Ajankohtaista

Yrittäminen ja yritysuutiset

Heidi Saario aloitti yrittäjyyden vahvalla ammattiosaamisella

Yrittäjäkuvassa yrittäjä Heidi Saario Heidi Saarion luotsaama Tiliheseri Oy on palannut synnyinsijoilleen osoitteeseen Venteläntie 30 B 13. – Monet vanhat asiakkaani ovatkin hymyillen todenneet meidän palanneen juurilleen. Sillä tältä paikalta aloitimme kahdeksan vuotta sitten ja … Lue lisää

Mitä tapahtui, kun uusi taksilaki astui voimaan

Ensinnäkin taksilupien määrä on ollut viimeiset vuodet selkeässä laskusuunnassa mutta nyt uuden lain myötä taksikuskiksi voi alkaa periaatteessa kuka tahansa, kunhan vain läpäisee kokeen.  Uuden liikennelain mukaisia uusia taksiliikennelupia on reilun viikon aikana myönnetty yli … Lue lisää

Vastuullinen puurakentaminen on MaxBuildin toiminnan ytimessä

Maaseutumainen ja tunnelmallinen puinen kylä, kuitenkin pääkaupungissa ja hyvien palvelujen ja yhteyksien äärellä. Idyllinen yhteisöllinen asuinmiljöö – toimitusjohtaja Kristo Herold rakennusliike MaxBuildistä esittelee ylpeänä Helsingin Myllypurossa seitsemää ns. pitkästä tavarasta rakennettua taloyhtiötä (n. 140 asuntoa), … Lue lisää

Paikallisia markkinointipalveluita

Kettu Julkaisut Oy julkaisee Ykkös-Lohja lehteä ja samalla tuottaa tämän sivuston sisällön. Kettu Julkaisuilla on aputoiminimi Kettu Markkinointi, joka sitten tuottaa useammallekin paikalliselle yritykselle erilaisia markkinointipalveluita, joko jatkuvalla sopimuksella tai tapahtukohtaisesti. Kettu Markkinoinnin palveluita ovat … Lue lisää

Mökkikunta Lohja – yrittäjille

Lohja on todellinen mökkikunta, onhan tässä meidän alueella noin 8500 kesäasuntoa, mikä tarkoittaa melkoista määrää ihmisiä alueella kesänaikana, jotka muuten eivät ole Lohjalla. Osa paikallisista yrityksistä on huomannut, että laittamalla tarjouksensa esille sosiaaliseen mediaan sekä … Lue lisää

Intohimosta ammattiin

Parturi-kampaaja Tanja Antikainen pitää omaa parturi-kampaamoaan Asemanpellolla Pääskyntie 6:ssa nyt neljättä vuotta, eikä hän vaihtaisi päivääkään pois. Upeat asiakkaat vauvasta vaariin, mukavat puitteet  ja  tietenkin intohimo työhön tekee jokaisesta työpäivästä erinomaisen! Luokseni tullessaan toivon asiakkaan nauttivan … Lue lisää

Ykkös-Lohjan heinäkuun mainostustarjous – HEINÄTÄRPIT

HEINÄKUUSSA HEINÄTÄRPIT eli KOLME MAINOSTA KAHDEN HINNALLA + NETTi ja SOMEmainonta! Mökkiläiset eivät välttämättä tiedä palveluistasi ja kesällä on ihmisillä enemmän aikaa shoppailla ja kierrellä, nyt kannattaa laittaa itsensä esille. Lohjalla oli 2017 koko maan … Lue lisää

Omaperäisestä Unkan baarista löytyy kaikkea

Unkan baarista löytyvät mm. ravintola, sekatavarakauppa ja kukkakauppa.   Kun karjalohjalaisen Unkan baarin omistajilta Harri ja Janne Teperiltä kysyy, millainen paikka Unkan baari on, seuraa mielenkiintoinen keskustelu. -Kirkonkylän baari, aloittaa Harri. -Omaleimainen, jatkaa Janne. -Omituinen, … Lue lisää

Kylmähuoltolaitteiden asiantuntija

Kylmähuolto Juselius pitää kylmästä huolta Kylmähuolto Juselius huoltaa ja korjaa kylmäkoneita Länsi-Uudellamaalla. Asiakkaisiin kuuluu niin elintarvikeliikkeitä, suurtalouskeittiöitä, ravintoloita kuin teollisuuslaitoksiakin – kaikkia joille kylmäketjun pitävyys on tärkeä asia. Kylmähuolto Juselius on pitkän linjan ammattilainen, joka … Lue lisää

