
Esimerkki toimivasta markkinoinnista: Kaarten sotamuseo
Lohjalla toimii museo, josta mekin olemme kirjoitelleet pari kertaa vuodessa. Yleensä syynä ovat museon yleisöpäivät, jolloin minimiryhmäkoko ei olekaan viisi henkilöä, vaan museolle voi tulla vaikka yksin. Viime viikolla teimme jutun tästä museosta, koska ministerivieras … Lue lisää

Natiiviartikkeli markkinointikeinona – mistä on kyse?
Muutamia vuosia sitten mediassa, myös lehdissä, nähtiin paljon yritysartikkeleita. Niissä yleensä haastateltiin yrityksen henkilöitä ja kerrottiin tarkemmin, mitä yritys tarjoaa ja tekee – nämä olivat yleensä maksettuja artikkeleita, ns. PR-artikkeleita. Nykyään nekin ovat kehittyneet uudelle … Lue lisää

Puolustusministeri vierailulla Kaarteen museolla
Lohjan Virkkalasta löytyvä yksityinen Kaarteen sotamuseo sai viime perjantaina korkean tason valtiovieraita täyden sotilaspäivän keskellä puolustusministeri Antti Kaikkonen käväistessä tutustumassa museolle. Ennen Lohjalle tulemista Kaikkonen oli käynyt tutustumassa Uudenmaan Prikaatin nykykalustoon, ja heti Lohjan museon … Lue lisää

Euroopan pohjoiset maat herättävät yhä enemmän kaivosteollisuuden kiinnostusta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ilmoitti huhtikuun lopulla hyväksyneensä Element92 Suomi Oy:n työmaavarauksen Ruossakeroon, Enontekiöllä. Lapissa, jossa alkuperäiskansoja elää. Aluevarauksen pinta-ala on 283,72 neliökilometriä. Aluevaraus on voimassa kevääseen 2024 asti. Element 92 Suomi Oy:n mukaan alueella … Lue lisää

Vuokravääpeli on asuntosijoittajan ja vuokranantajan luotettava kumppani
Lohjalla on aloittanut palvelu, jolle voi ulkoistaa kaikki vuokra-asuntoihin liittyvät asiat; asuntotarkastukset ja -näytöt, avainten luovutuksen ja vastaanoton, vuokrasopimuksen laadinnan, vuokrien maksuvalvonnan ja vuokrasuhteen hoidon. Mistä palvelu sai alkunsa? Olen itse toiminut vuokranantajana jo vuosia, … Lue lisää

Oman elämän palapeli
Kerromme tässä lehdessä parin yrittäjän tarinan siitä, miten heidän harrastuksensa on muuttunut ammatiksi. Hevoset ovat olleet aina lähellä Salla Suomuksen sydäntä. Ne ovat myös se lähtökohta, jonka mukaan hän suunnittelee elämänsä muut asiat. Suomus työskentelee … Lue lisää

Tanssiharrastuksesta ammatiksi
Laura Hannus aloitti tanssimisen 3-vuotiaana Tanssistudio Funkan satubalettitunneilla. Tuon hetken jälkeen Hannus on ehtinyt ottaa tanssiaskelen jos toisenkin. Nykyään hän pyörittää omaa tanssikouluaan ToeStaria. Harrastus on muuttunut ammatiksi. Harrastuksen aloitusikä saattaa kuitenkin vaikuttaa siihen, ettei … Lue lisää

Rakennuskoneet kätevästi vuokraamalla
Jos tarvitsen jotain konetta tai laitetta vain kerran vuodessa tai harvemmin, eikö olisikin kätevää vuokrata se ostamisen sijaan? Sekä oma lompakko että ympäristö kiittäisivät valinnastasi. Toimitusjohtaja Juha Ojala Ojamart Oy:stä on samaa mieltä ja toteaa, … Lue lisää

Rakennusvälineitä ”montusta parkettiin”
Vuokraava Oy vuokraa koneita ja laitteita sekä ammattilaisille että yksityisille rakentajille. –Valikoimasta löytyy rakennuskoneita montusta parkettiin. Kaikkea, mitä omakotitalon tai taloyhtiön korjauksiin ja rakentamiseen tarvitsee ja jos jotain ei ole, se ostetaan. Lisäksi on mm. … Lue lisää

