Ajankohtaista

Kotinurkkaus

Hyvinvointi ja me itse

Viimeiset vuodet ovat olleet oman historiamme erikoisimmat. Korona on jyllännyt omaa reittiään ympäri maailman ja saanut aikaan yhteiskunnissa muutoksia, jotka eivät ole palautuneet, eivätkä välttämättä edes palaudu: etätyöt, digitalisaatio, muuttunut arki. Puhumattakaan sitten Euroopan tilanteessa, … Lue lisää

Vuosi 2023 aloitetaan säästöliekillä

Me suomalaiset olemme tottuneet elämään edullisen energian maassa. Olemme voineet aiemmin lukea esimerkiksi Saksan korkeista energiahinnoista naureskellen, mutta nyt koko Euroopassa eletään pientä energiakriisiä, joka on nostanut energianhinnat täällä Suomessa moninkertaisiksi verrattuna vielä viime vuoden … Lue lisää

Joulu on monille loma-aikaa

Joulu on monella lomailua. Se antaa mahdollisuuden vierailla sukulaisten luona hyvällä syyllä. Se on myös juhla-aikaa, mikä nykyään tarkoittaa useimmilla enemmänkin lahjoja ja syömistä, kuin mitään uskonnollista juhlaa- mutta jokainen voi viettää oman joulunsa omalla … Lue lisää

Talvi tuli – ja joulu on jo ovella

Talvi tuli menneellä viikolla sitten Lohjallekin kunnolla ja pihoilla, katoilla ja autojen päällä oli kymmeniä senttejä lunta. Millainen talvi tästä tulee kokonaisuudessaan, sen näemme sitä mukaa kun talvi etenee, mutta nyt voidaan hyvin olettaa, että … Lue lisää

Lahjapaketeissa korostuu vastuullisuus

Nykyaikaan kuuluu oman itsensä ykköseksi laittaminen arjessa, mutta jouluna muistamme myös läheisiämme ja ystäviämme, mutta millaisia lahjoja heille hankimme? Vastuullisuus on tullut viime vuosina yhdeksi kuluttamisen teemaksi, ja joululahjoissa vastuullisuus on korostunut jo usean vuoden … Lue lisää

Black Friday perjantaina, ja joulukin alkaa lähestyä

Jos alun perin Black Fridayn tarkoituksena oli saada myynti takaisin nousuun, ja markkinointitempaus alkoi viimeistään 1980-luvulla nousta USA:ssa tavaksi alalla kuin alalla, niin Suomeen Black Friday tuli jälkijunassa, mutta nykyään meillä on niin Black Week … Lue lisää

Koska viimeksi soitit vanhemmillesi?

Pidetään huolta toisistamme, myös vanhuksistamme ja muistetaan pitää yhteyttä toisiimme, vaikka olisimme toisella paikkakunnalla. Tämän syksyn senioriteemassamme on juttua terapiakoirasta ja vanhusten, ikäihmisten palvelukodista. En itse ole näitä asioita kovin aktiivisesti ajatellut, mutta tänä vuonna … Lue lisää

Isä, minulla on ikävä sinua

Isänpäivänä muistelemme isää kukin omalla tavallamme. Toisille isä on yhä mukana elämässä tukena ja turvana, toisille muistona. Osalle meistä isänpäivä voi olla vaikea myös siksi, ettei kontaktia isään ole koskaan ollutkaan, ja jokainen meistä on … Lue lisää

Oman alueemme ja naapurin palveluita

Kuinka paljon sinä tuet omalla ostoskäyttäytymiselläsi paikallista yritystoimintaa? Vai onko sinustakin tullut verkkokauppoja etsivä, helpon ostamisen ja kuluttamisen nykyajan digiostaja? Tiedätkö, että tämä helponostamisen aikakausi on saanut aikaan sen, että niin Lohjan, Vihdin kuin Nummelankin … Lue lisää
verkkokauppa ostoksilla

Seuraatko sinä megatrendejä?

Maailmalla on sekä isoja megatrendejä, että paljon pienempiä trendejä. Megatrendejä ovat mm. kyberturvallisuus ja kaikenlaiset innovaatiot. Samoin ovat ekologisuus ja vastuullisuus nousseet isoiksi trendeiksi, jotka ovat omalla tavallaan mukana niin liiketoiminnoissa kuin arkisessa elämässä. Osa … Lue lisää
verkkokauppa ostoksilla

Säästämisestä ja tulevaisuudestasi

Miten sinä olet varautunut tilanteeseen, missä tarvitset yllättäen rahaa esimerkiksi oman kodin remontointiin, tai yleisesti kohonneisiin elinkustannuksiin? Onko sinulle käymässä niin, että olet vuosikausia ansainnut kohtalaisesti, mutta et ole kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi laittaa yhtään säästöön, … Lue lisää

Kenen kanssa sinä remontoit asuntosi?

Artikkelin otsikko saattaa tuntua monesta tyhmältä, mutta on oikeasti varsin tärkeä. Jos nimittäin olet remontoimassa kotiasi, niin sinun on hyvä tietää, kenen vastuulla on mikin vaihe, miten vakuutukset menevät ja mitä remontti vaikuttaa tulevaisuuden vastuisiin? … Lue lisää