Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

Lohjan ja Vihdin liikennejärjestelmän suunnittelutyö käynnistynyt

Lohjalla ja Vihdissä mietitään liikenteen tulevaisuutta. Lohjalle ja Vihtiin laaditaan parhaillaan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Suunnitelmalla tuotetaan tavoitteet ja toimenpideohjelma liikenteen kestävälle kehittämiselle kaikkien kulkumuotojen osalta. Suunnitelma tuottaa liikenteelliset lähtökohdat myös alueen maankäytön suunnittelulle. Työn yhtenä lähtökohtana on Espoo-Salo -ratahankkeen eteneminen pitkällä aikatähtäimellä ja sitä ennen tarvittavien välivaiheen ratkaisujen määrittäminen. Keskeisiä teemoja ovat … Lue lisää

Lohjan Matkailugaala 2018

Lohjan kuudes Matkailugaala järjestetään Karjalohjalla Vanhassa Passissa. Lohjan Matkailupalvelukeskus järjestää kuudennen kerran Lohjan matkailugaalan perjantaina 9.3. klo 18.00 alkaen Vanhan Passin juhlavintillä. Illan aikana on luvassa ansioituneiden matkailuyrityksien ja matkailukentällä toimivien henkilöiden palkitseminen, gaalabuffet, jonka tänä vuonna organisoi Kylpylähotelli Päiväkummun, Lohjan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jussi Patisen juhlapuhe, sekä illan päättävä Lohjan … Lue lisää

Hypoxi vie senttejä kehon ongelmakohdista

Hypoxi-laitteiden maahantuoja Anna-Lena Majurin (vas) ja Lohjan Hypoxin studiovastaava Maria Ilkanheimo.   Etenkin monilla naisilla ylimääräistä tuppaa kerääntymään reisiin, lantiolle ja vatsan seudulle, eikä tilanne hevillä muutu, vaikka liikuntaa lisäisi ja ruokavalionkin pistäisi remonttiin. Hypoxista voi kuitenkin olla apua juuri näiden kehon alueiden kohdalla. -Hypoxissa on kyse kohdennetusta rasvanpoltosta, kertoo … Lue lisää

Hyväntekeväisyyshuutokaupan tuotto lahjoitettiin Hope Lohjalle

Hyväntekeväisyyshuutokauppa tuotti 7 850 euroa. Kuvassa Hämeen Laaturemontin aluepäällikkö Juha Hyväri sekä Hope Lohjasta Katja Apell ja Ulla Roininen (oik).   Hämeen Laaturemontti järjesti 11.2. Lohjalla uuden toimipaikkansa avajaiset, joiden yhteydessä pidettiin hyväntekeväisyyshuutokauppa. Sen meklarina toimi Aki Palsanmäki. -Tupa oli täynnä, paikalla oli mukavasti väkeä, kertoo Hämeen Laaturemontin aluepäällikkö Juha … Lue lisää

Mukaan suunnittelemaan Selvä Kesä 2018 -tapahtumaa

Selvä Kesä 2018 -tapahtuman suunnittelu on käynnissä ja mukaan toivotaan sekä nuoria, yhdistyksiä, yrityksiä että muita innokkaita. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Selvä Kesä -tapahtuma tarjoaa hyvää menoa ilman päihteitä.   Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty Selvä Kesä -tapahtuma keräsi paikalle kiitettävästi paikallisia toimijoita, nuorisoa sekä perheitä. Tapahtuma järjestettiin Aurlahdessa … Lue lisää

Hevosista monipuolinen harrastus tai jopa elämäntapa

Annina Niskanen ja Pate, jonka Niskanen on itse kasvattanut. (Kuva: Teemu Kylmä)   Annina Niskasella on pieni kotitalli (Tmi Nispi) Vihdissä. Siellä asustavat Niskasen kaksi omaa hevosta, yksi siitosleasing-hevonen ja kolme hoitohevosta. Niskasen hevosharrastus alkoi 9-vuotiaana. -Siskoni vei minut silloin ratsastuskouluun ja sen jälkeen ei ole ollut hevosetonta aikaa. Siskoni … Lue lisää

