Hyllyillä on vielä Nobel-kirjailijoiden tuotantoa, Finlandia-voittajia, väkeviä klassikkoja ja kuuluisuuden katveeseen jääneitä mestariteoksia.
Myös vaaleanpunaisia unelmia pursuavia Harlekiini- ja Hertta-sarjoja sekä sotaromaaneja, joissa neuvokkaat kaukopartiomiehet jymäyttävät taas kerran vihollista.
Seikkailuja, sarjakuvia ja mehiläishoitoa. Elämän kirkkaita värejä ja harmaan sävyjä, makeutta jos karvauttakin. Sitä on tarjolla Lohjan Antikvaarisessa Kirjakaupassa Nahkurintorin kupeessa.
Mutta ei enää pitkään. Divari tyhjenee marraskuun loppuun mennessä.
– Kyllähän tämä haikealta tuntuu 39 vuoden jälkeen. Mutta jatkajaa ei ole löytynyt, ja meidän on aika siirtyä eläkkeelle, Eira Toivonen huokaisee.

Asiakkaista omistajiksi

Eira Toivonen ja hänen miehensä Jaska Salmi päätyivät divarinpitäjiksi puoliksi sattumalta. Eira on koulutukseltaan sosiaalityöntekijä ja Jaska taidemaalari. Molemmat olivat intohimoisia lukijoita ja vierailivat tiuhaan Aarre Laineen perustamassa antikvariaatissa Torikadulla.
– Kerran Arska sitten vihjasi, että myisi mieluusti divarinsa ja kysyi, kiinnostaisiko meitä ostaa. Vaikka ehdotus tuli yllättäen, ei me kovin pitkään harkittu, ennen kuin kaupat tehtiin, Jaska myöntää.
Ensimmäiset vuodet majailtiin Torikadulla, mutta 1987 hankittiin Nahkurinkadulta kivitalohuoneisto, jossa on pysytty siitä saakka. Tänä vuonna se myytiin ja jäätiin vuokralaisiksi.
Päävastuu kaupasta on aina ollut Eiralla. Jaska on tuurannut häntä tiskin takana lähinnä lauantaisin. Päätökset on tehty yhdessä.
– Luokittelu, luettelointi ja hinnoittelu vaativat alussa kummaltakin opettelua. Tämä on käsityötä, johon harjaantuu kokemuksen kautta, Eira sanoo.

Netti nujersi lehdet

Kun katsoo taakse päin, 1980-luku näyttäytyy antikvariaattien ja painetun sanan kulta-aikana. Kaikki ikä- ja yhteiskuntaluokat lukivat, oppiakseen, huvikseen tai muuten vain. Kustannustalojen kirjakerhot kukoistivat. Ja divareissa luettava liikkui vilkkaasti kumpaankin suuntaan.
Mutta mörkö luurasi jo oven takana. 1990-luvun talouslama ja internetin tulo myllersivät markkinat. Jaskan mukaan netti iski pahiten lehtiin, joiden vaihtuvuus oli aikaisemmin ollut tasaista.
– Kun ostimme tietokonelehtiä, ne olivat valmiiksi vanhentuneita eivätkä kelvanneet kenellekään, koska alan kehitys oli niin nopeaa.
Yhtä köpelösti kävi divareiden klassiselle myyntiartikkelille miestenlehdille.
– Kukapa niitä olisi kaivannut, kun elävää kuvaa alkoi olla maksutta tarjolla, Jaska hymähtää.
Sarjakuvalehdet olivat vuosikymmeniä kiertäneet koululaisten käsissä, mutta mobiilipelit valtasivat nopeasti mielet. Tietosanakirjoja ei tarvittu, kun kaiken saattoi tarkistaa googlesta ja wikipediasta.

Iltasatuja pojille

Tällä vuosituhannella myös kaunokirjallisuuden suosio on hiipunut. Eira Toivonen jaksaa silti uskoa kirjan voimaan.
– Aina löytyy niitä, joita myös tavallista vaativammat teokset kiinnostavat. Esimerkiksi lukupiirejä pyörii pienilläkin paikkakunnilla.
Nuorissa naisissa on himolukijoita. Poikien lukuinto on sen sijaan liki romahtanut, ja entistä useampi nuori mies ei ole koskaan lukenut ainuttakaan kirjaa. Sen pelätään aiheuttavan empatiavajetta, ahdasmielisyyttä, suhteellisuudentajun puutetta ja pahimmillaan yhteiskunnallisia ongelmia.
– Tärkeintä olisi lukea lapsille. Säännöllinen iltasatu johdattaa pojatkin kirjojen maailmaan, arvioi Eira, pojan äiti.
Kirjastoa Eira ja Jaska eivät ole kokeneet divarin kilpailijaksi vaan päinvastoin. He ovat itsekin olleet uutteria kirjaston käyttäjiä.
– Kirjasto on suomalaisen sivistyksen kivijalka, jota toivottavasti ei murenneta, Jaska sanoo.

Kesäasukkaista piristys

Eira Toivonen ja Jaska Salmi eivät ole lukeneet jokaista hyllystä löytyvää romaania. Monia kyllä.
– Välillä asiakkaat kysyvät minulta suosituksia, ja annan mielelläni, mutta koetan olla tuputtamatta, Eira sanoo.
– Toisinaan on käynyt niin, että meille on tuotu kirja, jonka olen hinnoitellut ja laittanut hyllyyn, ja seuraava asiakas kysyy juuri sitä kirjaa. Tällaiset sattumat jäävät mieleen, hän lisää.
Jotkin divarit hiljenevät kesäisin niin, että ne sulkevat ovensa. Mutta Lohjan antikvariaatilla kesä on usein ollut parasta aikaa.
– Se johtuu Lohjanjärven ympärillä olevista kesäasukkaista. Jotkut käyvät mökille mennessään hakemassa kassillisen lukemista ja saattavat pistäytyä muinakin vuodenaikoina mökkireissuillaan, Jaska sanoo.
Aina ei asiakas ole tyytyväinen. Jaska kertoo miehestä, joka palautti ärtyneenä Thomas Mannin teoksen Kuolema Venetsiassa ja arvioi sen huonoimmaksi kirjaksi, jonka oli eläessään lukenut.
– Hän oli ostanut sen nimen perusteella ja luullut sitä dekkariksi.

Kirjoja hyviin koteihin

Divariin tullaan myös fiilistelemään, aistimaan tunnelmaa. Kirjoja saa hypistellä ja selailla kaikessa rauhassa.
– Eräs vakioasiakas vetää aina ovella pitkän henkäyksen nenäänsä. Hän sanoo pitävänsä kirjojen ja vanhan paperin tuoksusta, joka on ominaista kaikille divareille, Jaska Salmi sanoo.
Eira Toivonen myöntää, että asiakkaita tulee ikävä. Muutamat ovat käyneet enemmän tai vähemmän säännöllisesti alusta, 1980-luvulta lähtien.
– Pakko tunnustaa, ettei divarinpito ole bisnesmielessä kovinkaan tuottoisaa. Mutta tämä on ollut elämäntapa.
-Ja Eiran elämäntyö, Jaska huomauttaa.
Miten käy myymättä jääneille kirjoille – pitäisikö Nahkurintorille virittää rovio, joka poltettaisiin provokatiivisena, kulttuuria puolustavana performanssina?
Eira ja Jaska kauhistuvat.
– Kyllä ne jonnekin menevät, toivottavasti hyviin koteihin, Eira sanoo.
Kun kirjat ovat poissa, Jaska järjestää tilassa taidenäyttelyn.