Neidonkeidas palkittiin vuoden vesiliikuntapaikkana

Virkistysuimala Neidonkeidas on valittu vuoden 2021 vesiliikuntapaikaksi Suomessa. Valinnan tekee Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH). Valinta julkistettiin jo aiemmin, mutta koronatilanteen vuoksi diplomin ja palkinnon luovuttamista ja juhlintaa jouduttiin lykkäämään. Juhlimaan päästiin viimein, kun SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen saapui Lohjalle viime perjantaina.…

Lohjan uutta uimahallia suunnitellaan harjulle

Virkistysuimala Neidonkeidas on korjauksen tarpeessa. Tämän tiedon valossa Lohjalla on pohdittu jo pidempään erilaisia vaihtoehtoja. Keskustelussa on ollut esillä joko uuden uimahallin rakentaminen tai vanhan laajentaminen ja peruskorjaaminen. Esillä on ollut kaksi eri sijaintivaihtoehtoa uuden hallin paikaksi; tuttu harjun seutu sekä Aurlahden…

Missä Lohjan uimahalli sijaitsee tulevaisuudessa?

Neidonkeidas kaipaa korjausta. Siitä ollaan yksimielisiä, mutta sen jälkeen auki onkin moni asia uimahallille optimaalisesta sijainnista lähtien. –Vanhasta hallista on tehty rakenneselvitys ja laskettu, mitä maksaa uuden uimahallin rakentaminen ja mitä vanhan peruskorjaus. Myös sitä on mietitty, voisiko uimahallin ympärillä olla yritysten…