Moni Lohjan koulu kaipaa kipeästi remonttia

Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 14.2. Lohjan Yhteislyseon lukion sekä Rauhalan, Järnefeltin ja Ojamon koulujen tilannetta. Vihreiden valtuutettu Jani Méling esitti, että Rauhalan ja Järnefeltin koulujen tarveselvitys laajennetaan koko eteläisen Lohjan alueen palvelurakenne ja -verkkoselvitykseksi, mutta hänen esityksensä hävisi äänestyksen.   Lohjan Yhteislyseon lukion väistötilojen lisäkustannukset Lohjan Yhteislyseon lukiossa on tehty … Lue lisää

Aloite opiskeluhuollon vaikuttavuuden, tarpeen ja riittävyyden selvittämisestä

Jani Méling esittää vihreiden valtuustoryhmän puolesta, että esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opiskelijoiden opiskeluhuollon vaikuttavuus, tarve ja riittävyys selvitetään. Tuloksien pohjalta tehdään tarvittavat toimenpiteet yhdenvertaisen, tasa-arvoisen ja riittävän opiskeluhuollon toteutumiseksi. -Olen todella huolissani Lohjan tilanteesta. Lastensuojelun määrärahat ovat vuoden 2017 aikana ylittyneet 850 000 euroa, mikä kertoo siitä, etteivät ennaltaehkäisevät toimenpiteet … Lue lisää

Aloite kesäsetelimahdollisuuden laajentamisesta

Laajan kannatuksen valtuustoryhmien ja valtuutettujen keskuudessa sai aloite kesäsetelimahdollisuuden laajentamisesta jokaiselle 16-17-vuotiaalle, lohjalaiselle nuorelle. -Nykyinen järjestelmä, jossa arvotaan pieni määrä seteleitä, ei anna tasapuolisia mahdollisuuksia nuorille työnhakuun ja on tarpeisiin nähden täysin riittämätön. Tämän vuoksi esitämme yhden 300 euron kesäsetelin myöntämistä jokaiselle halukkaalle 16-17 -vuotiaalle joko peruskoulunsa päättävälle tai toisen … Lue lisää

Aloite oireseurannan saamisesta kouluihin

Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Lohjalla kehitetään ja otetaan käyttöön aktiivinen oireseuranta terveydenhoitajien työkaluksi kaikissa kouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa. -Eduskunnan tarkastusvaliokunnan (2012) mukaan 80 000-160 000 oppilasta oleilee päivittäin Suomessa koulurakennuksissa, joissa on merkittävä kosteus- ja homevaurio. Arviolta 20 – 25% julkisten rakennusten pinta-alasta on sisäilmaongelmaisia. -Koska sisäilmasta johtuvat oireet ovat … Lue lisää

Vapaaehtoiseksi ystäväksi?

Haluatko toimia Punaisen Ristin vapaaehtoisena ystävänä? Kurssilla opit mm. järjestöstä, vapaaehtoisen ystävätoiminnan perusteista, vapaaehtoisen roolista, erilaisten ihmisten ja tilanteiden kohtaamisesta, itsetuntemuksesta, erilaisuudesta ja vuorovaikutuksesta. Kurssi antaa valmiuksia vapaaehtoiseen toimintaan, joka tuo iloa ja merkitystä elämään. Ystävätoiminnan vapaaehtoisena sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin antaa aikaasi. Yhteinen ajanvietto voi olla kahvittelua, … Lue lisää

Säästä säännöllisesti

Säännöllisesti säästämällä pienistäkin summista kerryttää ajan mittaan hyvän pesämunan. Kun säästät esimerkiksi samalla kun maksat asuntolainaa, lainanmaksun loputtua sinulla on vararahasto. Säännöllinen säästäminen tuo turvaa talouteen ei vaadi suuria tuloja eikä alkupääomaa sopii vararahastoa kartuttavalle. Usein paras tapa on säästää tietty summa aina palkkapäivänä, sillä kun säästöön siirtyvää rahaa ei … Lue lisää

