Sodankylän elokuvajuhlat saapuvat kylään Karkkilaan

Sodankylän elokuvajuhlat, Kino Laika ja Karkkilan kaupunki järjestävät viime syksynä suosiota saaneen elokuvaviikonlopun tänäkin vuonna. Viikonloppuna 4.11.–5.11. esitetään kuusi elokuvaa, joiden joukossa on useita Suomen ennakkoensi-iltoja. Näytöksiä piristää lukuisten tekijävieraiden läsnäolo. Ennakkonäytöksinä ennen marras- ja joulukuun ensi-iltoja nähdään kaksi odotettua kotimaista elokuvaa…

Ulkoilmaelokuva keräsi mukavasti yleisöä

Lohjan Museon puutarhassa järjestettiin ulkoilmaelokuva Tapahtumien iltana 19.8. Elokuvailta aloitettiin hämärän laskeuduttua klo 21.30. Elokuvana nähtiin viihdyttävä 70-luvun hippimusikaali Hair. Tapahtuman järjestivät Lohjan Museo, Lohjan yleinen kulttuuritoimi ja Lohjan Matkailu. Tapahtumaa oli sponsoroimassa Kauppakeskus Lohi. Ennen elokuvaa nähtiinkin muun muassa Sokoksen vanhoja…

Elokuva kiekkolegendan selviytymistarinasta

Vihtiläisen Aleksi Mäkelän tuorein ohjaus Laitapuolen hyökkääjä kertoo jääkiekkolegenda Marko ”Jarna” Jantusen tarinan. Velkojien jahtaama päihteidenkäyttäjä saa vuorokauden aikaa maksaa ensimmäisen osan velastaan. Tapahtumat sijoittuvat parin päivän ajalle Lahteen ja vuoteen 2015. Matkan varrella palataan kuitenkin myös Jantusen muistoihin, jotka kuvaavat niin…

Pahantorjuja-elokuvajuhla Vihdin kirkonkylällä

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Vihdin elokuvajuhla lainaa nimensä ikivanhasta symbolista. Pahantorjuja-elokuvajuhla järjestetään 5.8.–6.8. tunnelmallisella Vihdin kirkonkylällä. Juhla keskittyy hyvän mielen elokuviin. Ensimmäistä kertaa järjestettävä Vihdin elokuvajuhla saa nimensä Vihdin Jokikunnalla sijaitsevasta, satoja vuosia vanhasta Pahantorjuja-kivestä, johon kaiverretun symbolin uskottiin pitävän pahat voimat loitolla.…

Siuntiolainen muusikko Pami Karvonen mukana virtuaalielokuvassa Mirages

Heinäkuun alussa Finnkinon teattereissa ensi-iltaan tuleva ”Virtual Mirages” on trilogia, joka sisältää kolme Marikki Hakolan käsikirjoittamaa ja ohjaamaa musiikki- ja tanssielokuvaa. Elokuvat on visualisoitu digitaalisesti virtuaalisen lavastuksen keinoin. Pami Karvonen on mukana trilogian kolmannessa elokuvassa.  Elokuvissa yhdistyy useita minua koko urani ajan kiehtoneita asioita,…

Pahanhautojassa negatiivisista tunteista kuoriutuu hirviö

Lohjalta kotoisin olevan ohjaaja Hanna Bergholmin elokuva Pahanhautoja sai ensi-iltansa 4.3. Elokuva on katsottavissa mm. Lohjalla Kino Vaakunassa. Elokuvan keskeisiä teemoja ovat mm. miellyttämisen halu, rakastetuksi tulemisen tarve ja negatiivisten tunteiden käsittely. Tarina on Bergholmin ja käsikirjoittaja Ilja Rautsin yhdessä kehittämä. Elokuvan…

Kino Laika hurmasi karkkilalaiset

Karkkila sai viimein oman elokuvateatterin, kun Kino Laika avasi ovensa lokakuun alussa. Nyt kun elokuvateatteri on ehtinyt olla avoinna pari kuukautta, on käynyt selväksi, että sitä todella kaivattiin. Kirjailija Mika Lätti ja elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki omistavat yhdessä sekä Kino Laikan että sen…

Chaplinia vanhan ajan tyyliin Harjulassa

Lohjalla päästään nauttimaan harvinaisesta herkusta 20.11., kun kunnianosoituksena Charles ”Charlie” Chaplinille tehty The Great Mr Laugh -mykkäelokuva nähdään live-esityksenä Harjulassa klo 18.00. Mykkäelokuvan on käsikirjoittanut ja tuottanut Pekka Puolakka, joka esittää myös pääosan. Elokuvan musiikin on säveltänyt lohjalainen Tuomas Törmi. Hän vastaa…

Pusulassa kuvattiin uutta jännityssarja Helsinki-syndroomaa

Pusulassa nähtiin viime viikolla hieman tavallista enemmän vilskettä, kun tuotantoyhtiö Fisher King Oy saapui kylälle kuvaamaan tv-sarjaa Helsinki-syndrooma. Työryhmään kuului reilu 40 henkeä. Heidän lisäkseen paikalla oli näyttelijöitä ja avustajia, joten huomaamatta kuvaukset eivät kylällä jääneet. Kuvausten lomassa aikaa liikeni myös kyläläisille,…

Aki Kaurismäen Kino Laika -elokuvateatteri Karkkilaan

Karkkilassa on vahva elokuva-alan ammattilaisten verkosto, ja kaupungissa kuvataan paljon elokuvia. Tunnetuimpia karkkilalaisia elokuva- ja dokumenttiohjaajia Aki Kaurismäen lisäksi ovat mm. Mia Halme, Heikki Kujanpää, Mikko Myllylahti ja Aleksi Salmenperä. Karkkilalaiset elokuvan puuhamiehet Aki Kaurismäki ja Mika Lätti avaavat syyskuun lopulla kotikulmilleen…