Puu-Anttilan kortteliin suunnitteilla kerrostalo

Lohjalla Puu-Anttilan kortteliin on esitetty täydennysrakentamista asuinkäyttöön. Kaavahankekortteli rajautuu Laurinkatuun, Suurlohjankatuun, Anttilankatuun ja Sibeliuksenkatuun. Kaava-alueella sijaitsee alun perin kouluksi vuosina 1916–1917 rakennettu Puu-Anttilan rakennus sekä 1800-luvun puolivälissä rakennettu kotiseututalo Anttilan renkitupa. Nykysuunnitelman mukaan kolmanneksi kortteliin kohoaisi kerrostalo. –Lähtökohtana on ollut löytää ratkaisu,…

Häätapahtumasta vinkkejä juhlien suunnitteluun

Puu-Anttilassa järjestetään sunnuntaina 14.4. Häät, juhlat, lahjat -tapahtuma, joka on suunnattu sekä häitä että muita kevään ja kesän juhlia suunnitteleville. Vinkkejä voi hyvin hakea esimerkiksi ylioppilas- ja valmistujaisjuhliin. Tapahtuman järjestää Juhlatuotanto. –Järjestelyissä ollaan jo hyvällä mallilla ja näytteilleasettajia on ilmoittautunut mukaan, vaikka…

Puu-Anttila sai puhtaat paperit

Puu-Anttilasta voi vuokrata juhlatilan esimerkiksi häitä varten.   Puu-Anttilasta tehty sisäilmatutkimus on valmistunut. Kirsi Ferin kertoo, että talosta otettiin kosteus ja  sisäilmanäytteitä sekä tutkittiin mikrobeja. Huonosta sisäilmasta johtuvan oireilun aiheuttajia ei tutkimuksissa havaittu. Remosan teki tutkimuksen STM:n asumisterveysohjeen ja asumisterveysoppaan mukaisesti. -Kiinteistön…

Yhteisöllisyys vetää toimijoita Puu-Anttilaan

Puu-Anttilan tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä monet yrittäjät ja taiteilijat ovat kiinnostuneita toimimaan siellä. Tiloja on jo varattukin hyvin.   Puu-Anttilan yritysyhteisön luomisesta ja toiminnan tuottamisesta vastaava Lohjan Innovaatiokeskus Innocello ry järjesti viime viikolla ideointipäivän Puu-Anttilassa. Tarkoituksena oli suunnitella Puu-Anttilan tulevaa toimintaa. Ideointipäivä…