
Syksy tulee taas ja kohta on jo talvi
Mennyt kesä oli vähän mitä sattui, välillä oli lämmintä ja välillä oli sitä tavallista suomalaista kesää eli vettä, muttei sentään räntää. Syksy sen sijaan on tullut aika normaaliin tahtiin ja lokakuuhun mentäessä alkaa jo olla … Lue lisää

Oletko miettinyt kevytyrittäjyyttä?
Sen hyvät puolet ovat selvät, entä ne huonot? Monet yritystarinat lähtevät siitä, että halutaan parantaa jo jotain markkinoilla olevaa. Tällainen on myös Suomen GTM Osuuskunnan alku, sillä sen perustajat olivat kevytyrittäjiä, mutta tuntui siltä, että … Lue lisää

Kaksikymmentä vuotta urheiluvälinekauppaa
Monelle lohjalaiselle ja salolaisellekin sekä lähialueen urheilua harrastaville tuttu kauppias Jari Parviainen on pitänyt urheiluvälinekauppoja jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen oma liike, Topsport laitettiin pystyyn jo 1999 Lohjan Laurinkadulle Minna vaimon kanssa appivanhempien avustuksella, ja … Lue lisää

Yrittäjänpäivä torstaina
Suomi toimii yrittäjien luomalla pohjalla sanovat kuka mitä tahansa. Jokainen isoistakin yrityksistä on yrittäjän aloittama ja varsinkin tässä meillä Lohjalla, pienet yritykset, ovat valtaosassa. Jos olet joskus kadehtinut yrittäjiä, toivon, että olet huomannut lukea viime … Lue lisää

Lohjalainen perheyritys autojen parista
Jos jotain lohjalaista yrittäjäperhettä voi todellakin sanoa autoilevaksi perheeksi, on yksi vaihtoehto perhe Väisänen. Perheen isä Keijo Väisänen on ollut autokauppiaana 32 ja puoli vuotta ja nykyään perheen yritys Lohjan Autopalvelu Oy työllistää myös Keijon … Lue lisää

Mainostamisen vuosien varrella muuttuneet kasvot
Mainostaminen ja mainonta on muuttanut rutkasti muotoaan vuosien varrella. Suomessa esimerkiksi mainonta on kulkenut jo satavuotisen taipaleen ja kehittynyt yhtä lailla vuosien varrella aiempaa tehokkaammaksi. Siinä missä sata vuotta sitten mainokset ja mainonta oli keskittynyt … Lue lisää

Yrittäjille verkostointitapahtuma uudessa kauppakeskus Lohessa
Yrittäjän päivänä torstaina 5.9. on myös kauppakeskus Lohen avajaiset ja samaisena päivänä kello 17 alkaen on Lohen toisessa kerroksessa Laurean tiloissa yrityksille avoin verkostoitumistapahtuma ”Yrittäjän ystävänpäivä”, jossa on esiintymässä myös Arman Alizad. Tapahtuma on yrittäjille … Lue lisää

Yli 30 vuotta yrittäjänä ja nyt mieli lepää ja elämä hymyilee
Janne Antin on monelle suomalaiselle tv-katsojalle tuttu menneiden vuosien erilaisista televisio-ohjelmista, mutta sitä et taida tietää, että Janne on myös pitkän linjan yrittäjä. Janne nimittäin osti ensimmäisen yrityksen ollessaan 18-vuotias. Silloin hänestä tuli ylpeä solariumin … Lue lisää

Sammatin Kievarin toiminta loppuu 1.9.2019
Sammatti Länsi-Uudellamaalla on kuuluisa etenkin Paikkarin torpasta, joka on Elias Lönnrotin lapsuuden koti, ja nykyään siis kotimuseo. Sammatin Kievari sijaitsee Valkjärven ja Iso-Ruokjärven välisellä luonnonkauniilla koivuisella kannaksella. Rakennus on aikoinaan ollut Sammatin kunnan koulu, tunnettu … Lue lisää

