Ajankohtaista

Kulttuuri ja matkailu

Lohjan kahvilapäivä järjestetään jo kymmenennen kerran

Kahvilakaupunkina tunnettu Lohja juhlii kahvilapäivää tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. Mukana tapahtumassa on sekä uusia tuttavuuksia, että entuudestaan tuttuja kahviloita. Ainutlaatuista kahviloiden yhteistapahtumaa onkin vietetty Lohjalla jo vuodesta 2014 lähtien. Kahvilapäivästä on vuosien saatossa tullut … Lue lisää
Kuva: Nasakka

Nasakka juhlistaa lauantaina 10-vuotista taivaltaan

Nasakka juhlii 10-vuotista taivaltaan juhlashow’n merkeissä Laurentius-salissa lauantaina 27.5. klo 19.00. Nasakka on 2013 perustettu ryhmä, joka koostuu monen ikäisistä harrastajista. Aktiivisessa toiminnassa Nasakalla on tällä hetkellä kahdeksan jäsentä, ja ryhmä on osa Lohjan harrastajanäyttelijät … Lue lisää
Lohjan Kaupunki

Lohjan torin kesäavajaisia vietetään lauantaina

Lohjan torin kesäkausi käynnistyy tänä vuonna lauantaina 27.5.2023 klo 7.00–14.00 juhlallisuuksien merkeissä. Tapahtuman järjestävät yhdessä torikauppiaat ja Lohjan kaupunki. Kesäavajaisissa on tarjolla sekä kiinnostavaa ohjelmaa että monipuolisesti ostosmahdollisuuksia. Torin tunnelmaan tuovat oman säväyksensä erilaiset tapahtumat, … Lue lisää
Emil Holmström

Lohjan kaupunginorkesterin Mozartin seurassa -konsertti torstaina 25.5.

Lohjan kaupunginorkesterin Mozartin seurassa -konsertti on 25.5. klo 19 Laurentius-salissa. Konsertin ohjelmisto on sairastapauksen vuoksi muuttunut. Illan säveltäjä, Wolfgang Amadeus Mozart, pysyy kuitenkin samana, ja kuulijoita tulee ilahduttamaan pianisti Emil Holmström ennakkotietojen mukaisesti. Lohjalaisille jo … Lue lisää

Lohjan matkailu kasvussa – tapahtumat tuovat kaupunkiin uusia matkailijoita

Lohjan rekisteröityneet yöpymiset kasvavat tilastojen mukaan nopeammin kuin koko maassa keskimäärin. Koko maassa rekisteröityneet yöpymiset kasvoivat maaliskuussa +7,3 prosenttia, kun Lohjalla kasvua mitattiin jopa +25% edelliseen vuoteen verrattuna. Myös vuoden 2019 maaliskuun taso ohitettiin selvästi. … Lue lisää

Lapsille ja lapsenmielisille on tarjolla Lohjan kaupunginorkesterin esittämä Avain hukassa -lastenkonsertti

Lapsille ja lapsenmielisille on tarjolla Lohjan kaupunginorkesterin esittämä Avain hukassa -lastenkonsertti torstaina 11.5.2023 klo 18 Laurentius-salissa. Musiikin johtaa Marzi Nyman, joka myös välillä tarttuu kitaraan ja pianoon. Orkesterin oma kapellimestari Jukka Untamala liidaa orkesteria viulunsoiton … Lue lisää

Kulttuuripaja Hiisi tarjoaa mahdollisuuden kokeilla ja oppia uutta

Lohjalla, Vihdinkadulla sijaitseva Kulttuuripaja Hiisi tarjoaa monipuolista ja luovaa toimintaa 18–35-vuotiaille lohjalaisille. Toiminta on suunnattu erityisesti mielenterveyskuntoutujille sekä nuorille, joilla on haastava elämäntilanne. Kulttuuripaja Hiisi on osa Sosped-säätiön toimintaa, ja se on toiminut Lohjalla vuodesta … Lue lisää

