
Sami-Matti Trogenin tavoite piti, kauden ensimmäinen palkintokorokepaikka tuli Norjasta
Ålin kilpailu oli suomalaisittain menestys. Sami-Matti Trogen (vas) voittaja Jesse Kallio ja toiseksi ajanut Joni Wiman. (Kuva RX Academy/Sami Puumalainen) -Työvoitto, tai siis kolmas sija, Sami-Matti Trogen hihkaisee. Kauden kolmas RX Academy on Ice -sarjan osakilpailu ajettiin Norjan Ålissa sunnuntaina. Trogenin alkukauteen oli mahtunut vastoinkäymisiä, mutta myös onnistumisia. Kokonaisuus … Lue lisää

Nukkeja sadan vuoden varrelta
Tuula Lilja on tehnyt monille nukeille uudet vaatteet, sillä vanhat ovat kadonneet tai olleet huonokuntoisia. Joukossa on myös nukkeja, jotka ovat säilyneet alkuperäisessä kunnossa, kuten vasemmassa laidassa vaunuissa oleva nukke, joka on 1800-luvun lopulta. Lohjan Museon Maailman ihanin nukke -näyttely esittelee nukkeja yli sadan vuoden ajalta. Esillä on koko … Lue lisää

Lohjalaista naisenergiaa televisiossa
Klassikko Suomen hauskin tavis -ohjelman nauhoituksissa. Saavatko Klassikon naiset ohjelman tuomarit Krissen ja Rikun nauramaan? Nyt kannattaa ostaa popcornit valmiiksi ja asetella sohvatyynyt hyvin. Torstai-iltana 1.3. kello 21.30 Nelosella nähdään ohjelma Suomen hauskin tavis. Tällöin pärähtää ruutuun lohjalaista naisenergiaa Klassikko-kuoron muodossa. – Meille tarjoutui mahdollisuus päästä yllättämään ohjelman tuomarit … Lue lisää

Hong Kong Challenge myytiin loppuun kolmessa minuutissa
Ennätyksellisen kiinnostuksen taustalla vaikuttavat hyvä kilpailukonsepti, helposti omaksuttavat kilpailusäännöt, tapahtuman hyvä seurattavuus sekä keskeinen sijainti. Viime vuoden voittajat Jari Ollikainen, Tomas Boman ja Markus Pesonen (oik). Hong Kong Challenge powered by Yamaha myytiin loppuun kolmessa minuutissa. Kyseessä on Suomen suurin heittokalastuskilpailu, joka järjestetään vuosittain Lohjanjärvellä. Viidettä kertaa järjestettävään kilpailuun ilmoittautuminen … Lue lisää

Ui kesäksi kuntoon -kampanja käynnistyy taas
Suomen Uimaliiton järjestämä Ui kesäksi kuntoon -kampanja käynnistyy taas 1.3.-31.3.2018, nyt jo 27. kertaa. Viime vuonna Neidonkeitaassa kampanjaan osallistui 223 henkilöä, jotka uivat yhteensä 827 km ja vesijumppasivat ja -juoksivat 47 400 minuuttia. Uimahallit ympäri Suomen kisailevat leikkimielisesti keskenään erikokoisten hallien sarjoissa (pienet, keskisuuret ja suuret hallit). Kolme parasta uimahallia … Lue lisää

Jääkarusellifestivaalit onnistuivat hienosti
Lapsille oli oma jääkaruselli, jossa he pääsivät ratsastamaan jääveistoseläimillä. Jääkarusellifestivaalit täyttivät Lohjan Aurlahden iloisista ihmisistä viime viikonloppuna sekä perjantaina että lauantaina. Ainutlaatuinen talvitapahtuma sai siten ansaitsemansa yleisön, ja kävijät saivat varmasti monta elämystä, joita on mukava muistella myöhemminkin. Sää suosi tapahtumaa, sillä paljon parempi se enää olisi voinut ollakaan. … Lue lisää

