Lohjan seudun sotaveteraanit pääsivät viimein juhlistamaan 60-vuotistaivaltaan

Vuosi 2023 on merkittävä vuosi Lohjan seudun sotaveteraanien ry:lle, sillä silloin tulee kuluneeksi jo 63 vuotta yhdistyksen perustamisesta. Yhdistyksen jäsenet ja kutsuvieraat pääsivät juhlistamaan 60-vuotistaivalta musiikkiesitysten ja päivällisen kera vasta viime viikon perjantaina Åsvallan seurantalolla, sillä koronapandemia on lykännyt yhdistyksen juhlia viimeiset…

Juhlien viettoa poikkeusvuonna

Korona-aika on muuttanut monien juhlien ilmettä, mutta elämän suurien hetkien juhlavuutta se ei välttämättä ole silti vähentänyt. Suurin muutos monen juhlan kohdalla on ollut vierasmäärää koskeva rajoitus. Kuluneen vuoden aikana rajoitukset ovat myös vaihdelleet sen suhteen, paljonko samassa tilassa saa olla koolla…

Kakut ja muut herkut juhlaan kuin juhlaan

Lohjan asemalla sijaitseva Bake’n Decor sai alkunsa, kun Susanna Lehtelä jaJohanna Tamminen yhdistivät voimansa. –Päädyimme yhteen sattumien kautta. Susannalla oli KukkuCakes nimellä toimiva tilausleipomo ja hän kaipasi lisäkäsiä. Emme tunteneet toisiamme aiemmin, mutta asia tuli puheeksi. Minäkin olen leiponut paljon kotona. Lisäksi…

Koristeita, ilmapalloja ja juhlatunnelmaa

Lokakuussa Juhlatarvike ja muut saman pihapiirin toimijat eli Siilo Cafe ja Catering sekä Siilo Kirppis järjestävät kaksi tapahtumaa Siilo – Tunnelmaa ja tarjouksia nimellä. Tapahtumat pidetään perjantaina 18.10. ja 25.10. kello 11.00–21.00. –Luvassa on paljon tarjouksia, koska uudistan liikkeeni valikoimaa, Siilo Cafe…

Kakkuja, kakkuja – intohimoisesta harrastuksesta ammatiksi

SB Bakeryn Susanna Boströmin käsissä syntyy kakkuja joka lähtöön lasten syntymäpäivistä yritysten tilaisuuksiin ja häihin. Omaperäisen kakun saa varmasti toivoi sitten eri ammatteihin liittyviä koristeluja tai vaikka satuhahmoja. Boström tekee tilauksesta makeita ja suolaisia kakkuja sekä muita leivonnaisia. –Olen tehnyt paljon lasten…

Vapun juuret vievät kauas historiaan

Nykyään suomalaiseen vappuun kuuluvat mm. munkit, tippaleivät, sima, nakit, perunasalaatti, serpentiini ja ilmapallot. Päähän saattaa sujahtaa ylioppilaslakki tai jokin muu valmistujaispäähine. Pian koittavaa kesää otetaan vastaan piknikien, vappubrunssien ja muun juhlinnan merkeissä ympäri maata, mutta mistä kaikki sai alkunsa? Sitä selvitettäessä on…

Häätapahtumasta vinkkejä juhlien suunnitteluun

Puu-Anttilassa järjestetään sunnuntaina 14.4. Häät, juhlat, lahjat -tapahtuma, joka on suunnattu sekä häitä että muita kevään ja kesän juhlia suunnitteleville. Vinkkejä voi hyvin hakea esimerkiksi ylioppilas- ja valmistujaisjuhliin. Tapahtuman järjestää Juhlatuotanto. –Järjestelyissä ollaan jo hyvällä mallilla ja näytteilleasettajia on ilmoittautunut mukaan, vaikka…