Taiteilija Pekka Kainulainen työskenteli Ojamon perhetukikeskuksessa vuosina 2018–2020 monitaideprojektin parissa. Projektin rahoitti Taiteen edistämiskeskus (Taike). Kolmivuotisen projektin aikana Kainulainen oppi paljon taiteen mahdollisuuksista tukea lasten ja nuorten hyvinvointia osana lastensuojelutyötä. Nyt hän haluaa esitellä tuon työn hedelmiä näyttelyn muodossa.

–Haluan tällä näyttelyllä pitää puheenvuoron sen puolesta, että taiteilijan osallistuminen lastensuojelutyöhön on toimiva ratkaisu. Näyttelyssä kerron, miksi näin on, Kainulainen sanoo.

Vain omien kokemusten varassa asiassa ei olla, vaikka ne vakuuttivatkin Kainulaisen vahvasti. Aiheesta löytyy nimittäin myös Päivi Känkäsen väitöskirja.

”Tekemällä ja kokeilemalla kehitetään uusia työmuotoja, jotka syventävät vuorovaikutusta ja yhdessä toimimista lasten ja nuorten kanssa. Tutkimus erittelee taiteen merkitystä kommunikaation, itseilmaisun ja jäsentämisen tilana lastensuojelussa. Taiteen keinoin etsitään kontrollista vapaata tilaa, jossa lapsi ja nuori on asiansa omistaja ja tarinansa kertoja.” (Känkänen Päivi, Taidelähtöiset menetelmät lastensuojelussa – kohti tilaa ja kokemuksia, 2013.)

–Väitöskirjassa osoitetaan, että taide on toimiva juttu sote-alalla. Näyttelyni on puheenvuoro myös siitä, että lastensuojelutyötä täytyy kehittää ja taide on yksi keino siihen, Kainulainen tiivistää.

Näyttelyssä on esillä mm. kahden videon lyijykynällä piirretyt kuvakäsikirjoitukset. Kainulainen havaitsi lyijykynän hyödylliseksi välineeksi lastensuojelussa.

–Ei siinä tarvinnut kuin antaa lapselle kynä ja paperia ja päästiin jo syvälle asioissa, hän toteaa.

Projektin puitteissa toteutettiin myös opaskirja, josta alan ammattilaiset löytävät vinkkejä työhönsä.

Läsnäoloa ja ilmaisukeinoja

Mutta mitä taiteella on antaa lastensuojelulle?

–On todella tärkeää, että tuollaisessa työyhteisössä on joku, jota ei ole sidottu byrokratiaan ja raporttien kirjoittamiseen, vaan hänellä on aikaa lapsille ja nuorille. Taiteilija voi läsnäolon ammattilaisena pysähtyä siinä hetkessä ja vaikka polvistua lapsen tasolle. Läsnäolon kyky on tyypillistä monille taiteilijoille. Toki henkilökunnallakin on välittävää läsnäoloa, mutta arki käytännön tilanteineen on melkoista ruljanssia. Myös digiaika tuo koko ajan jotain uutta ja luo häsläystä, joka ei ole hyvä lastensuojelutyössä.

Kainulainen kertoo, että taide tarjoaa tekijälleen vapauden ilmaista itseään juuri niin kuin haluaa. Hankalia asioita ei tarvitse osata sanoittaa, mutta niitä saa silti tuotua ulos itsestään ja käsiteltyä. Jo käsillä tekeminen itsessään voi auttaa ja tarjota ilmaisuvälineen.

Nuoret taiteilijan assistentteina ja oman asiansa asiantuntijoina

Perhetukikeskuksen projektin puitteissa toteutettiin mm. kiireellistä sijoitusta käsittelevä Kohti rantaa -lyhytelokuva (katsottavissa YouTubessa) sekä piristystä perhetukikeskuksen seinille. Kainulainen kertoo, että monelle lapselle ja nuorelle projektiin osallistuminen on omanarvontuntoa nostava kokemus.

