enemmän. Lohjallakin on tarjolla kiinalaista, intialaista, nepalilaista, turkkilaista ja totta kai myös suomalaista ravintolaa, ja monessa on … Lue lisää

Varsinais-Suomen sudet tassuttelevat Lohjallakin
Suomen riistakeskus järjesti viime viikolla Somerolla susi-infotilaisuuden, johon pystyi osallistumaan sekä paikan päällä että etänä. Aihe herätti kiinnostusta, sillä Teamsin välityksellä tilaisuutta seurasi yli 100 osallistujaa. Vaikka tilaisuus pidettiin Somerolla, asia koskee myös Lohjaa. Susien … Lue lisää

Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatti Siuntiolle
Suomen nuorisovaltuustojen liitto ry on myöntänyt Siuntion kunnalle sertifikaatin tunnustuksena nuorten demokratiakasvatuksen eteen tehdystä työstä. Sertifikaatin hakeminen on edellyttänyt kunnalta intensiivistä otetta nuorten osallisuus- ja vaikuttamistyössä sekä nuorisovaltuuston hyvien toimintaedellytysten mahdollistamista. Lisäksi edellytyksenä on ollut … Lue lisää

Black Fridayn ostoshysteria
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miksi meille on tullut ensin Black Friday, ja sitten Cyber Monday, ja niiden päälle Black Week ja Singles Day yms ostospäivät? Ja oletko miettinyt, miten liikkeet voivat niinä päivinä myydä tuotteita … Lue lisää

Tutkimus: Lähes puolet suomalaisista kokee ostopaineita suurina alennuspäivinä
Marraskuu on vuoden runsain alennussesonkiaika, johon ajoittuvat sekä Singles’ Day, Black Friday, Cyber Monday että joulusesongin alku. Hintavertailupalvelu Hintaoppaan uuden kuluttajatutkimuksen* tulokset kertovat, että lähes puolelle (42%) suomalaisista suuret ostospäivät synnyttävät aina tai joskus paineen … Lue lisää

Suomeen ollaan suunnitelmien mukaan pystyttämässä akkuklusteria
Vaasassa viime keväänä akkumateriaalitehtaan aiesopimuksen julkistanut brittiläinen kemian teknologiayhtiö Johnson Matthey vetäytyy hankkeesta ja suunnittelee koko akkumateriaaliliiketoimintansa myyntiä. Yhtiö tiedotti asiasta torstaina. Johnson Mattheyn oli tehtävä pikaisesti lopullinen päätös Vaasan tehtaan investoinnista. Laitoksen rakennustöiden oli … Lue lisää

Nuorten lisääntynyt huumeidenkäyttö huolettaa
Lohjan pääkirjastossa pidettiin 27.10. huumeita käsittelevä info- ja keskustelutilaisuus, jonka puhujina toimivat Irti huumeista ry:n vpj. Jari Kyllönen, vanhempi konstaapeli Jani Borenius, lanupe-lautakunnan vpj. ja valtion koulukotien kehittämispäällikkö Jani Méling sekä sote-lautakunnan vpj., terveyskeskuslääkäri Ari … Lue lisää

Veroprosentit ja hyvinvointikertomus valtuuston käsittelyssä
Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 10.11. ensi vuoden veroprosentteja, kaupunginjohtajan eroamista virastaan ja hyvinvointikertomuksen vuosiraporttia. Lohjan kaupungin tuloveroprosentiksi päätettiin ensi vuodelle 20,5. Yleinen kiinteistöveroprosentti on ensi vuonna 1,03 prosenttia, vakituiseen asumiseen käytetyn rakennuksen kiinteistöveroprosentti 0,45 prosenttia, … Lue lisää

Rosk’n Roll alkaa kerätä poistotekstiilejä
Jäteyhtiö Rosk’n Roll on ryhtynyt keräämään poistotekstiilejä. Alkuvaiheessa poistotekstiilejä kerätään määrätyillä jäteasemilla sekä muutaman yhteistyökumppanin toimipisteissä. Kerätyistä tekstiileistä jalostetaan uusiokuitua. Rosk’n Rollin poistotekstiilien keräys alkaa viidellä paikkakunnalla: Loviisassa, Porvoossa, Raaseporissa, Lohjalla ja Vihdissä. Keräyspisteet ovat … Lue lisää