Älä erehdy ostamaan valheellista turvallisuutta valepoliisilta
Valepoliisin soittama puhelu kuulostaa puhelun vastaanottajan näkökulmasta myyntitilanteelta, jossa soittaja myy tavanomaisen rahankäyttämisen näkökulmasta absurdia ajatusta, kuten että pankkitunnuksien luovuttaminen toimisi välineenä rikoksen estämiseksi. Myytävän tuotteen ajatus on siis samankaltainen kuin että autolla pitäisi ajaa ensiksi ojaan, jolloin vahinko estyisi, tai että jäiseen veteen pitäisi ensiksi mennä, että jäätävä kokemus … Lue lisää

Soneran myyntipisteestä vietiin matkapuhelimia
Lohjan K-Citymarketiin murtauduttiin rikkomalla ikkuna ja anastettiin Soneran myyntipisteestä matkapuhelimia varhain sunnuntaiaamuna 25.2. Valvontakamerasta näkyy, kuinka tummiin pukeutunut pienikokoinen mies tulee myymälään kello 6.30 ja latoo jätesäkin tyyliseen kassiin tavaraa kaapista. Sen jälkeen hän poistuu juosten ja säkkiä perässään raahaten. Miehellä oli hanskat kädessä ja pipo tai lakki päässään. Asiasta … Lue lisää

Kirja-arvostelu: Kulttuuriministerikulttuuri
Tytti Isohookana-Asunmaa, Kulttuuriministerikulttuuri, Edita Publishing Oy 2017 Kulttuuriministerin sanomiset ovat erityisen tarkkailun alla. Häneltä kysytään enemmän mielipiteitä kuin hallinnollisia tavoitteita. Hänen mieltymyksiään seurataan. Häntä parjataan herkemmin kuin kiitetään. Aina arvostelijat eivät malta odottaa tuloksia, vaan lukevat ennakkoon mielikuvaa ministeristä. Hänen pitäisi olla taidealan asiantuntija ja ”kulttuuri”-ihminen, ei niinkään poliitikko. Tässä … Lue lisää

Aivoviikko lähestyy – Lepo ja mielihyvä vaalivat aivoja ja muistia
Kansainvälisellä Aivoviikolla (12.–18.3.2017) kannustetaan antamaan aivoille lepoa ja rauhaa sekä iloa ja mielihyvää. Joskus paras tapa vaalia aivoterveyttä on nauttia elämästä – eikä aina ei tarvitse tai kannatakaan olla kovin aktiivinen. Esimerkiksi muistojen tallentuminen vaatii riittävästi hyvälaatuista unta, eivätkä aivot jaksa muutenkaan kauaa raksuttaa ilman lepoa. Aivoviikolla kampanjoidaan koko väestön … Lue lisää

Mäntynummen kirjaston omatoimiajan käyttöoikeuteen muutoksia 1.3. alkaen
Mäntynummen kirjaston omatoimikirjaston käyttö vaatii jatkossa erikseen myönnettävän käyttöoikeuden. Muutos koskee myös vanhoja asiakkaita. Vetovoimalautakunta päätti kokouksessaan 24.1.2018 palauttaa Mäntynummen omatoimikirjaston ikärajaksi 13 vuotta sekä ottaa käyttöön Mäntynummen omatoimikirjastossa käyttöoikeuden myöntämisen henkilökohtaisesti käyttöoikeushakemusta vastaan 1.3.2018 alkaen. Ikäraja nostettiin väliaikaisesti 18 vuoteen joulukuussa 2017 toistuvien häiriöiden ja sääntörikkomusten vuoksi. Lautakunta päätti … Lue lisää

Vastaa ja vaikuta Lohjan lähiliikuntapaikkoihin
Lohjalaisille tarjotaan mahdollisuutta vaikuttaa oman asuinalueensa viihtyvyyteen ja liikuntamahdollisuuksiin. Vastaamalla lähiliikuntapakkoja koskevaan kehittämiskyselyyn, paikalliset voivat tuoda esiin mielipiteitään ja ajatuksiaan lähiliikuntapaikkojen tämänhetkisestä tilasta ja kehittämisestä tulevaisuudessa sekä sisällöiltään että sijoitteluiltaan. Lähiliikuntapaikalla tarkoitetaan päivittäiseen liikuntaan tarkoitettua, vapaassa ja maksuttomassa käytössä olevaa liikuntapaikkaa, joka on turvallisessa ja helposti saavutettavassa paikassa asuinalueen läheisyydessä … Lue lisää

