Mennyt ja tuleva kohtaavat kaivoksen hämärässä

Tytyrin Elämyskaivoksen loppuvuoden taideteos on kehollinen ja liikkeellisvuorovaikutteinen multimediainstallaatio Life without f. Teoksen ovat toteuttaneet Jussi Ontero ja Tomi Paijo, jotka muodostavat lohjalainen teknologiataiteilijakollektiivi XtendR:n. Se on vastaperustettu teknologian ja taiteen yhteenliittymä, jonka toiminnan teos avaa. Paijo (Ragingram Oy) on kuvataiteilija ja…

Kevät saapuu tapahtumineen Tytyrin Elämyskaivokseen

Tytyrin Elämyskaivoksessa järjestetään keväällä yleisökierroksia kolmella eri kielellä. Pääsiäisen aikaan sijoittuu uusi tapahtuma Suklaamuna tasting. Tytyrin Tyyra -kierroksia järjestetään läpi kevään. Uutta Tytyrin Elämyskaivoksen keväässä ovat myös erilaiset synttäripaketit. Tytyrin Elämyskaivoksen kevät on täynnä tohinaa, kun yleisökierrosten lisäksi järjestetään täysin uusi tapahtuma…

Halloween-tunnelmaa Tytyrin Elämyskaivoksesta

Tytyrin Elämyskaivos valmistautuu jo hyvää vauhtia halloweeniin. Koko perheen teemakierrosten lisäksi järjestetään myös suosittu pimeä kierros. Tytyrin Elämyskaivoksen uumenissa Lohjalla järjestetään marraskuun alussa perinteeksi muodostuneet halloween-teemakierrokset. Tytyrin Elämyskaivoksen hämärät ja koleat käytävät tarjoavat ainutlaatuisen ja teemaan sopivan tunnelman, kun taas oppaiden asiantuntemus…

Taiteilijat tavattavissa kaivoskierroksella

Taiteilijat ovat tavattavissa Tytyrin elämyskaivoksella ti 26.6 klo 11-12 ja 14-15 yleisökierroksilla sekä ke 27.6 klo 11-12, 14-15 ja 15.30-16.30 yleisökierroksilla. Yleisökierrokset ilman ennakkovarausta. Tytyri Elämyskaivoksessa on vuodenvaihteeseen saakka esillä Takamaa-kollektiivin Joki-teos. Teoksessa veistos, äänimaisema ja liikkuva kuva yhdistyvät yhdeksi elämykseksi. Takamaa-kollektiiviin…

Elämyskaivoksen uudet taidenäyttelyt tekevät vaikutuksen

Elämyskaivoksen uudet taideteokset ovat Alexander Reichsteinin (vas), Anni Hanénin, Johanna Pitkäsen ja Jenni Tieahon käsialaa. Lohjan sisältöjohtaja Eero Ahtela kertoo, että Tytyrin Elämyskaivos on toiminut nyt vuoden ajan ympärivuotisena Elämyskaivoksena ja sisältöä on aika uudistaa. -Tälle kesälle on tulossa kaksi taidenäyttelyä. Kaivoksessa…

Tytyrissä juhlittiin 30-vuotiasta kaivosmuseota

Raimo Raitanen työskenteli Tytyrin kaivoksessa yli 30 vuotta. Hän kertoo, että kaivosmiesten keskinäinen huumori säilyi samanlaisena koko tuon ajan, vaikka kaivostyö itsessään muuttui jatkuvasti.   Lohjan Museo ja Lohjan Oppaat ry järjestivät viime viikolla 30-vuotiaan Tytyrin kaivosmuseon kunniaksi kaivosmuseoillan, jossa muisteltiin kaivosmuseon…

Tytyrin Elämyskaivoksessa pimeäkierros

Pimeäkierroksella koetaan Tytyrin elämyskaivoskierros nimensä mukaisesti pimeässä. 23.2. ja 24.2. kello 21.00 järjestettäville kierroksille voi osallistua kätevästi vaikka jääkarusellifestivaalien päätteeksi. Jännittävä 1,5 tuntia kestävä kierros kuljetaan taskulampun valossa pitkin Tytyrin kaivoksen -110 tason kaivoskäytäviä ja kierros päättyy suuren kaivoslouhoksen valoteokseen. Alle 15v.…