Rikusta uusi isäntä Kalkkipetterin toimistohotellille
Kalkkipetterin toimistohotelli on nähnyt historiaa ja sen huippuhetket koettiin Lohja Oy:n parhaiden vuosien aikana, kun vuorineuvos Petter Forsström oli vielä johtajana. Toimistohotelli Kalkkipetteristä tuli 90-luvulla kun 1994 tehdas sulki ovensa. Kalkkitehdas avasi ovensa 1897 ja … Lue lisää

Tanhuhovin kirppiksen nykyaikaan kuuluvat Facebook livelähetykset
Tanhuhovin kirpputori sai helmikuussa uuden isännän, kun Ajith ja Chanuka Wewala alkoivat toimia kirpputoripuolen vetäjinä. Isä ja poika pari ovat järjestäneet kirpputoria vähitellen uuteen uskoon ja muutakin muutoksia on jo tapahtunut. Tietyöt tekivät omat ongelmansa … Lue lisää

Mökkirannat ja kaupungin rannat kuntoon – MHR Nurmi Oy hoitaa
Mitä tehdä, jos oma mökkiranta rehottaa kaislikkoa tai ranta on matala ja mutapohjainen, mutta mielessä olisi kiva syvempi ranta ja hiekkapohja? MHR Nurmi ja lauttarahti.fi auttavat Lohjanjärvellä asiakkaita niin rantojen kaislikoiden kuin monen muunkin ongelman … Lue lisää

Nummen Lahjahovi jälleen avoinna
Vanha tie 110 pitää varrellaan monia kuuluisia paikkoja, ja monen paikallisen muistoissa on tilaa näille tutuille levähdys ja juhlapaikoille. Mutta kehitys kehittyy ja tällä kertaa se oli aikoinaan uusi Turku-Helsinki moottoritie, joka hiljensi tie 110:n. … Lue lisää

Uusia paikallisia taksipalveluita
Kauan odotettu viime vuonna nopealla aikataululla voimaan tullut taksiuudistus ei toiminutkaan aivan kaikkien suunnitelmien mukaisesti, oltiin heti osoittamassa syyttävällä sormella ministeriötä. Mutta olihan se oikeasti odotettavaa, että mikäli kuskeille antaa vapaasti vapauden valita koska ja … Lue lisää

Lohjan tori ja sen tapahtumat
Lohjan toria verrataan paljon Salon toriin, mikä on hieman epäreilua ja siksi päätimme kirjoittaa aiheesta oman artikkelin. Lohjan tori kyllä sijaitsee Lohjan keskustassa, mutta sitä ei ympäröi liikkeet vaan kahdelta sen kantilta sitä ympäröi tontit, … Lue lisää

Sisustukseen apuja kirppikseltä
Lohjan Tynninharjulla olevassa kirpputorissa on tapahtunut muutoksia. Noin tuhannen neliön tilat mahdollistavat monipuoliset tavaroiden jaottelut ja niinpä Sky Kirppis on tehnyt toisesta kerroksesta tilat huonekaluille. – Samalla kun olemme tehneet huonekaluille selkeästi omat osastonsa, olemme … Lue lisää

Lohjan Matkahuolto muutti
Johan sitä on ehditty uutisoida ja Matkahuollon asiakkaat huomanneet vanhan paikan (Prisma) toimitiloista, että siellä on tiedote, joka kertoo Matkahuollon palveluiden muutosta osoitteeseen Kauppakatu 13. Viime aikojen muutokset tavaroiden kuljettamisessa ja verkkokaupan kasvu ovat johtaneet … Lue lisää

Lohjan iltatorin yhteydessä torikauppiaan 50 vuotisjuhlat
Jos olet joskus käynyt Lohjan torilla katselemassa torimyyjiä tai ostoksilla, niin olet todennäköisesti tavannut myös Maakylän tuoretuotteen Jussi Lahtisen, joka tulee joka toripäivä Lopelta Lohjalle. – Ensimmäisen kerran olin torilla isäni matkassa 1969 ja siitä … Lue lisää