Ritarikuntien kunniamerkkien luovutus

Kunniamerkin saajat.   Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivänä myöntämien ritarikuntien kunniamerkkien luovutus tapahtui Lohjan kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä 14.2. Kunniamerkin saivat Sarjanen Merja, Ranta-Salonen Heli, Sjöblom Susanne, Nissinen Raili, Juvakka Eivor, Jämbeck Elina, Roine-Rupponen Maj-Lis, Virolainen Birgitta, Virtanen Anita, Haapasalo-Lonka Elise, Hedberg Kaija, Hägg Tiina, Kuusela Marianne, Niemi Marja, Niskanen Tellervo, Räsänen Esko, … Lue lisää

Näin teet oman jääkarusellin

Ensi perjantaina ja lauantaina Lohjalla otetaan ilo irti talvesta jääkarusellifestivaalien merkeissä. Teeman mukaisesti joku saattaa innostua itsekin kokeilemaan jääkarusellin tekemistä. Tässä siihen ohjeet festari-idean isältä ja Lohjalle jääkarusellit tekevältä Janne Käpylehdolta: Mökkisahat esille ja karusellia rakentamaan! Se on hauskaa ja vielä hauskemmaksi muuttuu, kun saat sen pyörimään. Muista myös turvallisuus … Lue lisää

Inkoon Mövikenissä törkeitä perämoottorivarkauksia

Anastettu perämoottori.   Poliisi pysäytti aamuyöllä perjantaina 9.2.2018 Inkoon Fagervikissa kolmen virolaismiehen kuljettaman pakettiauton, jossa todettiin olevan neljä kappaletta 50 – 150 hevosvoiman suuruisia, uudehkoja perämoottoreita sekä ison perämoottorin jalka. Kahdella miehistä todettiin olevan edellisiltä vuosilta Suomesta erilaista omaisuusrikostaustaa, sekä heillä oli myös Suomea kohtaan maahantulokiellot. Miehet otettiin kiinni, pidätettiin … Lue lisää

Varovaisuutta turistikohteissa lomajaksoja tai lomaosakkeita myyvien kanssa

Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon on ilmoitettu tapauksista, joissa turistikohteissa lomailevat ovat joutuneet hyvin aggressiivisten myyntiyritysten kohteeksi. Myyjät kauppaavat kertomansa mukaan poikkeuksellisen edullisesti lomajaksoja tai lomaosakkeita. Myyntiä saatetaan tehostaa kuohuviinitarjoilulla tai pienillä lahjoilla. Kohteikseen myyjät valikoivat yleensä iäkkäämpiä, vakavaraisen näköisiä turisteja. Myyjät ovat suomenkielisiä, kuten myös myyntitilaisuudessa esitettävät lomakkeet. Kaupat vaaditaan tehtäväksi … Lue lisää

Päihtynyt kuorma-autoilija suistui ulos tieltä

Miehen epäillään ajaneen päihtyneenä kuorma-autoa Lohjanharjun moottoriliikennetiellä ja suistuneen tieltä ulos Porintien alussa lauantaina 17.2. kello 19.45. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus kaistoilla heittelevästä autosta, joka ajoi Lohjanharjun moottoriliikennetietä Espoon suuntaan. Poliisi tavoitti auton Nummenkylän kohdalla Lohjan moottoriliikennetiellä ja näytti pysähtymismerkkiä. Auto jatkoi kuitenkin ajoaan vielä noin kolme kilometriä, kunnes se kääntyi … Lue lisää

Tytyrin Elämyskaivoksessa pimeäkierros

Pimeäkierroksella koetaan Tytyrin elämyskaivoskierros nimensä mukaisesti pimeässä. 23.2. ja 24.2. kello 21.00 järjestettäville kierroksille voi osallistua kätevästi vaikka jääkarusellifestivaalien päätteeksi. Jännittävä 1,5 tuntia kestävä kierros kuljetaan taskulampun valossa pitkin Tytyrin kaivoksen -110 tason kaivoskäytäviä ja kierros päättyy suuren kaivoslouhoksen valoteokseen. Alle 15v. vain vanhempien seurassa. Liput myynnissä vain ennakkoon osoitteessa … Lue lisää