–Otin lapset ja nuoret mukaan käsittelemään prosessia. Piirsimme ja maalasimme ja näytin heille luonnoksia. Lapsilla oli iso merkitys. He olivat tavallaan taiteilijan assistentteja. Piirtäminen on lapsille ominaista. Kun mieli on paineistettu, sanat voivat loppua, mutta kuva on mielen tapa hengittää asioita ulos. En puhu nyt taideterapiasta, taiteen terapeuttisista vaikutuksista kylläkin. Vain murheissa ei kuitenkaan vellottu, vaan meillä oli hauskaa.

–Nuoret taas ovat erilaisia aikuistumisen kynnyksellä. He pääsivät osallistumaan lyhytelokuvan käsikirjoittamiseen ja miettimään, millainen tunnelma siihen luodaan. He olivat hämmentyneitä siitä, ovatko heidän kokemuksensa ja ajatuksensa todella arvokkaita. Vastasin, että ne ovat kaikkein arvokkaimpia, koska he ovat tässä asiantuntijoita. Osa oli myös kiinnostunut taiteesta ja taideopinnoista, Kainulainen kertoo.

Lastensuojelu voi koskettaa ketä tahansa

Aiheena lastensuojelu on samaan aikaan hyvin henkilökohtainen ja toisaalta maailmanlaajuinen. Perhetukikeskuksessa työskentely nosti pintaan myös Kainulaisen oman perheen taustan.

–Olemme kaikki jonkun lapsia ja monella meistä on myös itsellään lapsia. Isäni isä kuoli talvisodan viimeisenä päivänä. Isäni jäi orvoksi ja päätyi tavallaan lastensuojelun asiakkaaksi. Äidilläni oli sama kohtalo. Heidän vanhempansa eivät voineet asialle mitään, mutta se leimasi lasten koko elämää ja siirsi tiettyjä paineita edelleen minulle ja veljelleni. Minäkin tiedän siirtäneeni jotain traumoja omille lapsilleni. Haluankin työskennellä sen eteen, etteivät nämä asiat jää pyörimään sukupolvelta toiselle, Kainulainen kertoo.

Hän muistuttaa, että lastensuojelu voi koskettaa ketä tahansa.

–Lastensuojelu ei ole huonojen ihmisten sosiaaliturvapalvelu, vaan missä tahansa perheessä voi yllättäen tapahtua jotain sellaista, että yhteiskunnan apua tarvitaan. Yhteiskunta on luonut lastensuojelun, koska tiedetään, että tulee tilanteita, joissa perhe ei selviä yksin. Siksi tämä systeemi on olemassa.

Lohjalta valtakunnalliseksi hankkeeksi?

Hyvin alkanutta työtä ei aiota jättää kesken, vaan projektia kehitetään edelleen yhteistyössä Taike:n Kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijapalveluiden kanssa. Tavoitteena on vuoden 2022 aikana saada toimintamalli esitettyä Innokylässä ja sitä kautta valmisteltuna myöhemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen HYTE-toimintamallin arviointiin.

–Lohjalla tällainen projekti tehtiin ensimmäisenä, mutta haluaisimme, että eri puolilla Suomea tehtäisiin vastaavia projekteja. Työmaata riittää, Kainulainen kertoo.

Joskus suuri muutos lähtee liikkeelle aivan pienestä asiasta.

–Tämäkin projekti sai alkunsa niin pienestä, että kaksi työntekijää katseli perhetukikeskuksen harmaata betoniseinää ja mietti, miksi senkin pitää olla harmaa, kun muutenkin on raskasta. He ajattelivat, että jotain sille pitää tehdä ja kysyivät pomoltaan, voivatko pyytää taiteilijan paikalle. Asiaa vei eteenpäin pitkään lastensuojelun parissa työskennellyt Erja Kivistö. Siitä se sitten laajeni kolmivuotiseksi hankkeeksi, josta yritetään nyt tehdä valtakunnallinen.

Aiheena lastensuojelu herättää usein tunteen siitä, että on tapahtunut jotain ikävää. Vain siitä ei kuitenkaan ole kyse.

–Tämä näyttely kertoo myös ihmisen kasvusta ja selviytymisestä, eikä vain surusta ja murheesta. Halusinkin tehdä sen kaikkien niiden työntekijöiden ja asiakkaiden kunniaksi, jotka toimivat lastensuojelun piirissä Kainulainen tiivistää.

Taiteilija lastensuojelutyössä -näyttely on esillä Galleria Lutsissa 24.9. saakka.

SMS