Hiidenlinna valmiina kesään
Ekologiset Hiidenlinnan lehtikullatut tornin huiput vastaanottavat kesäkauden elämyspuiston kävijöitä. Somerniemellä sijatseva elämyspuisto Hiidenlinna Park Resort valmistautuu juuri alkavaan kesäkauteen. Uutena, upeana detaljina uudistetut portin huiput, jotka saivat lehtikultauksen talven aikana. Kultaajamestarit Raimo ja Mikko Snellman … Lue lisää

Vaatemerkinnät markkinoinnissa ja myynnissä
Se, että yrityksen henkilöstöllä on selvästi asiakkaista erottuvat vaatteet on monesti asiakkaille tärkeätä – tilanteet, joissa tarvitaan apua, ovat helpompia selvittää asiakkaan tunnistaessa henkilökunnan. Vaatemerkintöjen ei tarvitse olla suuria, jo pieni merkintä auttaa liiketiloissa, ja … Lue lisää

Paikallinen olutpanimo jatkaa rauhallista kasvuaan
Lohjan Pappilankorvessa toimii United Gypsies Brewery, joka on siis olut- ja siideripanimo, joka on toiminut Lohjalla vuodesta 2017. Hemmolankadulla toimivalla panimolla on tiloissaan sekä varsinainen panimo, että myös pieni panimokauppa, joka normaalisti avoinna asiakkaille perjantaisin … Lue lisää

Uusilla ikkunateipeillä lisää asiakkaita ja lisää myyntiä
Ikkunateippauksella on parikin tehtävää. Toisaalta sen pitää kertoa ohikulkeville, että kyseisessä liiketilassa on toimintaa, ja toisaalta saada osa niistä ohikulkijoista tulemaan ovesta sisään. Miten se sitten saadaan aikaiseksi? Ikkunateippaus on samalla yrityksen mainos 24/7. Vaikka … Lue lisää

Lohjalta kulttuuria ympäri Suomea
Olet varmaan huomannut sekä meillä, että muussa paikallisissa mediassa, että Lohjalla toimii erilaisia kulttuuritapahtumia musiikin parissa tuottava Operart Oy. Operart Oy on Jyrki Anttilan yritys, ja se työllistää suurimmissa tuotannoissaan kymmeniä alan tekijöitä lavastajista orkesterin … Lue lisää

Kesäksi uutta ilmettä itsellesi ja kaverillesi
Kevään tulo on ollut hidasta ja näin juuri ennen vappua olemme saaneet jälleen ympäri Suomen nauttia räntäsatesta ja jopa lumisateesta ja aamuisen liukkaista teistä – sillä autoissahan on jo kesärenkaat. Kesäksi uutta ilmettä itsellesi ja … Lue lisää

Lohjan ja Inkoon Yrittäjät palkittiin
Uudenmaan Yrittäjät palkitsee toiminnassaan onnistuneita yhdistyksiä vuosittain Suomen Yrittäjien yhdistysarvioinnin mukaisesti. Palkinnot jaettiin yrittäjäjärjestön Vaikuttajafoorumissa Silja Europa-laivalla lauantai-iltana 23.4. Jokelan Yrittäjät, Inkoon Yrittäjät, Loviisan Yrittäjät ja Lohjan Yrittäjät ovat Uudenmaan Yrittäjien parhaat paikallisyhdistykset 2021 Lohjan … Lue lisää

Nornickel sai ensimmäistä kertaa kansainvälisen koboltin tuotannon sertifioinnin
Harjavallan kaupungissa Satakunnassa sijaitsevan jättiläismäisen Norilsk Nickelin Suomen divisioona on saanut kansainvälisen sertifikaatin koboltin tuotannosta, yhtiö kertoo tiedotteessa. Norilsk Nickel Harjavalta Oy auditoitiin marraskuussa 2020 osana Vastuullisen mineraalin varmistusprosessia (RMAP) RMI Cobalt Refiner Due Diligence … Lue lisää

Venäläiset lähtivät Jokereista
Maailman tilanne viime päivinä, Euroopan ja maanosan itäosan tilanne, on koskettanut myös urheilua. Venäjän hallitsemassa Kontinental Hockey Leaguessa (KHL) pelaamasta kieltäytynyt suomalainen jääkiekkoseura Jokerit on menettänyt venäläisen omistajansa Norilsk Nickelin. Jokerit ilmoittivat 24.2.2022 kieltäytyvänsä pelaamasta … Lue lisää