Vielä siitä GDPR:stä eli asiakastiedosta ja sen käsittelemisestä

Kauan sitä on mietitty ja sille annettiin vielä siirtymäaikakin, mutta loppujen lopuksi itse yrityksille ja yrittäjille siitä on heikosti informoitu. GDPR eli tämä EU:n uusi tietosuoja-asetus tuli kuitenkin monelle yrittäjälle täysin yllättäen, ja vieläkin todella … Lue lisää

K-Market Puistokatu rakentaa pop-up -kaupan Lohjan Kisakallioon koripallon pohjoismaiden nuorisojoukkueiden mestaruuskisoihin

Lohjalainen K-Market Puistokatu jalkautuu Pirkka pop-up -kaupalla Kisakallion Susi Training Centeriin. Kisoissa 18- ja 16-vuotiaiden nuorten maajoukkueet pelaavat 28.6.–2.7. Pohjoismaiden mestaruudesta. Pop-up -kauppa rakentaa valikoimansa terveellisempien tuotteiden ympärille. – Pirkka pop-up -kauppa rakentuu nimensä mukaisesti … Lue lisää

Miesluolassa jokainen mies saa räätälöidyn mallin

Lohjalle uusi parturiliike Nõberu of Swedenin yksi tuoreimmista jälleenmyyjistä on lohjalainen Man Cave Barbers, joka haluaa nostaa miesten tyylejä enemmän pinnalle. – Räätälöimme jokaiselle asiakkaalle omaan tyyliin sopivan mallin. Emme elä ”kaavojen” mukaan, vaan käytämme … Lue lisää

Vielä GDPR:stä eli tietosuoja-asetuksesta

Oletko koskaan miettinyt yksityishenkilönä, minne kaikkialla ja kenelle kaikille olet vuosien aikana antanut yhteystietojasi? Oletko koskaan miettinyt mitä sille tiedolle on tapahtunut? Tuskin. Nyt paljon puhetta ja huhuja herättänyt tietosuoja-asetus asiakastietoon on alunperin tehty juuri … Lue lisää

Lohjan torilla jäätelöä, kahvia ja muotia

Torielämä on aktiivista silloin kun Lohjan torilla on toripäivä Sanotaan, että torielämä on tyrehtymässä – no Lohjan torilla todistettiin asia vääräksi, kun torikahvila Kaffela, torin Pingviini-jäätelökioski yhteistyössä Jaakko Selinin kanssa järjestivät yhteisen jääteöä ja muotia- … Lue lisää

Maatilayrittäjät yhdistävät nyt tilojaan ennätystahtia – osakeyhtiötilojen määrä kasvanut lähes 40 prosenttia

Maatilojen yhteisomistaminen on kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia. Kun vielä vuonna 2010 yhteisomistuksessa oli hieman yli 650 maatilaa, nyt luku on jo reilusti yli 900. Suonenjoella maitotilaa yhdessä toisen pariskunnan kanssa pitävät Anni ja Mika … Lue lisää

Oletko yrittäjä? Onko yrityksesi tietosuojaseloste ajantasalla?

Suomen ja Euroopan unionin tietosuojalait ovat uudistumassa. EU:n yleistä tietosuoja-asetustaAvautuu uuteen ikkunaan sovelletaan 25.5.2018 alkaen kaikissa EU:n jäsenmaissa. Tietosuoja-asetusta (General Data Protection Regulation, GDPR) sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkeen henkilötietojen käsittelyyn. GDPR:n yksi tavoite on lisätä läpinäkyvyyttä. … Lue lisää

Lohjan torille on tullut kesäkausi

Torikulttuuri on hiipumaan päin ympäri Suomea, mutta onneksi meillä Lohjalla sentään vielä muutama torikauppias jaksaa tulla palvelemaan niin sateessa kuin auringonpaisteessa. Tori on muuten avoinna myös nyt HELATORSTAINA! Tiistaipäivä oli Lohjalla aurinkoinen ja toripäivän alkupuolella … Lue lisää

Pieni koko ei tuo turvaa – suojaa myös asiakkaat kyberhyökkäyksiltä

Kyberhyökkääjien kannalta myös pk-yritykset ovat kiinnostavia kohteita. CGIn Jan Mickos kertoo, mitä tehdä, kun hyökkäys osuu omalle kohdalle. Kun puhutaan kyberhyökkäyksistä, tarkoitetaan jonkinlaista loukkausta tietoturvaan, -suojaan tai tiedonkäsittely-ympäristöön. Kyberhyökkäykset voidaan jakaa CGIn johtavan tietoturva-asiantuntijan Jan … Lue lisää