Kotiviljelyn aloittaminen on helppoa

Kotiviljelyn suosio on kasvanut viime vuosina, ja moni on löytänyt iloa ja hyötyä omien kasvien kasvattamisesta, kuten rauhoittavasta harrastuksesta ja ympäristöystävällisestä tavasta tuottaa omaa ruokaa. Kukkatalo Vihreä Omenan valikoimasta löytyy monipuolisesti kasveja, joiden avulla on helppo aloittaa kotiviljely. Kukkatalo Vihreä Omena sijaitsee…

Kotimainen metsäkuusi löytyy pian monesta kodista

Suomen kodeista ja muista tiloista löytyy tänäkin vuonna noin 1,4 miljoonaa joulukuusta. Vajaa miljoona näistä kuusista tulee kotimaisilta joulukuusiviljelmiltä, noin 150 000 ulkomailta ja noin 300 000 haetaan omasta metsästä. Suomessa on arviolta noin 500 joulukuusenkasvattajaa. Kotimainen kuusi tulee läheltä ja on…

Pellonpiennartilaisuudessa tutustuttiin kerääjäkasveihin ja uuteen kosteikkoon

Sateisesta syyssäästä huolimatta yli 20 osallistujaa kokoontui Vierelän tilalle kuulemaan monimuotoisesta ja uudistavasta viljelystä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n (LUVY) järjestämässä pellonpiennartilaisuudessa 7.10. Tilaisuus järjestettiin LUVYn koordinoimien Hiidenveden kunnostus-, Siuntionjoen kunnostus 2020–2022-, VALUME- ja Veikkolan vesistökunnostus -hankkeiden yhteisvoimin. Tilaisuuden vetovastuussa olivat Vierelän…

Kotitarveviljelyä kehittämään – kiinnostuneet mukaan hankkeeseen

Kotitarveviljelyn kehittäminen Lohjan alueella -hanke on pyörähtänyt käyntiin ja se kestää ensi vuoden syyskuuhun saakka. Kaikki aloittelijasta ammattilaisiin ovat tervetulleita mukaan hankkeen toimintaan. Hankkeen keskeisimmät tavoitteet ovat: Kotitarvetuotantoon tarvittavien tietojen ja taitojen aktivointi, ylläpitäminen ja edistäminen. Viljelyn aloittamisessa, lajikevalinnoissa ja ravinteiden kierrätyksessä…