Oppilaitosyhteistyöllä uusia kuorma-autokuskeja

Kuljetusala kärsii tällä hetkellä monin paikoin työvoimapulasta, koska ammattitaitoisia kuorma-auton kuljettajia on hankala löytää. Työnjohtaja Simo Korhonen Kuljetus Sundell Oy:stäkertoo, kuljettajapulan johtuvan pitkälti siitä, että nykyään kuljettajilta vaaditaan ammattipätevyys. –Pula on pahentunut vuosien varrella. Aikoinaan kortin sai suoraan autokoulusta, mutta enää sieltä…

Luksiassa alkoi ensimmäinen urheiluhieroja EAT -koulutus

Luksiassa on tänä syksynä alkanut ensimmäinen urheiluhieronnan erikoisammattitutkintoon (EAT) tähtäävä koulutus. Hieronnan ammattitutkinnon Luksiassa on voinut opiskella jo vuodesta 1994, mutta nyt tuota osaamista on mahdollisuus syventää. Urheiluhieronnan osaamisala (EAT) on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo pohjalla hieronnan ammattitutkinto. –Koulutus on ollut…

Luksian opiskelijat Taitajat2021-finaaliin

Taitajat on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma, jossa kilpaillaan nuorten ammattitaidon Suomen mestaruuksista. Tänä vuonna koko tapahtuma toteutetaan virtuaalisesti ja näytetään kaikille avoimena live-lähetyksenä verkossa 18.5.–20.5. Yhden ison tapahtuman sijaan kilpailut on hajautettu 13 eri paikkakunnalle, joista pohjoisin on Rovaniemi ja eteläisin…

Lähihoitajasta hammashoitajaksi – Lohjalla alkaa uusi koulutus

Luksia aloittaa yhteistyössä Lohjan kaupungin kanssa lähihoitajille suunnatun, vuoden mittaisen suunhoidon monimuotokoulutuksen. Kyseessä on osaamista laajentava koulutus, jonka kautta lähihoitajaksi valmistunut voi edelleen kouluttautua hammashoitajaksi. Koulutus päätettiin järjestää, sillä hammashoitajista on pulaa. –Aloite koulutuksesta lähti viime syksynä suun terveydenhuollon puolelta ja ehdotimme…

Luksia alkaa jakaa ruokatarvikkeita etäopetuksessa oleville opiskelijoille

Luksian koulutuskuntayhtymän hallitus on kokouksessaan 9.4.2020 päättänyt, että koronatilanteen vuoksi ammatillista perustutkintoa sekä valmentavaa koulutusta (VALMA) etäopetuksessa suorittaville opiskelijoille aloitetaan maksuton ruokatarvikkeiden jakelu. Luksia on päättänyt poiketa OKM:n linjauksesta, jossa koulutuksen järjestäjällä ei ole velvollisuutta tarjota maksutonta ateriaa, kun koulutusta järjestetään etäopetuksena…

Opiskelijat korvasivat konsulttityön – merkittävä säästö taloustalkoiden keskellä

Lohjan kaupunki säästi huomattavan summan rahaa, kun Luksian opiskelijoiden ilmainen työvoima korvasi ulkopuoliselta konsultilta ostetun palvelun. Lohjan kaupunki on joutunut säästötalkoiden keskellä jäädyttämään ison osan kehittämishankkeista. Viikoittain joudutaan arvioimaan se, mitä töitä on varaa ja tarkoituksenmukaista aloittaa/jatkaa – olipa sitten kyseessä muutaman…

LukStoren uusiotuotemallistosta löytyy persoonallisia tuotteita

Luksian koulutuskierrätysmyymälä LukStore on saanut oman uusiotuotemalliston. Sen ovat toteuttaneet Luksian artesaanialojen opiskelijat. LukStore on Luksian liiketalouden opiskelijoiden ja opettajien ylläpitämä koulutuskierrätysmyymälä, joka sijaitsee Luksian Nummelan kampuksella. Myymälä on avoinna kaikille. Luksiasta kuvaillaan, että uusi What if -mallisto on nuorille suunnattu, uniikki…

Kierrätysmyymälä avasi ovensa Nummelan Luksiassa

  Nummelan Luksiassa liiketoiminnan opiskelu viedään käytäntöön kierrätysmyymälän avulla. Myymälän ovet ovat avoinna kaikille. Lukstroren avajaiset vetivät hyvin ihmisiä paikalle ja ostoksiakin tehtiin. Avajaiset suunnitelleet liiketalouden opiskelijat Sakari Itkonen (vas), Jesse Ijäs ja William Nordgren olivat tyytyväisiä niin onnistuneisiin avajaisiin kuin uudenlaiseen…

Luksian Toivonkadun kampuksen saneeraushanke etenee

Lohjan Toivonkadun kampuksen uudistaminen on suunniteltu kahteen rakentamista ja saneerausta vaativaan vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa tullaan uudistamaan teknisten opintoalojen tilat. Toi­ses­sa vaiheessa tullaan keskittämään Lohjalla hajallaan olevat palveluiden ja hyvinvoinnin toiminnot Toivonkadun kampukselle, kun Lohjan Nummentien kampuksesta luovutaan. Ensimmäisessä vaiheessa uudistettuihin tiloihin tulevat…