Leijonien matkassa
Lohjan Vuoden joukkue: Lohja Lions Tunnustusta on mukava saada, varsinkin kun se tulee yllättäen. Lions sai tunnustusta seuratyöstään voittamalla Lohjan Vuoden joukkueen palkinnon. Tänä vuonna palkinnon jakaminen oli annettu raadin tehtäväksi, ja raatina toimi Liikuntakeskus Oy:n hallitus. Vuoden joukkueeksi oli ehdolla yhdeksän joukkuetta. Lionsin valinnan perusteina olivat mm. harrastajamäärän kasvattaminen … Lue lisää

Koeajossa uusi Volkswagen T-Roc Style 1.0 TSI
Volswagen on tuonut SUV/Crossover markkinoille pienen T-Roc mallinsa. Meillä on koeajossa auton 1.0 TSI Style versio, joka tuottaa 85 kW/116 hv tehoja ja CO2 päästöt ovat 117g/km. T-Rocin Style versiossa on led-valopaketti, Wepasto-moottorilämmitin, hopean väriset kattokaiteet, ennakoiva turvajärjestelmä, sähköisesti koria vasten taittuvat ulkopeilit, climatronic-ilmastointi, kuljettajan väsymyksentunnistus sekä adaptiivinen vakionopeuden säädin. … Lue lisää

Digikanavista tukea paikalliseen printtimainontaan
On tutkittua, että Suomessa paikallinen printtimainonta toimii, se tavoittaa yhä selkeästi eniten potentiaaliasia ostajia (maailmalla ja Suomessakin näkee että isoilla lehtitaloilla mainonnanmäärät laskevat). Sen rinnalle on kuitenkin vähitellen tullut myös paikallista digimainontaan. Lohjalaiset Kettu Markkinointi ja ER-tuki ovat viimeisten vuosien aikana rakentaneet lähialueelle verkkosivustoja sekä näille oheen Facebook-kanavia, joiden avulla … Lue lisää

Autoilijoille ilmaisia tuulilasin kuntotarkistuksia pääsiäisliikenteessä
Auto- ja liikenneala haluaa tänäkin vuonna muistuttaa autoilijoita tuulilasin merkityksestä liikenneturvallisuudelle. Viime vuoden tarkistusten tulokset olivat huolestuttavia. Tuulilaseista lähes puolet (46 %) vaati toimenpiteitä. Autoalan insinööriopiskelijat tekevät palveluna autoilijoille ilmaisia tuulilasin kuntotarkistuksia valituilla ABC-asemilla pääsiäisviikonlopun liikenteessä. Autoilija saa tarkistuksesta tositteen, johon on merkitty tuulilasin kuntoon liittyviä asioita, kuten onko tuulilasissa … Lue lisää

Autot kiertoon, mitä kuuluu romutuspalkkiolle 2018
Romutuspalkkion voi käyttää uuden, vähäpäästöisen henkilöauton hankkimiseen 1.1.-31.8.2018, mutta mistä oikeasti on kysymys? Kysymys on yksinkertaisesti tavoitteesta saada vanhoja autoja pois liikenteestä, ja siksi romutuspalkkio kohdistuu autoihin, jotka on otettu käyttöön vuonna 2007 tai aikaisemmin ja jotka ovat olleet liikennekäytössä vuoden 2017 aikana sekä romutushetkellä. Romutuspalkkion käyttäjän on pitänyt myös … Lue lisää

Ovatko röörisi kunnossa? – Viisi vinkkiä putkivaurioiden välttämiseksi
Ilmatieteenlaitoksen ennusteet varoittavat kireistä yöpakkasista. Nopeasti laskeva lämpötila voi yllättää, kun jokapäiväisen tarpeeseen tottuneena aamulla ei saa hanasta edes kahvikeittovettä. Jäätyessään putket voivat usein vielä rikkoutua, mikä saattaa aiheuttaa jopa useita kuukausia kestäviä kalliita korjaustöitä. Pahimmillaan koko perhe saattaa joutua asumaan tilapäisesti muualla. – Usein putkistot on sijoitettu ulkoseinien varteen … Lue lisää

