Ajankohtaista

Articles for tag: kirjallisuus, kirjasto, lapset ja nuoret

Lukuliikettä perheisiin -hankkeella innostetaan lapsia lukemaan

Lohjan, Porvoon ja Karkkilan kirjastot ovat aloittaneet yhteisen Lukuliikettä perheisiin -hankkeen. Lukuliikkeen taustalla toimii Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama Lukutaitofoorumi, joka on luonut ehdotuksen, kuinka lukutaitoa ja lukemisharrastusta voidaan lähteä edistämään. Lukuliikettä perheisiin -hankkeen kohderyhmänä ovat … Lue lisää

Hevonen rauhoittaa ja tuo hymyn huulille

Nummella sijaitsevan Sampolan tilan hevosien ja ponien päiväohjelmaan kuuluu muutakin kuin perinteisiä ratsastustunteja ja heinän syöntiä. Ne auttavat ja tukevat sosiaalipedagogisen hevostoiminnan kautta esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria, mielenterveyskuntoutujia, kehitysvammaisia ja ikäihmisiä. Toimintaa pyörittävät … Lue lisää

Asemakirkko järjestää jälleen suositun koko perheen tapahtumansa

Asemakirkko järjestää Mäntynummella koko perheen tapahtuman 14.9. kello 14.00 alkaen. Päivän ohjelmasta löytyy tekemistä kaikille perheen pienimmistä lähtien. Tapahtumaan on vapaa pääsy. –Tästä tulee mahtava tapahtuma! Olemme suunnitelleet hienoja juttuja koko päiväksi, nuoristotyöntekijä Merja Sainio … Lue lisää

Lohja – lapsiystävällinen kaupunki?

Kun puhutaan säästöistä, päivähoidosta ja kouluista, keskusteluun nousee säännöllisesti kysymys siitä, voiko Lohja olla Unicefin myöntämän Lapsi ystävällinen kunta -tunnustuksen arvoinen, jos esimerkiksi pikkukoulu lakkautetaan. Välillä keskustelu yltyy kiihkeäksikin tänä sosiaalisen median luvattuna aikana, mutta … Lue lisää

Kesäloma täynnä tekemistä

Lohjan nuorisotyö, Lohjan Liikuntakeskus, Lohjan seurakunta sekä paikalliset yhdistykset tarjoavat jälleen lapsille ja nuorille toiminnan täyteisen kesän. Valikoimasta löytyy monipuolisesti tekemistä leireistä tapahtumiin. Kesä aloitetaan Selvä kesä -tapahtumalla 1.6. –Selvä kesä on maksuton koulujen päätöstapahtuma, … Lue lisää

Kurskin Torpedot ja Hope Lohja yhdessä vähävaraisten perheiden asialla

Tiistaina 7.5., kiiteltiin puolin ja toisin loistavasta yhteistyöstä, kun Kurskin Torpedot ja Hope Lohja tapasivat yhteisen hyväntekeväisyysprojektinsa päätöstilaisuudessa. Tilaisuus pidettiin itseoikeutetusti Opus K -ravintolassa, koska siellä idea yhteistyöhönkin oli syntynyt. Paikalla oli Kurskin Torpedojen pelaajia … Lue lisää