Palveluita kaiken ikäisille
Miten teillä luetaan paikallislehtiä? Mitä osaa lehdestä odotat, tai luetko vain uutiset ja tapahtumat, vai oletko kiinnostunut paikkakunnan yritysten tarjouksista? Yllättävän usein kuulemme, että vain vanhemmat ihmiset lukevat enää kotiin tulevaa lehteä, mutta tosiasia on … Lue lisää

Miten lapset ja nuoret voivat? – kouluterveyskyselyn tuloksia
Miten lapset ja nuoret voivat ja mitä heille kuuluu? Tuorein kouluterveyskysely tehtiin viime keväänä ja nyt sen tulokset ovat saapuneet. Niitä pohdittiin Lapsiystävällisen Lohjan illassa Laurentius-salissa 27.10. Tässä jutussa kyselyn tuloksia vetää yhteen lasten, nuorten … Lue lisää

Vaikuttamaan varttivaltuuston kautta
Varttivaltuusto on 5.–6.-luokkalaisten vaikuttajaryhmä, joka kootaan kaikista Lohjan alakouluista. Kaupungin nuorisotyön pyörittämän konklaavin tarkoituksena on tutustuttaa lapset jo varhain vaikuttamisen mahdollisuuksiin sekä kaupungin päätöksentekoprosessiin. Varttivaltuuston jäsenet päättävät koulut itse valitsemallaan tavalla, yleensä kuitenkin kaikki halukkaat … Lue lisää

Hiisi Homes & Hotels kasvattaa henkilöstön määrää +33 %
Hiisi Homes & Hotels valmistautuu tukemaan vuodelle 2022 suunniteltua kasvua palkkaamalla kolme uutta kokoaikaista henkilöä Uusien palkattavien työntekijöiden tai kuten Hiisi Homes & Hotels työntekijöistään puhuu, Hiiden heimolaisten, tukikohtana tulee olemaan Vihdin pääkonttori Nummelassa. Tällä … Lue lisää

Sijoittaminen ja 20-luku
Tekninen kehitys on tuonut sijoittamisen kaikkien saataville. Voimme jokainen asentaa omaan älypuhelimeemme erilaisia sovelluksia joihin rekisteröimällä ja omalta pankkitililtä rahaa siirtämällä pääsemme sijoitusmarkkinoille. Voimme lähteä sijoittamaan vaikka kryptovaluuttaan, pörssimuutoksiin, osakkeisiin, ja kaikkeen mahdolliseen. Se, että … Lue lisää

Kryptovaluutat ja sijoittaminen
Oletko sinä tietoinen siitä, mitä kryptovaluutat ovat? Miten ne esimerkiksi erovat meidän lompakoissa olevista euron kolikoista, onhan niiden niminä esimerkiksi bitcoin, bittikolikko…. tai miten ne eroavat esimerkiksi tulossa olevasta Euroopan omasta Eeurosta, tai Kiinan, USA:n … Lue lisää

Poliisi pyytää havaintoja tilanteesta, jossa autoilija osui suojatietä ylittäneeseen lapseen Lohjalla
Kaksi lasta oli pysähtynyt suojatien eteen Vappulantiellä Lohjan Citymarketin läheisyydessä tiistaina 2.11. noin kello 11.30. Suojatietä lähestynyt henkilöauto oli hidastanut vauhtia, jolloin lapset olivat lähteneet ylittämään tietä. Samaan aikaan autoilija oli kuitenkin kiihdyttänyt vauhtia, jolloin … Lue lisää

Kaupunginjohtajan sijaiset ja valinta viran väliaikaisesta hoitajasta
Lohjan kaupunginhallitus on päättänyt nimetä 1.11.2021-31.12.2021 väliseksi ajaksi kaupunginjohtajan ensimmäiseksi sijaiseksi tekninen johtaja Pasi Perämäen ja toiseksi sijaiseksi Pekka Puistosalon. Kaupunginjohtajan viran väliaikaisen hoitajan sijaisina toimivat 1.1.2022 alkaen 1. Pekka Puistosalo ja 2. Tuula Suominen. … Lue lisää


