Ajankohtaista

Articles for tag: harrastukset, koripallo, urheilu

Satumainen luistelukurssi

Espoossa hurjan suosion saavuttanut kurssi saapuu Lohjalle, kun Apple Tree Ringette järjestää tytöille matalankynnyksen mahdollisuuden tulla mukaan luistelemaan satumaisella jääprinsessojen teemalla. Samalla lapsi pääsee ohjatussa turvallisessa ympäristössä tutustumaan jäähän ja luisteluun. Elsa ja Anna luistelu- … Lue lisää

Nummela Thaiboxing Clubilla porskutetaan eteenpäin koronasta huolimatta

Nummela Thaiboxing Club ei ole jäänyt koronan aikana laakereilleen lepäämään, vaan vienyt seuran harjoituspaikan uudelle tasolle. Nykyään seura harjoitteleekin Juurakkotie 6:ssa sijaitsevassa Aura Light Areenassa. Hallia pyörittää Vihdin jäähalliyhtiö. –Alkuvuodesta Matti Harju halliyhtiöltä otti yhteyttä … Lue lisää

Ilmapartiotoiminta alkoi Nummelassa

Vihdin Nummelaan saadaan lisää edullista harrastustoimintaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin uuden partiolippukunnan perustamisen myötä. Partiotoiminnasta kiinnostuneet aikuiset allekirjoittivat perustamiskirjan ja Nummelan Tuulenkävijät perustettiin 25.10. Uusi partiolippukunta alkaa järjestää partiotoimintaa ilmapartiopainotuksella. Tavallista partio-ohjelmaa täydentää siis … Lue lisää

Teatteri Aploodi viettää 10. juhlakauttaan

Lohjalla teatteritaiteen perusopetusta antavan Teatteri Aploodin kymmenes toimintakausi käynnistyy 6.9. –Odotamme innolla juhlakautemme käynnistymistä. Olemme selviytyneet korona-ajasta suhteellisen hyvin. Kaikessa toiminnassamme menemme edelleen turvallisuus edellä hygieniaohjeita noudattaen ja lähikontakteja välttäen. Opettajamme on perehdytetty Työterveyslaitoksen ohjeisiin … Lue lisää

Kajakilla vesille

–Melonnasta löytyy sopiva alalaji niin hurjapäille kuin rauhallisen luontoliikunnan ystävillekin Kesä on tuonut kajakin jälleen vesille ympäri Suomea. Myös Lohjalla melotaan niin omatoimisesti kuin seuratoiminnan puitteissakin. Lumi Jääskeläinen melontaseura Melan Vääntäjät ry:stä kertoo, että melonta … Lue lisää

Tanssikoulu ToeStarin tuntivalikoima monipuolistuu entisestään

Tanssikoulu ToeStar laajensi toimintaansa viimeksi vuoden vaihteessa. Tuolloin käyttöön otettiin toinen tanssisali ja palkattiin neljä uutta opettajaa. Nyt tanssikoulu laajentaa toimintaansa uudelleen ja saa käyttöönsä kolmannen tanssisalin. Lisäksi neljä uutta opettajaa astuu mukaan remmiin. Tanssikoulun … Lue lisää