Tanssiopisto Vinhan kevätlukukauden Yhdessä
tanssien! -esitys

Tanssiopisto Vinha järjestää kevätlukukauden päätösesityksen Yhdessä tanssien! -teemalla Laurentius-salissa lauantaina 6.5.2023 klo 15. Tanssikoulu tuo yhteen kaikenikäisiä esiintyjiä, Lohjan, Vihdin ja Karkkilan ryhmistä. Esitys tarjoaa monipuolisen kattauksen eri tanssilajeja, kuten baletti, jazztanssi, nykytanssi ja hip … Lue lisää

Taidemaalauskurssin oppilaiden teoksia nähtävillä Saukkolassa ja Pusulassa

Hiiden Opiston taidemaalauksen kurssin Nummen- ja Pusulan Avoin Ateljee -ryhmien teokset ovat nähtävillä Saukkolan ja Pusulan kirjastoissa huhtikuun 28. päivään asti. Saukkolan kirjaston näyttelyssä esillä on Hiiden Opiston Nummen taidemaalausryhmän teoksia. Ryhmä koostuu maalausta jo … Lue lisää

Kulttuuri merkitsee eri asioita

Kulttuuri on laaja käsite, joka voi tarkoittaa monia eri asioita eri yhteyksissä. Yleisesti ottaen kulttuuri viittaa ihmisten tapoihin, uskomuksiin, arvoihin ja taiteelliseen ilmaisuun, jotka muodostavat yhteiskunnan sosiaalisen ja henkisen ilmapiirin. Taide ja kirjallisuus Kulttuuriin kuuluu … Lue lisää

Teatteri Aploodin toimintakausi päättyy Teatterifestivaaliviikkoon.

Festivaaleilla nautitaan kaikkien teatteritaiteen perusopetusryhmien upeista näytelmistä viikon ajan 18.-23.4.2023. Festivaalit ovat osa Lohja 700 juhlavuoden ohjelmistoa. Kaikissa näytelmissä on mukana otteita Lohja 700 vuoden historiasta. Kiitämme lämpimästi materiaalin jakamisesta kanssamme lohjalaista kulttuuripersoonaa Jorma Kuosmasta. … Lue lisää

Lohjan seudun kuorot yhdistävät voimansa juhlavuoden kunniaksi.

Lohja laulaa ja soi -konsertin suurkuoro esiintyy yhdessä Lohjan kaupunginorkesterin sekä Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston oppilaiden muodostaman sinfoniaorkesterin kanssa, kapellimestarina toimivan Tuomas Törmin johdolla. Konsertin ohjelmistossa kuullaan musiikkia, jolla on yhteydet Lohjaan ja sen historiaan. Lohja laulaa … Lue lisää

Ellan Baari 2 jatkaa suositun Ellan baari-näytelmän tarinaa

Näytelmäkerho Kässäri julkaisee uuden pienoishuvinäytelmän Ellan Baari 2, joka saa ensi-iltansa maanantaina 17.4 Kässän taidetalolla klo 19.00. Näytelmän on kirjoittanut ja ohjannut Antti Tulonen. – Omaa viihtymistä ohjaajana on aina edesauttanut Kässäri-ryhmän innostunut suhtautuminen erilaisiin … Lue lisää
Ravintola Hannes

Ravintola Hannes Lohjalla 15 vuotta

15 vuotta sitten Harvat osti Lohjan kaupungilta Vappulan vanhan kansakoulun. Hannu ja hänen poikansa Matti remontoivat koulun kaikki pinnat ja rakensivat uuden keittiön uusine laitteineen ja näin oli Lohjalle saatu uusi tilausravintola Ravintola Hannes. Siinä … Lue lisää

Wigwam Revisited ja Vesa Aaltonen Prog Band kohtaavat Laurentius-salissa – Suomiprogen legendaaristen sävellysten juhla

Laurentius-salin lavalla tarjotaan harvinaista herkkua musiikin ystäville, kun Wigwam Revisited ja Vesa Aaltonen Prog Band lyöttäytyvät yhteen esittääkseen suomalaisen rock-musiikin kultakauden ikonien, Wigwamin ja Tasavallan Presidentin parhaita kappaleita. Konsertti on kuin aikamatka 1970-luvulle, Wigwamin ja … Lue lisää