Ajankohtaista

Articles for tag: Kalkkipetteri, Petterin puisto, puutarha

Valmiusyksikkö harjoitteli Kalkkipetterissä

Puolustusvoimat kaipaa lisää Kalkkipetterin kaltaisia harjoitusympäristöjä, joissa riittää tilaa ja mahdollisuuksia harjoitella rakennetussa ympäristössä. Tällä kertaa Kaartin jääkärirykmentin valmiusyksikkö harjoitteli mm. vihollisen paikantamista ja kiinniottoa osana Kehä 20 -paikallispuolustusharjoitusta. Kaartin jääkärirykmentin johtama Kehä 20 -paikallispuolustusharjoitus … Lue lisää

Kalkkipetteri Ultra Runille lähtee jälleen innokkaita juoksijoita

Lohjan kahvakuulaurheilijat järjestää jälleen Kalkkipetteri Ultra Runin Virkkalassa 18.5. Siihen osallistujat pääsevät juoksemaan harvinaisissa maisemissa, sillä 1990-luvulla toimintansa lopettaneen kalkkitehtaan alueella ei muuten saa vapaasti liikkua. Aiemmilta vuosilta kiitosta onkin tullut mm. juuri kilpailuympäristön ainutlaatuisuudesta. … Lue lisää

Vuorineuvos Petter Forsströmin muotokuva Lohjan kaupungille

Wärtsilä Oyj Abp lahjoitti tiistaina 12.2.2019 vuorineuvos Petter Forsströmin muotokuvan Lohjan kaupungille. Luovutus tapahtui Lohjan kaupungintalo Monkolassa ja paikalla olivat Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola, Wärtsilän viestintäjohtaja Atte Palomäki, Lohjan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Patinen, kaupunginjohtaja Mika … Lue lisää

Kuntoilua Kalkkipetterin historiallisissa maisemissa

Vanhan kalkkitehtaan alueella toimiva MerjanSportti tarjoaa pienryhmä- ja yksilövalmennusta aloittelijoista kilpailutasolle saakka. Lasten kahvakuularyhmän Minea Jossfolk, Alina Pesonen ja Sofia Jossfolk valmistautuvat ensimmäisiin kilpailuihinsa. (Kuva: Ninka Photography)   Merja Jossfolk kertoo, että MerjanSportti sai alkunsa harrastuksesta. -Aluksi … Lue lisää