Sami-Matti Trogenin rallicrosskausi jatkuu Norjassa, RX Academy on Ice -sarjan kolmas osakilpailu ajetaan Ålissa

(Kuva: Hal Ridges/RX Academy)   RX Academy on Ice -talvisarja on neljän osakilpailun mittainen, kaksi ensimmäistä ajettiin Ruotsissa viikon välein, Östersundissa ja Höljesissä. Seuraavat kaksi ajetaan niin ikään viikon välein, tällä kertaa ollaan Norjassa. Viikonloppuna kilpaillaan Ålissa ja kauden huipennus ajetaan Golissa. Sami-Matti Trogenin kausi ei ole sujunut odotuksien mukaan, 15-vuotias … Lue lisää

Länsi-Uudenmaan matkailu on kovassa kasvussa

Tilastokeskuksen keräämät viralliset yöpymistilastot ovat luotettavin matkailun kehityksestä kertova mittari. Juuri valmistuneet vuoden 2017 luvut kertovat hienosti, miten matkailu on kasvanut läntisellä Uudellamaalla Suomen keskiarvoa paremmin. Tämä on erityisen hieno saavutus, kun parhaillaan puhutaan matkailubuumista Suomeen. Matkailuun satsatut panostukset ovat kannattaneet. Länsi-Uudellamaalla tehtiin uusi ennätys rekisteröidyissä yöpymisissä koko vertailukelpoisessa historiassa. … Lue lisää

Urheilua, liikuntaa ja hyvinvointia

Sitä sanotaan, että suomalainen ei liiku tarpeeksi – sama suuntaus vaivaa koko kehittyvää yhteiskuntaa, liikumme liian vähän. Liikunta-aktiivisuus laskee erityisesti 13 ja 15 ikävuoden välillä. Vielä 11 ja 13 vuoden iässä suomalaisnuoret sijoittuvat suositusten mukaisen liikunta-aktiivisuuden kansainvälisessä vertailussa verrattain korkealle. Suomalaiset 11- ja 13-vuotiaat pojat täyttivät liikuntasuosituksen neljänneksi yleisimmin ja … Lue lisää

Leijonien matkassa

Jenkkifutis on parasta paikan päällä. Vai onko? Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton slogan ”jenkkifutis on parasta paikan päällä” on osittain totta, ja osittain taas ei. Melko moni urheilulaji ja –tapahtuma pääsee oikeuksiinsa kun sitä katsoo paikan päällä. Äkkiseltään tulee mieleen ainoastaan formulat, viidenkympin hiihto sekä uppopallo, jotka saattavat olla katsojakokemuksina parempia … Lue lisää

Lohja Open 2018

Taekwondon liikesarjan ranking kilpailut Lohja Open 2018 Mäntynummen liikuntahallissa la 3.3.2018 MUDO ry ja Suomen Taekwondoliitto järjestävät vuoden 2018 ensimmäisen Taekwondon liikesarjojen ranking-kilpailun. Tämä on jo neljäs kerta peräkanaa, kun saamme kilpailut Lohjalle järjestettäväksi. Kaikkina neljänä kertana minulla on ollut kunnia toimia kilpailujen johtajana. ”, kertoo Vesa Suomalainen, joka toimii … Lue lisää

Lunta ja pakkasta

Nyt lomalaisia hellitään kunnon talvisäällä. Meillä on Lohjalla lunta ja pakkasta ja tulossa vielä talven paikallinen kokoperheen talvitapahtuma, mitä muuta voisikaan talvilomalainen toivoa? Ulkoilu ja liikunta Monessa paikassa kirjoitetaan, kuin lasten liikunta ja varsinkin nuorten liikunta on vähentynyt ja nyt olisi tällä viikolla lomalla mahdollisuus ulkoilla lumen ja pakkasen kera. … Lue lisää