Yrityksen tiedotteille lisää kattavuutta
Nettisivustoja hyötykäyttöön Lohjalaiset ER-tuki ja Kettu Markkinointi ovat tehneet kotisivuja internetin päättymättömältä tuntuvaan maailmaan jo viime vuosituhannelta. ER-tuen Kari Oksanen teki ensimmäiset kotisivut asiakkaille jo 90-luvulla ja vaikka välissä pidettiin pari vapaa vuotta kotisivuista, on tuolle alalle palattu takaisin. Paluulinkit – sisältölinkit Vierassivustoilla julkaistut (article post) on hyväksi yrityksen Google-näkyvyydelle, … Lue lisää

Kirja-arvostelu: Kuolemanlento Ahvenenmaalla 1963
Pekka Nykänen, Kuolemanlento, Finnairin tragedia 1963 Diplomi-insinööri Pekka Nykänen on Lääkärilehden päätoimittaja. Hän on toiminut pitkään taloustoimittajana muun muassa Kauppalehdessä ja MTV3:lla. Nykänen on vuoden 2014 Tieto-Finlandia-ehdokkaana olleen Operaatio Elop -kirjan toinen tekijä. Lento-onnettomuuden mysteerit paljastuvat. Finnairin lentokone putosi viimeksi vuonna 1963 Maarianhaminassa. Turma oli harvinaisen dramaattinen: 22 ihmistä kuoli … Lue lisää

Se mitä elokuvateollisuus edellä sitä pelivalmistajat perässä
Paljon on muuttunut niistä ajoista, kun rahapelejä pelattiin huoltoaseman pajatsoa paukutellen tai Anttilan videopokeria naputellen. Siinä vaiheessa kun pelit siirtyivät nettiin, alkoi pelimaailmassa hurja teknologinen kehitys, jonka tuloksena nykyajan peliautomaatit eivät ulkoiselta olemukseltaan ole kovinkaan kaukana parhaista videopeleistä tai piirroselokuvista. Ja elokuvista puheen ollen, nämä kaksi alaa kohtasivat toisensa melko … Lue lisää

Vuosittain jopa 60 000 kotitaloutta ottaa lyhennysvapaan
Korkojen laskiessa entisellä kuukausierällä voi lyhentää enemmän lainaa. Lyhentämisen sijaan jopa 60 000 kotitaloutta on kuitenkin intoutunut ottamaan vuosittain lyhennysvapaan. Lainoja siis jätetään lyhennettäväksi ajalle, jolloin korot ovat korkeammat. Lyhennysvapaan saanti edellyttää uutta asuntolainasopimusta, sillä vain pienessä osassa lainoja se on mahdollista joustavasti ilman uutta sopimusta. Ennen vuotta 2015 uusien asuntolainasopimusten … Lue lisää

Vielä viikko vastausaikaa -Kuntalaiskysely kiinnostaa Siuntiossa
Siuntion kuntalaiskysely on saanut hyvän vastaanoton. Netissä toteutettavaan kyselyyn on vielä viikko aikaa vastata. Linkki kyselyyn löytyy Siuntion kunnan nettisivulta www.siuntio.fi. Kuntalaiskysely on yksi asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksista Siuntiossa. Sen tarkoituksena on kerätä kuntalaisten mielipiteitä kunnan toiminnasta ja muista asukkaita koskevista asioista. Palautetta pyydetään mm. kunnan visiosta ja arvoista sekä asumiseen ja ympäristöön liittyvistä … Lue lisää

Keltaisista sivuista internetin maailmaan
Useat meistä yrityspäättäjistä olemme eläneet tuota Keltaisten sivujen aikaa, ja valitettavasti se näkyy myös monen meidän käyttäytymisessä. Keltaisia sivuja eli yritysten puhelinluetteloita tehtiin Suomessa 1980-luvulta tai 2010-luvulle saakka, kunnes niiden aika päättyi. Vielä 2000-luvun alussa nuo Keltaiset sivut, olivat yksi tärkein ja paras paikka löytää tieto yrityksestä, ja mikäli sinua … Lue lisää


