Hattutemppu Taekwondon Ranking kilpailuissa 2018

Lauantaina 26.5. oli Taekwondon liikesarjojen kolmas ranking-kilpailu Vantaalla. Naam Suomalainen 15v, voitti oman sarjansa tytöt alle 18-vuotiaat. Olin itse tyytyväinen ensimmäiseen suoritukseeni ja tekniikat pysyivät hyvin kasassa. Toisessa osassa, minulla oli muutama paha horjahdus, ja ajattelinkin että nyt menee pipariksi koko sarja.…

Sami-Matti Trogen ajaa Silverstonessa uransa ensimmäisen RX2-luokan rallicrosskilpailun

Lohjalainen Sami-Matti Trogen ajaa uransa ensimmäisen RX2-luokan kilpailun tulevana viikonloppuna 26.-27. toukokuuta. RX2-sarjaa ajetaan MM-rallicrossin yhteydessä, ja Trogen osallistuu kilpailuun sarjan nuorimpana kuljettajana. Pitkä odotus palkitaan. – Kun Sami-Matti ensimmäisen kerran istui kilpurin rattiin, minä ja moni taustajoukoista totesimme, että nuoressa pojassa on…

Lohja Lions avasi kautensa

Lionsin kausi aukesi lauantaina vieraspelillä Mikkeli Bouncersia vastaan. Oman haasteensa pelille antoi aikainen aloitusaika, aloituspotku annettiin klo 12:00. Täten urheat leijonat lähtivät matkaan aamuyön tunneilla. Peli itsessään oli tyypillinen kauden avauspeli, jossa molemmat joukkueet vielä hakivat yhteispeliä ja henkilökohtaiset virheet ja onnistumiset…

Voimisteluliiton mestaruudet ratkottiin Tuusulassa

Voimisteluklubi Lohjan telinevoimistelijat osallistuivat viikonloppuna Voimisteluliiton mestaruuskilpailuihin Tuusulan jäähallissa. Mestaruuskilpailuissa yksilökilpailun lisäksi kilpaillaan seurakilpailu, jossa huomioidaan koko seuran tulokset luokittain. E-luokan vanhemmissa Vk-Lohjan Camilla Badermann voimisteli upeasti hopealle pistein 43,85. Voiton luokassa vei Sonja Vuorinen, Fliku-82 ja kolmanneksi sijoittui STVK:n Anni Rauhala.…

Kilpailukuulumisia Nummela Thaiboxing Clubilta

Väinö Ahonen (vas) ja Kasperi Raita poseeraavat finaalin jälkeen. (Kuva: Sport is Your Gang)   Nummela Thaiboxing Club osallistui huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Helsingissä järjestettyihin thainyrkkeilyn nuorten suomenmestaruuskilpailuihin. Tällä kertaa ilmoittautuneita oli kaksi; Kasperi Raita sekä Aaro Mitro. Mitron sarjaan ei löytynyt tällä…

Sami-Matti Trogen ajoi toiseksi Höljesin rallicrossissa

Sami-Matti Trogen (vas), Jimi Kalliomäki ja Sloan Cox.   RX Academyn viiden osakilpailun mittainen kesäkausi käynnistyi Ruotsin Höljesissä. Lohjalainen Sami-Matti Trogen sai viime kesänä sarjasta kokemusta kahden kilpailun verran, hän ajoi molemmissa toiseksi. Tällä kaudella ohjelmassa on koko sarja ja tavoitteena voitto.…

Lionsin matkassa: Tästä se lähtee!

Jenkkifutiskausi korkattiin käyntiin Sipoossa, kun Lionsin juniorit pelasivat yhteisjoukkue Knightsin riveissä Oulu Northern Lightsia vastaan. Peli näkyi suorana myös Youtubesta, ja on siellä katsottavissa AFT Lionsin kanavalla. Pelistä ei kauheasti jäänyt sankaritarinoita kerrottavaksi, kauden avauspeliä värittivät virheet ja epäonnistumiset. Otteluraportin voit luonnollisesti…

Sami-Matti Trogen on valmiina Höljesin crossiin

Rallicrossin kesäkausi Sami-Matti Trogenin osalta starttaa Ruotsista tulevana sunnuntaina, kun Höljesissä ajetaan RX Academyn ensimmäinen viidestä osakilpailusta. Höljesin jälkeen ajetaan kolme osakilpailua Suomessa, Honkajoella, Jalasjärvellä ja Kouvolassa, ja sarjan finaalikilpailu käydään Ruotsin Tierpissä. Ruotsin osakilpailut ajetaan Rally X Nordic -sarjan yhteydessä, Suomessa kilpaillaan…