Tasoristeysten turvallisuutta parannetaan Lohjalla

Liikenneturvallisuuden parantaminen näkyy Lohjalla lähivuosina mm. uusissa tasoristeysjärjestelyissä. Virkkalassa sijaitseva Tynninharjuntien tasoristeys on poistumassa käytöstä lähivuosina. Tarkoituksena on, että nykyinen tasoristeys jää vain kevyen liikenteen ja erikoiskuljetusten käyttöön. Muutoksen jälkeen Virkkalaan pääsee nykyiseen tapaan Maksjoentien tasoristeyksen sekä uuden Kässäntien kautta. Kässäntie tulee…

Ilkivalta on lisääntyneet rautateillä

Väylävirasto ja VR varoittavat lapsia ja nuoria sekä heidän kasvattajiaan rautatiellä liikkumisen vaarallisuudesta. Radalla liikkuminen sekä raideilkivalta aiheuttavat hengenvaarallisia vaaratilanteita ja voivat myös johtaa satojen tuhansien eurojen vahingonkorvausvastuuseen. Nuorten asiaton radalla liikkuminen, ilkivalta ja muu häiriökäyttäytyminen ovat lisääntyneet loppukesän aikana koko Suomessa.…

Karjaa–Hanko henkilöjunaliikenne korvataan busseilla

Hyvinkää–Hanko-ratavälin sähköistysurakka etenee aikataulussa. Siihen liittyne Karjaa–Hanko-osuuden henkilöjunaliikenne korvataan busseilla vuoteen 2024 saakka. Väyläviraston hankkeessa sähköistetään Hyvinkään ja Hangon välinen rata noin 149 kilometrin matkalta ja parannetaan yhteysvälin tasoristeysturvallisuutta. Matkustajajunaliikenne on korvattu busseilla Karjaan ja Hangon välillä kesäkuusta 2021 alkaen. Matkustajaliikenteen korvaaminen…

Länsi-Uudenmaan junayhteyksiä kehitetään

Tulevaisuudessa yhä useampi länsiuusimaalainen hyppää junaan, kun rantaradan ja Hangon suunnan junaliikenteen kehittämisellä tehdään parannuksia yhteyksiin. Uudenmaan liitossa valmistuneen selvityksen mukaan Länsi-Uudenmaan junayhteyksien kehittämiseen on lähivuosina paljon mahdollisuuksia. Yhteyksien parantaminen lisää joukkoliikenteen käyttöä sekä Helsingin ja Länsi-Uudenmaan välistä työmatkaliikennettä. Uudenmaan liitossa on…

Hyvinkää–Karjaa-radan sähköistystyö voi aiheuttaa melua

Väyläviraston hankkeessa sähköistetään Hyvinkään ja Hangon välinen rata noin 165 kilometrin matkalta. Sähköistysurakkaan liittyvät sähköradan perustustyöt ja maaperätutkimus alkavat Hyvinkää–Karjaa-välillä. Työt kestävät loppukesään 2023 saakka. Sähköistysurakan eri työvaiheista saattaa aiheutua häiritsevää meluhaittaa Hyvinkään, Nurmijärven, Vihdin, Lohjan ja Raaseporin alueilla. Väyläviraston tilaaman Hyvinkää–Karjaa-ratavälin…

Linderintien alikulkusillan rakentaminen jatkuu Mustiolla

Linderintien alikulkusillan rakentaminen alkoi Raaseporin Mustiolla marraskuussa. Rakentamistyöt jatkuvat jälleen huhtikuussa talvitauon jälkeen. Linderintien tasoristeys on hetkellisesti yöaikaan poissa käytöstä torstain ja perjantain välisenä yönä 28.–29. huhtikuuta väistöraiteen käyttöönoton aikana. Uusi alikulkusilta valmistuu loppuvuodesta 2022. Alikulkusillan rakentaminen on osa Väyläviraston Hyvinkään ja…

Hyvinkää–Hanko-ratavälin sähköistysurakoitsijat on valittu

Väyläviraston hankkeessa sähköistetään Hyvinkään ja Hangon välinen rata noin 165 kilometrin matkalta. Rata on yksiraiteinen ja palvelee tavaraliikennettä Hyvinkää–Karjaa-rataosalla, sekä myös henkilöliikennettä Karjaa–Hanko-rataosalla. Sähköistyksen avulla tavoitellaan kustannustehokkuutta ja päästövähennyksiä. Hyvinkää–Hanko-radan sähköistyksen ratasuunnitelma on hyväksytty helmikuussa 2021. Sähköistysurakat on nyt kilpailutettu kahtena eri…

Tulevaisuuden väylä tulevaisuuden teollisuuteen?

– Voiko pistoraide Joddböleen toteutua? Inkoon syväsatama ja siihen liittyvä Joddbölen alue ovat voimakkaassa kehitysvaiheessa ja alueelle sijoittuu tulevaisuudessa sekä korkeateknologista teollisuutta ja edistynyttä logistiikkatoimintaa. Uusi pistoraide Rantaradalta voisi syöttää alueelle työvoimaa ja vähentää maantiekuljetusten tarvetta. Energiatoimija Fortumilla on merkittävää maanomistusta Inkoon…